Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Ulvilan murha III: Mutta kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Vaikuttaa siltä, että syyttäjä ja poliisi ovat uhranneet paljon voimavaroja osoittaakseen, että Anneli Auer on syyllinen miehensä Jukka S. Lahden murhaan. Murhajuttua on käsitelty kahdesti käräjäoikeudessa. Hovioikeudessakin se on nyt toista kertaa.

Lisäksi ovat seksuaalirikosoikeudenkäynnit Aueria ja tämä entistä miesystävää vastaan sekä virkarikossyytteet murhajutun ensimmäistä tutkinnanjohtajaa vastaan, joka ei ole nähnyt perusteita sille, että Auer olisi syyllinen murhaan.

Näyttö, joka osoittaisi Auerin syylliseksi tai sulkisi mahdollisuuden ulkopuolisesta murhaajasta pois, vaikuttaa kuitenkin jääneen laihaksi. Edes Aueriin kohdistettu useita kuukausia kestänyt peitepoliisitoiminta ja salakuuntelu eivät ilmeisesti tuottaneet syyttäjän ja poliisin toivomaa tulosta.

Sen sijaan tapausvyyhdin käsittely on paljastanut asioita, jotka heittävät synkän varjon poliisin ja syyttäjän toimintatapojen ylle. Auer on valittanut poliisin toiminnasta ja tehnyt esitutkintapyynnön - mutta ilman seurauksia. Eivät kai viranomaiset suojele toisiaan?

Kun lopullinen oikeuden päätös murhajutusta joskus tulee ja jos se on vapauttava, myös muut jutut saattavat päätyä uuteen tarkasteluun. Mahdollisesti poliisin ja syyttäjän toimintatapojakin tullaan arvioimaan uudelleen. Lisäksi käynnistyvät vahingonkorvausoikeudenkäynnit. On mahdollista, että käsittely etenee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti.

Taustalle on jäämässä se, kuka murhasi Lahden joulukuussa 2006 ellei se ollut Auer? Ennen kuin poliisi syksyllä 2008 alkoi tutkia lesken osuutta, etsittiin ulkopuolista murhaajaa, jonka dna-tunnisteen poliisi ilmoitti saaneensa rikospaikalla olleesta klapista. Poliisi otti yli 700 mieheltä dna-näytteen löytämättä etsimäänsä vastaavuutta. Tämän takia useita tutkintalinjoja suljettiin pois.

Kesällä 2008 juttuun vaihdettiin uusi tutkinnanjohtaja, jolla ei ollut enää tutkintalinjaa, jota jatkaa. Alkusyksystä päädyttiin hänen johdollaan selvittämään Auerin syyllisyyttä. Jo alussa ensimmäinen tutkinnanjohtaja epäili leskeä, mutta mikään ei hänen mukaansa viitannut tämän syyllisyyteen. Hän on edelleen samalla kannalla.

Vasta elokuussa 2013 tuli julki tieto, jonka mukaan dna-tunniste, jonka vastaavuutta jäljittäessään poliisi oli sulkenut epäiltyjä tutkimusten ulkopuolelle, kuuluikin keskusrikospoliisin laboratorion tutkijalle. Missä vaiheessa poliisille kiusallinen tieto dna-tunnisteen alkuperästä tuli jutun tutkijoiden ja syyttäjän tietoon? Miksei poliisi muuttanut tutkinnan suuntaa, kun tieto klapin saastumisesta väärällä dna-tunnisteella selvisi, vai muuttiko?

Joulukuussa 2013 käräjäoikeus tuomitsi Auerin toistamiseen murhasta elinkautiseen tuomariäänin 2–1. Enemmistö tuomareista arvioi, ettei paikalla voinut olla ulkopuolista tekijää. Oikeuden mukaan tekoa ei ollut suunniteltu, mutta se oli erityisen raaka ja julma. Perusteluna tuomiolle oli hätäkeskustallenne, jolta ei oikeuden mukaan kuulunut ulkopuolisen ääniä. Lisäksi Auerin kertomus oli oikeuden mukaan muuttunut ja surmaan oli täytynyt kulua enemmän aikaa kuin hän väitti.

Ensimmäisen tutkinnanjohtajan mukaan Lahden murha ei ollut spontaani veriteko. Hän viittasi tehtyihin profilointeihin: Kohde oli valittu. Tekijä oli naamioitunut ja tekovälineitä oli kaksi. Otettiin riskejä: ikkuna helisisi rikottaessa ja sisällä voisi olla vastarintaa. Silti mentiin kotiin. Se viittaa mieluummin nuoreen kuin iäkkääseen tekijään. Uhria ei tapettu heti, sillä pistohaavoja oli runsaasti ympäri kehoa. Motiivina saattoi olla kosto tekijän kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta.

Alkuvaiheessa poliisi kävi läpi murhatun puhelutiedot. Niistä selvisi, että Lahden puhelimeen oli soitettu Porvoon poliisista. Hän oli myös itse soitellut sinne ennen kuin tuli murhatuksi. Selvittämättä kuitenkin jäi, miksi Lahti oli yhteydessä Porvoon poliisiin ja kenen kanssa hän asioi...

Jos Auer ei surmannut miestään, murhaaja on vapaana. Tuntuu vaikealta uskoa, ettei kenelläkään olisi vihjeitä henkilöstä, joka surmayönä on liikkunut verisenä, ja jonka voi olettaa paljastaneen teostaan ainakin jollekin jotain. Raaka veriteko tuskin on jättänyt tekijän omaatuntoakaan rauhaan.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Koko tutkinta lähti alussa väärille jäljille sen vuoksi, että yhteiskunnassamme vallitsee myytti, jonka mukaan naiset eivät syyllisty juuri koskaan väkivaltaan tai perheväkivaltaan. Yleensä poliisi henkirikoksia selvittäessään tietää, että todennäköisin tekijä on lähin ihminen, puolisi, veli, sisko, eno, serkku, ystävä, ym. Lähiset ihmiset tekevät lähes kaikki henkiriokokset. Uhrille tuntemattomia henkilöitä henkirikosten tekijöiden joukossa on vain pieni määrä.

Petteri Hiienkoski

Pääosa henkirikoksista on lähipiirin tekemiä, muistaakseni luku oli 80 % tai sinne päin. Sen takia poliisi selvittää ensimmäiseksi tämän vaihtoehdon. Näin on tehty tässäkin tapauksessa. Syyllistä Jukka S. Lahden murhaan ei voida ratkaista todennäköisyyslaskennan vaan rikosta koskevien todisteiden peristeella.

Seppo Isotalo

Surmista tekee lähipiiri varmasti yli 90", tämä paikalle tuleva ja tuntemattomaksi jäävä murhaaja on harvinaisuus. Mutta nyt on syyttäjä lähtenyt aivan poikkeukselliselle tielle. Hän uskoo löytäneensä suunnitellun murhan, jonka tekee nainen. Sellaisia ei surnaa ole montaa, naisten prosentti kakista surmista on kuusi (6%). Ne ovat lähes kaikki tappoja, joten syyttäjän esittämä tapaus olisi yhden prosentin luokkaa kaikista surmista

Jukka Laine

Jukka Lahden henkeä oli uhattu. Selvisikö koskaan uhkauksen antaja. Anneli Auer ei ilmeisesti tiennyt kaikkea puolisonsa elämästä.

http://yle.fi/uutiset/il_jukka_s_lahti_soitti_poli...

Merkillepantavaa on, että Auerin tutut puolustavat häntä pääsääntöisesti ja vieläpä julkisesti löytyy monia puolustajia. Omista vanhemmista lähtien. Jammu sedällä ei ollut puolustajia.

Itsekin epäilen, ettei Auerin 9-vuotias tytär pidellyt nauhuria, kun Auer soitti hätäkeskukseen. Tai ettei Auerin pojan kertomukset pidä paikkaansa, että hänen isosisko teki kaiken ja äiti vaan avusti. Epäilen myös ettei Auerin vanhin tytär ole ollut joukkoseksissä mukana, koska lapsi itsekin kiistä tai harjoittanut saatananpalvontaa.

Ensimmäistä blogia kirjoittavat Annelin kolme ystävää.

http://anneliauer.blogspot.fi/

http://niinaberg.com/

http://seppo-isotalo.blogspot.fi/

Petteri Hiienkoski

Teoria siitä, että Auer on etukäteen äänittänyt hätäkeskustallenteella kuuluvat taustaäänet tai osan niistä, jossa kuuluu kamppailuun viittavia ääniä ja Lahden tuskaista ääntä, on epäuskottava etenkin, kun oletetaan, että siinä on käytetty c-kasettinauhuria.

1. Alkuperäisääänitteen tekeminen ei ole niin helppoa kuin joku voisi ehkä kuvitella: se täytyisi äänittää oikealta etäisyyltä, koska kaiku ja akustiikka eri tiloissa ja eri etäisyyksiltä on erilainen.
2. Vaikka c-nauhuri ja c-kasetti olisivat huippulaatua, tekniikka on vanhaa ja tuottaa mekaanistakin taustakohinaa, joka oletettavasti voidaan äänilaboratoriossa hätäkeskustallenteelta erottaa.
3. On myös huomattava, että erilaiset mikrofonit keräävät ääntä eri tavoin ja se, että laite ja kaiutin, josta ääntä soitetaan, tuottavat niinikään ääneen erityispiirteensä, jotka oletettavasti voidaan hätäkeskustallenteelta erottaa.
4. Lisäksi tämä edellyttäisi sitä, että taustanauhan soittaminen onnistuttiin sykronoimaan live-puhelun kanssa sillä tavalla, että molempien äänet sattuivat kohdilleen loogisesti ja oikea-aikaisesti, mikä on haasteellista ammattilaisellekin ja edellyttää onnistuakseen yleensä toiminnan harjoittelua.

Petteri Hiienkoski

"Jukka Lahden henkeä oli uhattu. Selvisikö koskaan uhkauksen antaja."

- Mistä tiedät, että Lahtea oli uhkailtu? Se että, Lahden yhteydenpito Porvoon poliisiin on julksuudessa esitettyjen tietojen mukaan jäänyt selvittämättä, on käsittämätöntä!

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Tutkinta lähti heti alusta harhapoluille, kun ensimmäinen tutkinnanjohtaja taisi nielaista Auerin selitykset sellaisenaan. Mm. paikkakunnan miehistä teetettiin satoja DNA-tutkimuksia.
Totuus muodostuu pienistä yksityiskohdista.
Sellaisia ovat julkisuudessakin olleet:
- Auer kertoi miehen olleen iltaan asti muualla, ja palattuaan kävivät nukkumaan.
- Naapuri teki näköhavainnon Auerin talon olleen valaistun kertomansa nukkumaanmenoajankohdan jälkeen ja kauan ennen soittoa hätäkeskukseen.
- Ensimmäisenä paikalle saapunut poliisi havaitsi Auerin hiukset kosteiksi kuin suihkun jäljiltä.
- Auerin kertoman mukaan tekijä tuli sisään lyömällä terassioven ikkunan rikki ulkopuolelta. Lasinsirpaleita oli lentänyt 3-5 metrin päähän ulos terassillekin, kuin ikkunaa olisi lyöty myös sisäpuolelta.
Ulkopuolista tekijää ei löydy koskaan.

Petteri Hiienkoski

Kiitos kommentista.
"Ensimmäisenä paikalle saapunut poliisi havaitsi Auerin hiukset kosteiksi kuin suihkun jäljiltä."
- Voitko täsmentää, mistä tämä tieto löytyy?

Petteri Hiienkoski

"Auer kertoi miehen olleen iltaan asti muualla, ja palattuaan kävivät nukkumaan."

- Auerin mukaan Lahti olisi tullut kotiin klo 23 aikoihin, minkä jälkeen ovat menneet piakkoin nukkumaan, ennen puolta yötä siis.

"Naapuri teki näköhavainnon Auerin talon olleen valaistun kertomansa nukkumaanmenoajankohdan jälkeen ja kauan ennen soittoa hätäkeskukseen."

- Naapaurin lausunnon mukaan takkahuoneessa, joka siis oli Auerin ja Lahden makuuhuone, olivat valot päällä kello 0.50-1.00 välillä. Hätäkeskuspuhelu soitettiin kello 2.40 aikoihin. Naapurin lausunto on ristiriidassa Auerin kertomuksen kanssa ja nähdäkseni painavimpia hänen syyllisyyttään tukevia perusteita. Lisää löytyy tästä: http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

"Auerin kertoman mukaan tekijä tuli sisään lyömällä terassioven ikkunan rikki ulkopuolelta. Lasinsirpaleita oli lentänyt 3-5 metrin päähän ulos terassillekin, kuin ikkunaa olisi lyöty myös sisäpuolelta."

- Kolmikerroksista lämpölasia ulkoapäin rikottaessa sirpaleita sinkoutuu myös ulospäin. Pääosa lasista oli kuitenkin sisäpuolella ja ilmeisesti huomattava osa oli kasautunut vastapäätä olleen seinän juureen. Osa lasista siirtyi alas repasahtaneen oviverhon mukana terassille, kun poliisi avasi oven. Tietääkseni poliisin tekninen tutkija piti ilmeisenä, että ikkuna oli rikottu ulkoa päin.

Tässä lisää perusteita, jotka tukevat Auerin syyttömyyttä ja viittaavat ulkopuoliseen tekijään:
http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Jukka Laine

http://www.satakunnankansa.fi/Kotimaa/119492620398...

http://www.satakunnankansa.fi/Kotimaa/119492619500...

Miksi hakata ikkuna rikki kun voi ovestakin mennä. Ja miksi lyödä 70 kertaa kun yksikin riittää. Anneli on hento nainen. Olisiko hän mennyt hakkaamaan terassin oven lasia kirveellä rikki lavastustarkoituksessa, kun naapurit olivat molemmin puolin hereillä ja tupakoivat pihalla vähän väliä. Tekijä on ollut raivon vallassa.

Jokainen kuntonyrkkeilyä harrastava tietää miten raskasta on lyödä säkkiä kymmeniä kertoja nopeasti. Entä kamppailutilanteessa veitsen kanssa. Tekijällä on ollut hyvä kunto ja hullun voimat.

Petteri Hiienkoski

"Miksi hakata ikkuna rikki kun voi ovestakin mennä."

Kolmikerrosikkunan rikkominen on ollut iso operaatio, jos katsoo ovesta otetuista kuvista kuin paljon lasia siitä on rikottu. Ilmeisesti oven lukkosysteemi oli sellainen, ettei oven avaus pelkästään kahvaa vääntämällä olisi onnistunut. Sellaiselle, joka lukitustavan tunsi, se toki olisi ollut helppoa.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Otan kantaa vain viimeiseen kappaleeseen.

Miten joku olisi voinut nähdä verisen henkilön ulkopuolella Auerin kodin, ulkopuolinen tekijä paljastanut syyllisyytensä jollekin, tai katunut tekoaan, jos murhaaja on Anneli Auer?! Eikö tämä ole viimemainitun syyllisyyttä korostavaa?

Tämä on tätä samaa spekulointia, jota on esitetty mitä ihmeellisemmässä muodossa.

Petteri Hiienkoski

"Miten joku olisi voinut nähdä verisen henkilön ulkopuolella Auerin kodin, ulkopuolinen tekijä paljastanut syyllisyytensä jollekin, tai katunut tekoaan, jos murhaaja on Anneli Auer?! Eikö tämä ole viimemainitun syyllisyyttä korostavaa?"

- Se on mahdollista tulkita Auerin syyllisyyttä tukevaksi. Kun kuitenkin useita tutkintalinjoja lopetettiin vääräksi vasta vuosia myöhemmin osoittautuneen DNA-tunnisteen takia ja tutkinta syksyllä 2008 keskitettiin Aueriin, on ilmeistä, että sen jälkeisinä vuosina huomiota muihin vaihtoehtoihin ei ole kiinnitetty. En tosin tiedä, jos näitä vihjeitä poliisilla onkin, mutta tutkinnallisista syistä niitä ei ole tuotu julkisuuteen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tämä on aika hataraa näyttämistä. Koko näyttöhän perustuu vain sille, että muutakaan ei ole näytettynä. Ja koska mitään muutakaan ei ole näytettynä, on tehty seuraava harppaus: uskotaan, koska mitään muuta ei ole näytettynä, se on seurausta siitä, ettei mitään muuta ole näytettävissä.

Toivon, että Auer vapautetaan. Ainakin siksi aikaa, että saadaan oikea näyttö eikä pelkkiä oletuksien varaan tehtyjä johtopäätöksiä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Suomalainen oikeuskäyntäntö näyttäytyy jutussa raadollisempana kuin koskaan. Käräjäoikeus on kahdesti antanut Auerille langettavan päätöksen, elinkautistuomion, äänestämällä.

Auerin syyllisyys on näytetty toteen sillä, ettei poliisi enää usko ulkopuoliseen tekijään. Räikeimmillään "näyttö" näyttää siltä, että asian täytyy olla selvä, koska poliisi ole ulkopuolista tekijääkään löytänyt. Näin ollen tekijän on pakko olla Auer.

Nämä kaksi seikkaa saavat aikaan sen, että uskoni poliisin tutkintaan ja oikeuslaitokseen ovat kärsineet pahasti. Syytetyn syyttömyys, kunnes toisin todistetaan on Suomessa käännetty päinvastaiseksi: jos kansalainen ei voi poliisille osoittaa oikeaa tekijää, hänen täytyy itse olla syyllinen.

Poliisin ja syyttäjänviraston suorittama ajojahti on vienyt suunnattomasti voimavaroja, veronnaksajien rahaa on uhrattu kymmeniä miljoonia. Loppulaskuna on uhrattu oma uskottavuus ja kansalaisten luottamus oikeuslaitokseen.

Jotta edes viimeeksi mainitut voisivat pelastua, tarvittaisiin hovioikeuden vapauttava tuomio. Auer voi olla syyllinen, muttei syyllisyyttä sentään osoita se, ettei muutakaan syyllistä ole löydetty.

Olisihan sekin mahdollista, että vapauttavan tuomion jälkeen poliisi voisi kenties löytää edes yhden uskottavan todisteen. Tai ulkopuolisen tekijän.

Petteri Hiienkoski

Vaikka syyttäjän ja poliisin toimintatavat herättävät kysymyksiä haluaisin kuitenkin uskoa, että tuomioistuin ratkaisuissaan toimii oikein - toisin käytettävissään olevien tietojen pohjalta. Toistaiseksihan näin näyttäisi tapahtuneen.

Mutta onko niin että jos murhajuttu etenee korkeimpaan oikeuteen ja sieltä tulee vapauttava päätös, Aueria ei sen jälkeen enää voidakaan murhasta syyttää vaikka raskauttavia todisteitakin hänen syyllisyydestään ilmaantuisi?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Syyllisyyden toteennäyttäminen sitä kautta, ettei muutakaan näyttäisi olevan osoitettavissa, on heikko näyttö.
Amerikkalaisessa oikeuskäytännössä syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan, 16 valamiehen tulee äänestää syytetty yksimielisesti syylliseksi, pelkästään aihetodistein syyllisyyttä ei voi ratkaista. Näytön tulee olla kiistatonta. Silti USAssakin syyttömiä tuomitaan, jopa kuolemantuomioihin.

Äänestyspäätösten tapauksissa Suomessakin syytetty pitäisi aina vapauttaa: jos syytetty vakuuttaa yhdenkin tuomarin, päätöksen pitäisi olla vapauttava. Kiistatonta näyttöä ei ole silloin syntynyt.

Suomessa ei käsittääkseni ole sellaista lainsäädäntöä, ettei samasta asiasta voisi syyttää kahdesti. Niinpä asian voi avata uudelleen, jos uutta todistusaineistoa ilmaantuu. Siksikin vapauttavakaan tuomio ei ole sinällään virhe: sen voi aina korjata uudelleen syyttämällä, mikäli näyttöä löytyy.

Käyttäjän hapotusjahapatus kuva
Anttijuhani Tuominen

Ennehän tämä syyttömyysolettama olikin kaikissa rikosasioissa tutkinnan ja oikeuden tuomion peruslähtökohta. Sitä noudatettiin vähemmänkin vakavien rikosten kohdalla. Mutta 1980-luvulla alettiin huumerikosten kohdalla "huumetutkinnan vaikeuden" vuoksi luopumaan tästä länsimaisen oikeuskäsityksen yhdestä peruspilarista. Ja ikävä kyllä, tämä tsaristinen oikeuskäytäntö, jossa todistustaakka on siirretty syytetylle, on näiden vuosikymmenten aikana levinnyt talous- ja henkirikoksien esitutkintaan ja oikeudenkäynteihin.

Kun tuomioita annetaan mutu-pohjalta, eikö olisi parempi vaikka arpoa ne.

Seppo Isotalo

Kunnioitettavaa tietomäärää hallitse Hiienkoski. Hän kallistuu ulkopuolisen murhaajan kannalle, mutta häneltä puuttuu kokonaisnäkemys tilanteesta oikeussalissa.

Tuomiot ovat rakentuneet uhrin tyttären todistuksen varaan. Hän oli ainoa murhapaikalla ollut todistaja. Häntä ei kuitenkaan käräjäoikeus uskonut, ei edes eriävän mielipiteen jättänyt Mikael Illman. Ensimmäinen käräjäoikeus meni paljolta Annelin "tunnustuksen" pohjalta.

Hovioikeus oli yksimielinen vapauttavassa tuomiossaan. Sen käsitys uhrin tyttären todistuksesta on aivan päinvastainen kuin käräjillä. Esitutkimuksessa on sekavuuksia jotka heikentävät tytön todistusarvoa kun hän ei itse vielä 2011 voinut todistaa.

Toisessa KO istunnossa 2013 tytär ei "muistanut" mitään murhayön tapahtumista. Hänestä tulikin silloin syyttäjän päätodistaja kun saatettiin käyttää aikaisempia kuulusteluja, joissa kuulustelija oli saanut tytön epäröimään. Syyttäjän mukaan hänen olisi pitänyt nähdä murhaaja samalla kun hän näki kolmeen kertaan isänsä, jos murhaaja oli paikalla. Myöskin kahden tuomarin käsitys oli, että murhaaja ei ollut paikalla.

Täysin uudeksi muuttui tilanne tiistaina 2014-09-23 kun nyt jo 17 vuotias nuori nainen rauhallisesti kertoi sen ainoan asia, joka oli jäänyt hänen mieleensä, murhaajan hyppäämisen ulos murhapaikan ikkunasta. Oikeus pysäytti heti aikaisempien videokuulustelujen katsomisen ja voimaan jää siis ainoan paikalla olleen todistajan tieto murhaajasta. Näin on myös juttu loppuun käsitelty oikeuden kannata. Muita todellisia todistajia ei ole, se voi hyvinkin jatkua vielä muutaman viikon verran mutta nyt jo tyhjkäynnillä

Petteri Hiienkoski

Kiitos kommentista. Vanhimman tyttären silminnäkijätodistus ulkopuolisesta poistumassa asunnosta on painavimpia argumentteja Auerin syyttömyyden puolesta (vaikkei ainoa sellainen). Syyttäjä, joka uskoo Auerin murhanneen Lahden, pyrkinee kuitenkin edelleen kumoamaan tyttären todistuksen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061118397115_u...

Seppo Isotalo

Syyttäjällä ei ole mitään uuttaa todistaa uhrin tytärtä vastaan. Jukka Lahden sisar todisti heti kun uusi tutkimusjohtaja oli paikalla seuraavasti

Olen kertonut aikaisemmin suoritetussa kuulustelussa seuraavasti:
Merkitään: Seuraavana on suora lainaus Pirjo Tuomisen 7.9.2009 suoritetusta kuulustelusta.
" Anneli oli hyvin rauhallinen ja näytti meille rinnassaan ollutta pistohaavaa, jonka Annelin mukaan oli Jukan surmaaja hänelle aiheuttanut. Ehdimme olla Annelin huoneessa n. 10, min, kun Annelin ja Jukan lapset tuotiin huoneeseen.
Anneli alkoi kertoa lasten aikana yöllistä tapahtumaa Tähtisentiellä. Samalla Anneli kysyi Amandalta, että mitä tämä oli nähnyt. Amanda vastasi, ettei ollut nähnyt muuta kuin isänsä makaavan takkahuoneen lattialla. Amanda ei maininnut, että olisi nähnyt ketään muuta ulkopuolista ko. takkahuoneessa/makuuhuoneessa. Anneli itse kertoi ulkopuolisesta tappajasta ja mainitsi tästä muutamaan kertaan sinä aikana, kun olimme huoneessa. Anneli piti tavallaan itsestään selvänä, että asunnossa oli ollut ulkopuolinen murhaaja.
Anneli mm. kertoi, että murhaaja hyppäsi takaoven lasista ulos. Amanda ei ollut tässä vaiheessa puhunut mitään ulkopuolisesta henkilöstä. Minulla on sellainen muistikuva, että Amanda olisi myöntänyt Annelin puheet murhaajasta ja tämän ulos menemisestä toteamalla jotenkin, että "niin se kävi"."
Merkitään: Suora lainaus päättyy

Kysyttäessä vastaan, että lasten tullessa huoneeseen niin he menivät kaikki Annelin sängyn ympärille ja kaikki itkivät.
Amanda seisoi Annelin sängyn vieressä ja melko pian lasten saapumisen jälkeen Anneli kysyi Amandalta, että " mitä sinä näit". Amanda vastasi siten kuin olen yllä kertonut.
Kysyttäessä vastaan, että muistaakseni Amanda kertoi samassa yhteydessä, kun oli kertonut ettei ollut nähnyt isän Jukka Lahden lisäksi makuuhuoneessa ketään ulkopuolista henkilöä siten, että " se oli varmaan mennyt piiloon ". Tällä Amanda varmaankin tarkoitti ulkopuolista tekijää / murhaajaa, koska ei ollut nähnyt huoneessa ketään.
En muista mitään sellaista, että Amanda olisi puhunut kenenkään poistuneen rikotun ikkunan kautta uios.
Minä ihmettelin jo tuolloin Amandan sanomista, koska en itse voinut ymmärtää miten tekijä voisi mennä talossa jonnekin piiloon.

Petteri Hiienkoski

Kuulustelu- ja todistajalausunnoilla on oma arvonsa. Käsitykseni mukaan kysymys siitä, kuka murhasi Jukka S. Lahden, ratkeaa lopulta kuitenkin objektiivisen rikosteknisen aineiston perusteella, jos on ratketakseen.

Vaikuttaa siltä, että poliisi on tehnyt tutkinnassa virheitä. Se on inhimillistä, vaikkei niin saisi tapahtua. Aika näyttää onko tämä arvio oikea. Haluaisin uskoa, että viranomaisten tarkoitus on kuitenkin ollut hyvä, vaikka käytetyissä menettelytavoissa olisi eräiltä osin menty vikaan.

Lohtuna tässä taitaa olla se, että rikollinenkin tekee aina virheitä: tässä tapauksessa niitä on useita. Avainasemassa ovat murhaajan rikospaikalle jättämät jäljet, joita tutkimalla syyllinen voidaan selvittää:
- tekovälineenä käytetty fileerausveitsi ja sen alkuperä,
- asunnosta ja terassilta löydetyt kengänjäljet ja kyseisen tyyppisten kenkien omistaja/käyttäjä, sekä
- surmapaikalta, tekovälineestä ja uhrista löydetyt ruskeankirjavat kuidut ja niiden alkuperä.

Tietääkseni poliisi ei yrityksistä huolimatta ole onnistunut liittämään näitä asioita vakuuttavasti Aueriin.

Seppo Isotalo

Hämmästyttävän nopeasti sivistynyt poliitikko omaksuu sen olennaisen aisassa, jossa koko oikeuslaitos ja meida ovat organisoituneet yhden naisen vainoamiseen. Selkeästi listataan ne asiat, jotka osoittavat, että asunnossa oli ulkopuolinen murhaaja. Eikö olisi syytä perustaa tällaisista henkilöistä keskusteluryhmä, joka olisi käytettävissä kun Auer vapautetaan joulukuussa.

Tämä viaton kysymys, jos Auer on sittenkin syytön, sisältää dynamiitin.

Toimituksen poiminnat