Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Eläkeratkaisu vaarantaa kansankunnan tulevaisuuden

Työmarkkinakeskusjärjestöjen – Akavaa lukuun ottamatta – esittämä ratkaisu työurien pidentämisestä on lyhytnäköinen. Se vaikuttaa lähinnä vastaukselta hallituksen painostukseen sen pyrkiessä kaventaa valtiontalouden kestävyysvajetta ja säilyttää Suomen luottoluokitus kolmen A:n tasolla.

Nämä hallituksen pyrkimykset ovat sinänsä hyviä. Seuraukset keinoista, joilla siihen eläkeratkaisussa pyritään, eivät kuitenkaan ole pitkällä aikavälillä kestäviä. Ne uhkaavat kääntyä tavoitteita vastaan.

Uudistusesitykselle etsitään hyväksyntää sillä, että sen uskotellaan parantavan tulevaa eläketasoa. Tämä on kuitenkin hyvin epävarma "lupaus". Se on myös laiha lohtu, kun yleinen eläkeikä vuodesta 2025 kytketään odotettavissa olevaan elinikään: vanhuuseläkkeelle pääsy uhkaa sen jälkeen karata 65 ikävuoden ylikin. Toisaalta, mitä iloa on pitkästään eläkkeelläoloajasta, jos suurimman osan siitä on vuodepotilaana?

Esityksen sisällöstä päätellen neuvottelutulos runnottiin läpi pitkälti työnantajia edustavan Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) vaatimusten mukaisesti. Tulos saavutettiin lopulta ilman korkeakoulutettujen keskusjärjestöä, Akavaa.

Yrityksessä pidentää työuria molemmista päistä uhkaa käydä kuten hölmöläisille peiton pidennyksessä, ellei jopa niin kuin hiirelle, joka kissalle takkia ompeli: lopputulos on plus-miinus-nolla, ellei jopa huonompi.

Pyrittäessä pidentämään työuria sekä alku- että loppupäästä eläkeratkaisussa esitetyllä tavalla, työurat uhkaavat lyhentyä keskeltä. Mitä kuluttavammaksi työelämä muuttuu, sitä enemmän ”down-shiftataan”, jäädään sapattivapaalle tai muuten yhteiskunnan tukiverkkojen varaan. Vaihtoehtona kun on työkyvyn menettäminen.

Ovatko työmarkkinajärjestöt ja kenties valtakunnan hallituskin sulkeneet silmänsä siltä, millaiseksi työelämä tehokkuusvaatimuksineen ja pätkätöineen on 2000-luvulla muotoutunut? Työelämä muistuttaa yhä enemmän pudotuspeliä, jossa entistä harvempi tekee entistä useamman työt, työn jatkuvuuden kannalta epävarmemmissa oloissa. Ketä tämä hyödyttää?

Kun kapeasti tuijotetaan keskimääräisen eliniän nousua, ja perustellaan sillä yleisen eläkeiän nostoa, ummistetaan silmät siltä, että myös työn vaativuus on kasvanut ja työtahti kiihtynyt. Niinpä elintaso on huipussaan ja Suomi maailman kilpailukykyisimpiä maita. Toisaalta syrjäytyneiden määrä kasvaa.

Nämä asiat sivuutetaan historiaa koskevissa demografisissa vertailuissa, joilla eläkeiän nostovaatimuksia motivoidaan. Samoin se, että työtekijöiden hyvinvointi, jaksaminen ja terveys vaarantuvat. Kun nämä uhrataan lyhytnäköisesti kilpailukyvyn alttarille, vahingot leviävät perheiden kautta koko yhteiskuntaan. Yhteinen kustannustaakka kasvaa. Tämä osaltaan uhkaa myös kilpailukykyä pitkällä aikavälillä.

Työn tuottavuudellakin on rajansa: se on ihmisen kestokyvyn mittainen. Siksi olisi hyvä joskus kysyä: tuleeko ihmisten palvella markkinoita vai markkinoiden ihmisiä?

Esityksensä tehneet järjestöt näyttävät unohtaneen sen, ettei pääongelma ole se, että ihmiset kouluttautuvat liikaa tai vanhuuseläkkeelle jäädään liian varhain. Työllisten määrän vähenemisen kannalta haasteena on työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien valtava määrä. Tätä määrää esitetty eläkeratkaisu ei ainakaan vähennä.

Juhlapuheet työelämän laadun parantamisesta eivät näytä konkretisoituvan. Laatukysymysten ratkaisu jää työmarkkinajärjestöjen esityksessäkin epämääräiseksi. Monitulkintainen ratkaisu ei lopulta ole mikään ratkaisu, vaan keino jättää puuttumatta ongelmiin tai lykätä niihin puuttumista hamaan tulevaisuuteen.

Maamme taloudellisen tulevaisuuden ja pitkän aikavälin kilpailukyvyn kannalta kohtalokkainta esityksessä lienee kuitenkin sen välittämä viesti nuorisolle. Se, että eläke alkaa kertyä työstä jo 17. ikävuodesta lähtien ja se, ettei työuran loppupäähän sisälly erityistä kannustinta, viestittää: menkää nuorina töihin älkääkä uhratko aikaanne opiskeluun!

Eikö tämä tarkoita sen väheksymistä, mikä on Suomen kilpailuetu globalisoituvassa maailmantaloudessa: hyvin kouluttautunut kansakunta, jolla on korkean tietotaidon osaamista? Se, että Akava irtisanoutui ratkaisusta, tuskin on sivuutettavissa sillä, että keskusjärjestö ajoi lyhytnäköisesti vain omien jäsentensä etua. Eikö korkea kouluttautumisaste olekaan koko kansakunnan tulevaisuuden kohtalonkysymyksiä?

Akavan vaatiman superkarttuman tilalle esitetään eräänlaista superleikkuria: 38 vuotta rasittavassa työssä paiskineet voivat 63-vuotiaina päästä hakemuksesta alennetulle työuraeläkkeelle, jonka taso on työkyvyttömyyseläkettäkin alempi.

Kun työelämän laatuun ei ole odotettavissa ratkaisevia parannuksia, myönteistä on kuitenkin se, että työkyvyttömyyseläkkeiden tason esitetään parantuvan yleisen eläkeiän nousun myötä eikä sen myöntämiskriteereihin esitetä kiristyksiä.

Ja kuinkas sitten kävikään? - Ei tainnut tulla kissalle takkia, ei liiviä, ei...

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

"menkää nuorina töihin älkääkä uhratko aikaanne opiskeluun"

Tässä on tämän "eläkeratkaisun" karmaisevin sisältö. Eläke-ehdotus on hyökkäys sivistyneisyyttä, kansalaisaktivismia, yhteiskunnallista avoimuutta ja luovuutta vastaan. Ehdotus nojaa työmarkkinaorjuuden ideaan. Tällainen ehdotus ansaitsee kaatua. Tällä kertaa Akava sattuu olemaan hyvällä asialla. Menestystä Akavalle.

Eläke-ehdotuksen takana on SAK:n, STTK:n ja EK:n mafioosomainen yhteenliittymä. Latteaa ajattelua. Me ihmiset muka olemme vain pelkkiä uria ja urissa möyrijöitä, jonkin "eläkejärjestelmän" ja "kestävyyksien" ylläpitäjiä.

Useammassa puolueessa virinnyt ideointi kohti perustuloa nousee arvoon arvaamattomaan.

Käyttäjän JaakkoNurmi kuva
Jaakko Nurmi

"menkää nuorina töihin älkääkä uhratko aikaanne opiskeluun"

Olemme kuulleet Salon kaupunginjohtajan sanovan muussa yhteydessä: "hyvä on asia, ja ei ole". Voisin jättää tuon jälkiosion lainaamastani lauseesta pois, ja kehottaa nuorisoa opiskelemaan, ja uhraamaan aikaansa myös sille. Moniin vaativiin ammatteihin pääsee "sisään" vain työharjoittelulla. Jos ei satu kohdalle juuri oma ala, oppii ainakin työelämän pelisääntöjä, ja saa opiskelu-ja toimeentuloansiota jatkaa opintoja. Lyhyesti: löysät pois opiskelusta. Löysät pois yhteiskunnan virkakoneistosta.

Tänäpäivänä on niin paljon työtä tarjolla, että jokainen opiskelija voi, sekä opiskella että tehdä työtä. Elämme pätkätöiden aikaa, ja siinäkin pätee Salon kaupunginjohtajan ohje,"kyllä se on, sekä hyvä että huono asia". Siinä hommassa ahkera pärjää erinomaisesti, ja valmistuu nopeasti. Sen sijaan pelkkä opiskelu, monien opiskelijoiden nykytahdilla, passivoittaa ihmistä jo ennen varsinaista työelämää. Useissa tapauksissa opiskelija ei valmistu koskaan mihinkään. Liian useat hakevat vain titteleitä ja monia tutkintoja, tietämättä todellisesta työelämästä yhtään mitään. On vain siis kiva opiskella kun joku maksaa.

On paljon aloja, joihin värvätään tekijöitä vain koulutodistusten perusteella, jos sitten ei hakijan ikä tuo esteitä. On saatettu opiskella liian pitkään, jolloin työnantaja ei ole enää kiinnostunut eläkeiän kynnyksellä olevasta tarjokkaasta, jolla on kokemusta vain "luukun kautta" tulleista ansioista, mutta myös lukemattomia tutkintoja.

Tähän saumaan sopisi tietysti hyvin korotettu eläkekarttuma, yhteiskunnalta laillisesti nyysitty raha. Edessä on vain "akateeminen putki". Yhteiskunnan virkoja haetaan liian usein vain oppilaitoksen arvosanoilla. Politiikan kentällä jopa heti huipulle, ilman mitään kokemusta mistään elämänalasta. Tuhlausta ja nuoren ihmisen harhauttamista, jonka hän jossain elämänsä vaiheessa maksaa.

Oppipoika, kisälli, mestari-linja pitäisi kiireen vilkkaa ottaa käyttöön, jotta saadaan ihmisiä työelämään ja samalla pitäisi kynnystä madaltaa, että työnantaja voisi palkata nuoria.

Käyttäjän JaakkoNurmi kuva
Jaakko Nurmi

Muuten. Mikä ihmeen perustulo?.. Mistä merkillisestä lähteestä tulee joku perustulo? Kuka tai ketkä sen perustulon kasaavat, mistä ottaa se perustulo? Eihän kukaan tässä maailmassa voi elellä toisten kustannuksella, loisimassa jollakin perustulolla, josta kukaan ei tiedä mistä sellainen muodostuu. Peräkammarin pojatkin ymmärtävät, että se vanha äiti, joka vielä luuseriaan elättää, on kohta oikokoipisten porukoissa.

Haaveet sikseen ja töihin. Korkeinkaan ei laiskoja ruoki.

Toimituksen poiminnat