Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Leikkauslistoja pukkaa - mutta missä pihvi?

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb seurasi puoluetoverinsa Ben Zyskowiczin esimerkkiä ja esitti oman leikkauslistansa lauantaina Ylen Ykkösaamussa. Stubbin edelle ennätti Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini omine leikkauskohteineen. Keskustalta odotetaan leikkauslistaa ensi viikolla. Sen suunta voidaan arvata tai ainakin se, mistä ei ainakaan leikata.

Innoituksen menoleikkausten esittämiseen antoi presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan. Perusteeksi vetoomukselleen leikkauskohteista presidentti esitti valtion tulojen ja menojen epätasapainon, jota on korjattu ottamalla lisää velkaa: Jälkiä on vuosien mittaan peitetty luottamalla pian tulevaan kasvuun tai kattamalla julkiset menot velalla, mutta nyt on avoimen peruskorjauksen aika.

Se tuskin on sattuma, että aktiivisimmin vetoomukseen ovat tarttuneet oikeistopuolueen edustajat. Julkisten menojen leikkaaminen on yhdenmukainen sen tavoitteen kanssa, mikä on niillä puolueilla ja poliitikoilla, jotka ideologisista syistä tähtäävät siihen, että valtion osallistuminen yhteiskuntaan minimoidaan vain välttämättömimpään. Tähän liittyy johdonmukaisesti pyrkimys verojen alentamiseen.

Taustalla on usko markkinavoimien "näkymättömän käden" kykyyn täyttää ihmisten tarpeet. Tätä poliittista ideologiaa kutsutaan talousliberalismiksi tai uusliberalismiksi. Kannattajat löytyvät useimmiten yhteiskunnan hyväosaisimmista sekä niistä, jotka uskovat olevansa valtiosta taloudellisesti vähiten riippuvaisia.

Vastaavasti ne, jotka ideologisista syistä korostavat valtion osuutta yhteiskunnallisen kehityksen ohjaamisessa, suhtautuvat julkisten menojen karsimiseen jo lähtökohtaisesti kielteisemmin. Tämän ideologian juuret ovat sosialismissa. Kannattajat ovat yleensä yhteiskunnan vähäosaisempia sekä valtiosta taloudellisesti riippuvaisempia.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Vastuullisia puolueita ja poliitikkoja taustoista riippumatta ohjaa pyrkimys pitää valtion tulot ja menot tasapainossa ainakin pitemmällä aikavälillä. Mikään kansantalous tuskin kestää jatkuvaa velkaantumista. Korkotason noustessa taloudellinen liikkumavara näet kaventuu, kun entistä suurempi osa tuloista kuluu lainanhoitokustannuksiin. Ellei menoja leikata, kulut on katettava joko lisälainalla tai kiristämällä verotusta. Seurauksena on negatiivinen kierre, jonka tulokset ovat kaikkien kannalta huonot.

Jos velkarahoitus unohdetaan, valtiontalouden tasapainottamiseen on periaatteessa kaksi päävaihtoehtoa: joko lisätään verokertymää ja muita maksuja tai leikataan valtion menoista.

Ensisijaisesti puolueilla ja poliitikoilla on taipumuksena valita näistä kahdesta se ideologisesti mieluisampi vaihtoehto. Johdonmukaisesti tämän kanssa Vasemmistoliitto on puheenjohtajansa Paavo Arhinmäen johdolla valinnut omansa.

Mitä tulee menoleikkauksiin, leikkauskohteetkin on taipumuksena valita ideologisin perustein. Sen takia ne kohdennetaan puolueen ja poliitikon keskeisimmän kannattajakunnan ulkopuolelle tai ainakin mahdollisimman kauas siitä. Tämä tendenssi on havaittavissa myös Benin, Timon ja Alexin leikkauslistoissa.

Näyttääkin siltä, että presidentin uudenvuodenpuheesta muistetaan vain tarve karsia valtion menoja, mutta ei sitä, että kunkin pitäisi esittää menoleikkauksia, jotka kohdentuvat oman puolen tärkeään asiaan: Jos aidosti haluaa vaikuttaa, nyt pitää esittää, että tästä meille tärkeästä edusta me luovumme, mistä Te?

Tätä haastetta presidentti siivitti vetoomuksellaan: Kannustan päättäjiä olemaan rohkeita myös omiensa edessä. Puheet alkavat olla pidetty, on toiminnan aika.

1990-luvun laman kokeneena, pidän tärkeänä sitä, että menoleikkausten perusteet ovat selvät. Virheratkaisut, kuten väärin mitoitetut, väärin ajoitetut ja väärin kohdennetut menoleikkaukset, voivat johtaa ojasta allikkoon. 

Oikeat ratkaisut edellyttävät realistista analyysiä syistä (huom! EI syyllisistä), jotka ovat johtaneet valtiontalouden epätasapainoon ja velkaantumiseen. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan oikea tilannekuva on oikeiden päätösten edellytys. Se ei kuitenkaan riitä. Vasta kun syyt ja talouden dynamiikka tunnetaan, on mahdollista tehdä tarkoituksenmukaisia ratkaisuja.

Ennen yksityiskohtaisten leikkauslistojen esittämistä kaipaisin puolueilta ja politiikoilta näkemyksiä talouden dynamiikan perusteista ja mittasuhteista. Tähän perustuen tarvitaan strategista visiota Suomen taloudesta ja siitä, mikä on menoleikkausten merkitys paitsi Suomen talouden kannalta myös osana maailmantalouden kehityssuuntia.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

ulf fallenius

Ojasta allikoon säästöt on enemmän kuin tapa Suomessa ja sen takia ollaan nyt tässä tilanteessa vaikka säästöjä on mukamas jo tehty miljardeilla mutta velka kasvaa silti.

Petteri Hiienkoski

Niinpä. Kuluvalla vaalikaudella hallitus on tehnyt yli 6 mrd:n euron edestä valtiontalouden sopeutustoimia. Se on aiheuttanut laajaa tyytymättömyyttä, koska leikkaukset ovat koskettaneet monien ihmisten elämään. Leikkauksista huolimatta valtion velkaantuminen on jatkunut. - Miksi?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Ensi viikolla alkaa Suomessa ennenäkömätön juupas eipäs kampanja. Anders Borgin näkemys Suomen tilasta julkaistaan. Todellinen vaalikeskustelun pohjapaperi.

"Olen seurannut Suomea pitkään, mutta silti on sanottava, että yllätyin siitä, missä määrin Suomi on menettänyt kilpailukykyä", Borg sanoo.

Petteri Hiienkoski

Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm arvioi runsas vuosi sitten, että Ruotsin teollisuuden kilpailukyky on noin 10 prosenttiyksikköä Suomea parempi (Taloussanomat 10.1.2014).

Tilanne olisi ilmeisesti korjattavissa toisella maltillisella palkkaratkaisulla sekä mahdollisesti työnantajamaksujen pienentämisellä tai yritysverotuksen alentamisella.

Tämäkään tuskin riittäisi pysäyttämään valtion velkaantumista ja korjaamaan alijäämäistä budjettia. Kysymys on viennistä. Pitää näet olla tuotteita, joille on ulkomailla oikeasti kysyntää ja myös löytää nämä ostajat. Mitä hyödyttäisi tuottaa esim. sellua polkuhintaan, jos sitä kukaan ei tarvitse? Tai vaikka tuuligeneraattoreita, jos oikeaa asiakaskuntaa ei tavoiteta?

Ruotsissa vientisektori vetää: koko vientiala on siellä monipuolisempi. Ilmeisesti ruotsalaiset osaavat myös asiakaspalvelun sekä tuotteistamisen ja brändäyksen.

Suomessa tarvittaisin enemmän innovatiivisuutta, asiakaslähtöisyyttä ja riskinottokykyä, totesi tapaamani startup-yritysten konsultti.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Kirurgeja on liikkeellä yllättävän paljon. Sellaisia, jotka turvautuvat veitseen ja sellaisia, jotka iskevät kirveellä. Tähän asti olen nähnyt yhden tervehdyttäjänkin, Vasemmistoliiton Heikki Patomäen, jonka esityksessä on paljon hyvää, mutta ongelmaksi jää vieraassa valuutassa operoimisen pakko, jonka myötä elvytyslistan toteutuskelpoisuus ontuu.

Yhteiskuntaruumiin analogia ihmiskehon kanssa ei tietenkään ole täydellinen, mutta kelvollinen. Kun kirurgimme lohkovat raajoja ja vartaloa, on muistettava kuolioiden vaara.

Veronmaksuhaluttomuus maksukykyisten parissa on keskeinen ongelma. Esimerkkeinä lukuisat kansalliset ja etenkin ylikansalliset suuryritykset ja kanavista mm. pörssissämme jo vuosia toimineet ulkomaiset hallintarekisterit, jotka toimivat paljossa bulvaaneina suomalaisille sijoittajille. Näihin ongelmiin ei vain haluta puuttua.

Petteri Hiienkoski

Heikki Patomäki on kiinnittänyt ansiokkaasti huomiota uusliberistisen talousteorian ylivaltaan ja kyseenalaistanut sen toimivuuden.

En kuitenkaan taida olla kaikista asioista samaa mieltä kuin hän. En esim. näe yhteisvaluutta euroa sinänsä sellaisenä mörkönä vaikka itsenäiseen rahapolitiikkaan ei olekaan mahdollisuutta.

Veronkiertobisnes on kysymys, johon mielestäni pitäisi puuttua juuri EU-tasolla.

Toimituksen poiminnat