Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Sopeutusta vai elvytystä?

Eräät johtavat poliitikot ovat presidentin uudenvuodenpuheen innoittamina julkistaneet leikkauslistojaan. Hallitus on kuitenkin tehnyt vaalikaudella jo yli kuuden miljardin euron edestä kipeitä valtiontalouden sopeutustoimia ja lisää on luvassa. Niistä on seurannut laajaa tyytymättömyyttä, sillä vaikutukset koskettavat monia. Oppositio on kerännyt helppoja irtopisteitä.

Osa säästöihin tähtäävistä toimista onkin jäänyt ankaran vastustuksen takia joko tekemättä (kuntauudistus) tai kesken (sote). Osa uudistuksista jäi toteuttamatta, koska säästöjä niistä ei olisi syntynyt vaan julkiset menot olisivat kasvaneet (kodinhoidontuen pakkopuolitus).

Sopeutuksesta huolimatta valtion velkaantuminen on jatkunut useiden miljardien eurojen vuosivauhtia. – Miksi? Näkyvätkö hyödyt vasta seuraavilla vaalikausilla? – Ehkä osa niistä. Tai sitten ei.

Viimeaikoina esitetyillä leikkauslistoilla menoja arvioidaan voitavan karsia vielä miljardista muutamaan miljardiin euroon. Toteutuessaan seuraukset tuntuisivat taas monien elämässä. Entä, jos mikään leikkauslista ei toteutuessaankaan palvele tarkoitustaan ja velkaantuminen vain jatkuu?

Pahimmassa tapauksessa leikkaukset johtavat negatiiviseen kierteeseen, jossa talous vain supistuu tai orastava kasvu ainakin hiipuu. Tämän seurauksena verotuotot vähenevät. Ellei menoihin tehdä uusia lisäleikkauksia, ne on katettava joko veronkorotuksilla tai lisälainalla. – Näinkö tässä on käymässä?

Hallitus on sopeuttamisessa noudattanut ideologisista tasapainosyistä ns. 50–50 -sääntöä eli yhtä paljon veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Periaatteessa sekä menoleikkaukset että veronkorotukset kuitenkin "kurjistavat" taloutta. Kotimainen kysyntä näet heikkenee, koska ostovoima alenee.

Arvonlisäveron korotus siirtyi hintoihin ja heikensi suhteellisesti ostovoimaa. Tasaverona se vaikutti etenkin vähävaraisemman enemmistön kulutuskäyttäytymiseen eikä pienen varakkaan vähemmistön ostopäätöksiin. Kulutuskysyntä laskee, talous hidastuu, työttömyys kasvaa. Niinpä ilman valtion lisälainaa lamalla on näin ollen taipumuksena vain syventyä, ja seuraukset ovat kaikille huonot…

Asia ei kuitenkaan välttämättä ole ihan näin yksinkertainen. Sen enempää menoleikkaukset kuin veronkorotuksetkaan eivät näet ole sikäli neutraaleja, että ne myös ohjaavat taloudellista toimintaa. Ohjaus voi olla joko hyödyllistä tai haitallista.

Jos valtio esimerkiksi vapauttaisi alkoholin sääntelystä ja poistaisi alkoholiveron, alan taloudellinen toimeliaisuus lisääntyisi ja verokertymät siitä kasvaisivat. Toisaalta alkoholihaitat, jotka nykyäänkin ovat useita miljardeja euroja vuodessa, moninkertaistuisivat. Tulos olisi kokonaistaloudellisesti katastrofi.

Hallitus onkin kohdentanut veronkorotuksia myös niin, että ne vähentäisivät sekä sosiaali- ja terveyshuollon että ympäristöhaittojen kustannuksia. Haittaverotkin aiheuttavat tyytymättömyyttä. Niistä saatavat kustannussäästöt näet saavutetaan pitemmän ajan kuluessa eivätkä ne ole tarkasti laskettavissa.

Velkaantumisen pysäyttämiseksi olennaista on kuitenkin saada talouteen kestävää kasvua. Kasvu ja työllisyys seuraavat kokonaiskysynnän lisääntymisestä. Sen ansiosta myös verokertymät kasvavat. Tällöin myös veroastetta on helppo keventää, ellei sitä sitten toteuteta lisälainalla.

Veroalennusten myönteiset ns. dynaamiset vaikutukset ovat kuitenkin vaikeasti arvioitavissa ja tuloutuvat valtiolle joka tapauksessa vasta viiveellä. Näin ilmeisesti tapahtuu toteutetun yhteisöveron laskemisen kohdalla.

Etenkin pieni- ja keskituloisille suunnatulla palkkaveron kevennyksellä – samoin kuin kannustavilla palkankorotuksilla sekä hyödyllisillä julkisilla töillä ja kotimaisilla hankinnoilla – kysyntää voidaan piristää ja taloutta kiihdyttää. Tuloksena voi olla positiivinen kierre, jonka seurauksena mahdollisuudet velkaantumisen pysäyttämiseen ja velkataakan pienentämiseen paranevat.

Mutta saadaanko talous kasvuun vain kotimaisella kysynnällä? – Kenties, jos oltaisiin esimerkiksi hyvin omavaraisia. Heikentämällä kotimaista kysyntää taloutta voidaan kurjistaa, mutta pelkästään sen lisäämisellä tuskin saadaan riittävää kasvua pitkällä tähtäimellä. Kysyntähän kohdentuu myös tuontitavaroihin.

Lisäämällä kotimaista kysyntää voidaan paikata ulkomaisen kysynnän heikkenemisen aiheuttamaa vajetta. Vientikysyntää ei kotimaisella kysynnällä voi kuitenkaan kokonaan korvata.

Valtion menojen karsimisen sijasta tärkeämpää olisi julkisen sektorin tuottavuuden parantaminen palveluja tehostamalla ja toimintaa järkevöittämällä, kuten purkamalla päällekkäistä tai muuten turhaa hallintoa (kuntauudistus). Julkisen sektorin voimakas supistaminen johtaisi massatyöttömyyteen ja talouden syöksykierteeseen.

Toisaalta kotimaisen kysynnän velkaelvytystä ja palkkaveroaleakin monin verroin tärkeämpää olisi voimallisesti edistää vientikysyntää ja suomalaisyritysten kansainvälistymistä.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

ulf fallenius

Matalampi verotus kautta linjan ja sopeuttaminen siinä on avainsanat.

Petteri Hiienkoski

Kiitos kommentista.

Matalampi verotus elvyttää kotimaista kysyntää. Se on toteutettavissa ottamalla lisää lainaa, koska mahdolliset myönteiset dynaamiset vaikutukset tulevat vasta viiveellä.

Kotimaisen kulutuskysynnän kasvu kohdentuu myös ja varsinkin tuontitavaroihin, mikä taas kasvattaa vaihtotaseen alijäämää, mikä mielestäni on ongelman ydin. Eli tuonti kasvaa mutta vienti ei.

Jos sopeuttaminen tarkoittaa menoleikkauksia, ne todennäköisesti pahentavat työttömyyttä. Ne verovarat, joita sitä ennen maksoimme julkisen sektorin työntentekijöille työn tekemisestä, maksamme sen jälkeen työttömyyskorvauksina heille ilman että he tekisivät työtä.

Janne Suuronen

Hieno kirjoitus, mutta kun Suomen talousongelmien syynä ei ole/ollut kotimainen kysyntä vaan viennin romahdus. Kuopasta ei kestävällä pohjalla nousta kotimaista kysyntää elvyttämällä velaksi, vaan viennillä.

Petteri Hiienkoski

Jep. Kiitos myönteisestä palautteesta.

Viennin romahduksen vaikutusta on toistaiseksi voitu lieventää ylläpitämällä kotimaista kysyntää. Perussyy viennin romahdukseen on maailmantalouden ja Suomen vientialueen taantumassa ja myös siinä, ettei vientisektori ole kehittynyt globaalitalouden edellyttämällä tavalla.

Ongelmana on kilpailukyvyn puute, jota tuskin enää voi paikata pelkästään alentamalla tuotantokustannuksia. Perusongelma ei välttämättä ole niinkään hintakilpailukyvyssä, jota parantamalla toki voidaan vientiä myös edistää, kuin tavassa toimia ja työskennellä, asenteissa ja ehkä itsetunnossakin.

Taloustilanne on myös suuri mahdollisuus uudistaa, laajentaa ja monipuolistaa vientisektoria. Potentiaaliahan Suomesta löytyy.

Toimituksen poiminnat