Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Talousasiantuntijat vievät – mutta mihin suuntaan?

Vaalien alla asiantuntijat esittävät arvioita Suomen taloudesta. Ne perustuvat erilaisiin analyyseihin valtiontalouden tilasta ja ongelmien syistä sekä erilaisiin ennusteisiin talouden kehityksestä. Asiantuntijat ehdottavat myös keinoja tilanteen parantamiseksi. Arvioihin liittyy talouspoliittisia tavoitteita, joita ei välttämättä kerrota.

Puolueet ovat valinneet vaihtoehdoista itselleen sopivimpia. Mutta miten arvioida vaihtoehtoja ja niiden sopivuutta? – Väärät valinnat tulevat kalliiksi. Niistä kärsivät monet ja kauan. Yhteisen edun lisäksi toimintaehdotusten taustalla on eri väestöryhmien keskenään ristiriitaisia taloudellisia etuja. Kysymys on aina myös arvoista.

Ongelmana julkisen talouden velkaantuminen

Monen mielestä pääongelma on valtion velkaantuminen. Valtiontaloutta arvioidaan samoin kriteerein kuin yksityisen ihmisen tai yrityksen taloutta. Ylivelkaantumisen pelätään johtavan velkavankeuteen tai konkurssiin. Ainakin talouspoliittinen liikkumavara kaventuu ja talous hidastuu, jos huomattava osa valtion menoista kuluu lainanhoitokustannuksiin.

Valtion velkaantumisessa uskotaan olevan kriittinen raja (60 % tai 90 % BKT:sta), jota ei saa ylittää. Velkaantuminen on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä ennen rajan saavuttamista. Joidenkin mielestä velan määrän suhde bruttokansantuotteeseen ei ole olennaista vaan sen suhde valtion nettovarallisuuteen, tai se, ovatko lainat peräisin ulkomailta vai kotimaasta. Vain ulkomaisen velan liiallisuutta pidetään taloudelle vaarallisena. Nettovarallisuus on paljon valtionvelkaa suurempi.

Ongelmana budjettialijäämä ja vientisektorin kilpailukyky

Toiset pitävät pääongelmana valtion budjettialijäämää, jonka täyttämisestä lainalla velkaantuminenkin johtuu. Joidenkin mukaan alijäämä on ensisijassa seurausta maailmantalouden, etenkin vientialueen, taantumasta, mikä heikentää vientikysyntää. Taantuma kuuluu markkinatalouden suhdannevaihteluihin. Alijäämä korjaantuu noususuhdanteessa enemmän tai vähemmän itsestään.

Joidenkin mielestä alijäämä johtuu ensisijassa kotimaisista tekijöistä – joko vientisektorin rakennemuutoksen tai tuotantokustannusten aiheuttamasta kilpailukyvyn puutteesta tai molemmista. Syynä pidetään sitä, ettei vientituotanto vastaa kysyntään maailmanmarkkinoilla.

Taustalla on teollisuustuotannon siirtyminen halpatuotantomaihin eli ns. Kiina-ilmiö, digitalisoitumisesta johtuva sanoma- ja aikakauslehtipaperin kysynnän lasku sekä Nokian romahduksesta seurannut elektroniikkateollisuuden tuotteiden kysynnän lasku. Harvenevien suurten teollisuusyritysten rinnalle on syntynyt useita pieniä ja keskisuuria palvelualan yrityksiä.

Ovatko tuotantokustannukset tai palkat liian korkeat?

Toisaalta tuotantokustannuksia, etenkin palkkatasoa, pidetään kilpailijamaita korkeampana ja työntuottavuutta riittämättömänä. Nimelliset yksikkötyökustannukset ovat kilpailijoita suuremmat. Syynä pidetään työmarkkinaosapuolten keskinäistä luottamuspulaa ja sopimishaluttomuutta tai keskitettyjä tuloratkaisuja ja yleissitovia työehtosopimuksia, jotka eivät ota huomioon paikallisia eroja yritysten välillä.

Vastakkaisen näkemyksen mukaan Suomi on maailman kilpailukykyisimpiä maita. Työntuottavuus on huippuluokkaa eivätkä reaalipalkat ole kilpailijamaita korkeammat. Työntekijän irtisanomissuoja sen sijaan on kilpailijamaihin nähden olematon. Palkkojen jäädytys heikentää palkansaajien ostovoimaa ja kotimaista kysyntää sekä pahentaa näin taloustilannetta.

Mikä on julkisen sektorin merkitys?

Jotkut arvioivat, että budjettialijäämä johtuu siitä, että julkinen sektori ja sen menot ovat kasvaneet liikaa. Niitä ei voi verotuloilla kustantaa, koska veroaste on korkea myös kilpailijamaihin nähden. Lähes kaikki veronkiristykset hidastavat talouden toimintaa ja ovat siinä menoleikkauksiakin haitallisempia. Syynä menojen kasvuun pidetään joko hallinnon tai palveluiden tehottomuutta tai molempia.

Taustalla ovat päällekkäiset tai keskenään kilpailevat hallinto- ja palvelurakenteet sekä kankeat tai muuten hitaat hallinto- ja palvelukäytännöt. Kuntarakenne on taloudellisilta perusteiltaan vääristynyt eikä pysty tarjoamaan palveluita tasapuolisesti kaikille.  

Joidenkin mielestä julkinen sektori ylipäätään on tuottamaton ja kustannusrasite yhteiskunnalle verrattuna siihen, että tehtävät ulkoistettaisiin yksityisille yrityksille.

Vastakkaisen näkemyksen mukaan julkinen sektori ja sen menojen suuruus eivät ole ongelma. Palvelutason kattavuusvaatimuksen kannalta julkinen sektori hoitaa tuottamansa palvelut kustannustehokkaammin kuin yksityisyritykset. Menoleikkaukset heikentävät kotimaista kysyntää, lisäävät työttömyyttä ja pahentavat taloustilannetta. Julkiset investoinnit kasvattavat menoja. Korvaamalla vientikysynnän heikkoutta ne ylläpitävät ja lisäävät kotimaista kysyntää, elvyttävät taloutta.

Ongelmana kestävyysvaje ja heikko työllisyysaste

Useimpien asiantuntijoiden mielestä suhdannesidonnaista budjettialijäämääkin uhkaavampi ongelma on pitkän aikavälin rakenteellinen epätasapaino, kestävyysvaje. Julkinen talous on kestämättömällä tiellä ja kestävyyden saavuttaminen vaatii sopeutustoimia, vajeen kiinni kuromista tavalla tai toisella.

Kestävyysvaje johtuu väestön ikärakenteen muutoksesta, joka etenee kilpailijamaita nopeammin. Ikäluokat pienenevät. Väestön ikääntyminen, etenkin ns. suurten ikäluokkien eläköityminen, lisää julkisten hoivapalveluiden kysyntää. Aiheutuvien menoja kattamiseen eivät verotuotot riitä, koska palkansaajien määrä supistuu. Vanhusväestön nopean kasvun seurauksena valtion budjetin tulee lähitulevaisuudessa olla selvästi ylijäämäinen. Toisaalta eläkkeidenmaksukyky on jo turvattu valtavilla eläkerahastoilla.

Joidenkin mukaan työllisyysaste on väestön ikääntymistäkin olennaisempi talouden kestävyyden kannalta. Työurat ovat liian lyhyitä: opiskeluajat ovat liian pitkiä, työelämässä ollaan liian vähän aikaa ja eläkkeelle siirrytään liian varhain. Kilpailijamaita heikompi työllisyysaste johtuu koulutetun työvoiman vähenemisestä, työhön kannustamattomista sosiaalietuuksista ja ns. kannustinloukuista. Toisaalta työttömyys on edelleen korkea, vaikka joillain aloilla onkin työvoimapulaa.

Kestävyysvajeen arviointi on taloustilanteen ja tarvittavien toimien päättelemiseksi kuitenkin hyvin epävarmaa. Tulevaisuuden ennakointi on pitkällä aikavälillä erityisen vaikeaa ja talouden kestävyyttä koskevia muuttujia on paljon.

Arvot ja tavoitteet ratkaisevat

Analyysimenetelmien, talousennusteiden ja ratkaisuehdotusten eroista huolimatta asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että valtiontalous on ongelmissa, joihin pitää puuttua. Muutostarpeen määrä vaihtelee muutamasta miljardista eurosta pariin kymmeneen miljardiin euroon asti.

Toimintavaihtoehtojen valinta riippuu arvoista ja talouspoliittisista tavoitteista, joita voivat olla talouskasvu ja työllisyys, kilpailukyky ja kansainvälistyminen, syntyvyys ja lapsiystävällisyys, kestävä kehitys, yrittäjyys ja työ, yhteiskunnallinen vakaus ja turvallisuus, vastuullisuus ja kannustavuus, tulo- ja varallisuuserojen kaventaminen, hyvinvointipalvelujen taso tai maantieteellinen kattavuus jne. Valintaan vaikuttaa myös se, mistä arvioi taloustilanteen johtuvan ja millaisena näkee Suomen ja maailmantalouden dynamiikan.

Tilanne olisi toinen, jos Suomella olisi Ruotsin tapaan oma valtuutta. Tämä unohdetaan, jos talouskehitystä verrataan Ruotsiin. Rahaliiton jäsenyys kaventaa olennaisesti Suomen talouspoliittista liikkumavaraa. Se ei kuitenkaan estä tekemästä valintoja, joilla on vaikutusta suomalaisten hyvinvointiin.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat