*

Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

EU-puolustus on realistisempi kuin NATO

Kun EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti Welt am Sonntag -lehden haastattelussa, että EU:lle muodostettaisiin yhteinen armeija, ehdotus sai ristiriitaisen vastaanoton. Kun presidentti Sauli Niinistö ilmoitti kannattavansa ehdotusta, koska Suomi toivoo EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamista, poliitikot riensivät torjumaan ehdotuksen: ajatus yhteisestä EU-armeijasta ei ole realistinen. Näin teki myös pääministeri Alexander Stubb (kok.), joka eduskunnassa tosin puolusti hanketta.

Sen sijaan, että keskustellaan NATO:sta ja uuden NATO-selvityksen tarpeesta, pitäisi keskustella EU:n yhteisestä puolustuksesta ja siitä, mitkä ovat Suomen tavoitteet. Kysymys NATO-jäsenyydestä tuskin tulee ajankohtaiseksi tulevalla vaalikaudella. Vaikka Suomi joskus hakisikin jäsenyyttä, jäsenyyshakemuksen käsittelykin veisi aikaa.

Tällä hetkellä ilmeistä näyttää kuitenkin se, että EU-yhdentyminen etenee myös sotilaallisesti. Komission puheenjohtajan aloite oli keskustelunavaus, jota todennäköisesti on valmistelu laajemmalla pohjalla. Entinen NATO:n pääsihteeri ja entinen EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Javier Solana julkaisi hieman Junckerin haastattelua ennen raportin, joka sisältää konkreettisia ehdotuksia, jotka tähtäävät EU:n puolustusliiton (European Defence Union EDU) muodostamiseen.

Junckerin ja Solanan aloitteet tulevat todennäköisesti realisoitumaan jollain tavoin kesäkuussa järjestettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Puolustusyhteistyötä on toisen maailmansodan jälkeen ollut Länsi-Euroopassa tapana institutionaalisesti tiivistää reaktiona sille, että Venäjä/NL on toiminut maanosassa uhkaavasti. – Juncker perusteli aloitettaan juuri Venäjän toimilla Ukrainassa ja tarpeella osoittaa sillä, että EU on tosissaan.

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini valmistelee parhaillaan EU:n turvallisuusstrategian uudistamista. Kesäkuun EU-huippukokouksessa käsitellään turvallisuusuhkia, joihin todennäköisesti myös reagoidaan institutionaalisilla ratkaisuilla.

Laajennetaanko EU:n nopean toiminnan taistelujoukkojen tehtävänkuvaa kriisinhallinnasta EU-alueen puolustustehtäviin ja alennetaanko joukkojen käyttökynnystä? Perustetaanko pysyvä päämaja Brüsseliin ja sovitaanko tiekartasta, jolla puolustusliittoon edetään? – Mahdollisesti, jos Solanan ehdotuksia toteutetaan.

EU-maat ovat Lissabonin sopimuksessa (2009) sitoutuneet paitsi keskinäiseen avunantovelvoitteeseen, jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan hyökkäyksen kohteeksi, myös siihen, että EU:n Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka käsittää unionin asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää.

Paine siihen, että Lissabonin sopimuksen velvoitteita konkretisoidaan, on kasvanut. Tätä on lisännyt Yhdysvaltain poliittinen heikkous ja passiivisuus Ukrainan kriisissä. Epäilemättä keskeiset EU-maat arvioivat tarvitsevansa myös sotilaallista voimaa diplomaattisten ponnistelujensa tueksi.

Juncker korosti, ettei EU-armeija olisi NATO:a korvaava vaan sitä täydentävä. Se on myös Solanan raportissa lähtökohta. Omaksuttuaan kylmän sodan jälkeen uuden roolin NATO on jättänyt aukon Euroopan aluepuolustukseen. Näyttää siltä, että juuri sen järjestämisessä EU täydentäisi NATO:a.  

Suomen kannalta kiinnostavaa on se, että Juncker perusteli aloitettaan erityisesti niiden EU-maiden tarpeella, jotka eivät ole NATO:n jäseniä. Lisäksi hän muistutti, että NATO:on kuuluu maita, jotka eivät ole EU:n jäseniä. Esimerkiksi NATO-maa Turkki ei ole EU:n jäsen ja on tiivistänyt suhteitaan Venäjään.

Koska EU-maat ovat sitoutuneet yhdentymiseen puolustuspolitiikassa, on ilmeistä, että jossain vaiheessa puolustusvastuun painopiste siirtyy NATO:lta EU:lle. Yhdysvallat ei ole halukas rahoittamaan Euroopan puolustusta ja on vähentänyt läsnäoloaan maanosassa. Kylmän sodan jälkeen Yhdysvallat on käyttänyt NATO:a välineenä strategisten etujensa ajamiseen maailmalla, jos se niitä on edistänyt, ja toisaalta levittämään vaikutusvaltaansa NATO:n laajentamisen kautta. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Yhdysvallat muuttaisi strategiaansa ja ryhtyisi uudestaan sijoittamaan pysyviä sotilastukikohtia Eurooppaan.

Vaikka britit ja Itä-Euroopan uudet NATO-maat suhtautuvat torjuvasti ajatukseen EU-armeijasta, ne tuskin voivat kokonaan estää sitä, että suunnitelmat EU-maiden yhteisen puolustuksen järjestämisestä etenee. Lissabonin sopimus antaa näet mahdollisuuden siihen, että tiiviimpään puolustusyhteistyöhön tähtäävät voivat sen kuitenkin aloittaa:

Jäsenvaltiot, joiden sotilaalliset voimavarat täyttävät korkeammat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativimpia tehtäviä, aloittavat unionin puitteissa pysyvän rakenteellisen yhteistyön.

Jos Solanan ehdotus toteutuu, yhdentyminen puolustusalalla etenee samaan tapaan kuin Euroopan talous- ja rahaliitossa (EMU) siirryttiin asteittain yhteiseen valuuttaan: ydinryhmä ensin ja muut perässä, osan jättäytyessä ulkopuolelle. 

EU:n puolustusliiton osalta ydinryhmän muodostavat todennäköisesti Saksa, Ranska, Italia, Espanja ja Benelux-maat. Nämä maat, Espanjaa lukuun ottamatta, kuuluivat jo Brüsselin sopimuksella (1948) perustettuun Länsi-Euroopan Unioniin (WEU). Sen kollektiivista puolustusta koskeva avunantovelvoite siirrettiin näiden tuella lähes sanasta sanaan Lissabonin sopimukseen, minkä jälkeen WEU lakkautettiin.

Suomen poliittinen johto ei ollut varautunut siihen, että perussopimukseen tulisi klausuuli avunantovelvoitteesta. Käykö samalla tavalla, kun yhdentyminen etenee puolustusliitoksi?

Pääkysymys on se, onko Suomi mukana tässä hankkeessa, jos siitä ensi kesänä päätetään? – Kyllä, jos presidentti Niinistön lausunto otetaan vakavasti. Mutta eduskunta päättää! Sen takia puolueiden pitäisi ottaa kantaa tähän kysymykseen ennen eduskuntavaaleja eikä niiden jälkeen.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Höpö, höpö. Eurooppalaista puolustusta ei ole olemassa. Sitä tehokkaampi on siis ihan mikä tahansa, jopa sotilasyhteistyö Ruotsin kanssa ja sekään ei lupaa muuta kuin yhteistyötä asehankinnoissa sekä ilma- ja merivalvonnassa, joista kaikista taitaa Ruotsi hyötyä enemmän.

Hyötykööt. Ei se ole Suomelta pois, mutta ei kovan paikan tullen anna myöskään todellista suojaa. NATO on ainoa todellinen lisäturva myös Suomelle. Kysymys onkin jo siitä, miten kauan meillä on varaa olla ilman sitä.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Käytännössä NATO tarkoittaa EU:n puolustuksen ulkoistamista USA:lle. Samalla myös muuta valtaa ja rahaa siirtyy USA:lle. Oma EU armeija olisi parempi ratkaisu.

Petteri Hiienkoski

Jep. Jostain syystä USA ei ole enää halukas maksumieheksi. EU on oikeastaan pakotettukin järjestämän yhteisen puolustuksen.

Petteri Hiienkoski

Olen samaa mieltä siitä, että Suomen kannattaa tiivistää puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa. Molemmat hyötyvät.

Tämä alueellinen yhteistyö pitäisi kuitenkin integroida tiiviisti EU:n yhteisen puolustuksen järjestämiseen, joka todennäköisesti liikahtaa kesällä eteenpäin.

Yhtä välttämätöntä on integroida EU:n yhteisen puolustuksen järjestäminen NATO:n kanssa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

On välillä surkean huvittavaa todeta, miten jotkut tuntuvat elävän pienessä kuplassa.

Miksi ihmeessä koko Eurooppa alkaisi rakentamaan Suomen takia EU:hun armeijaa? Ruotsi jo ilmoittikin, että sitä ei kiinnosta, eivätkä muutamat muutkaan Suomen kaltaiset vapaamatkustajamaat ole siitä kiinnostuneet. Viimeisimmässä ulkoministeriön virkamiesraportissa hyvin kuvattiin hölmömmille, että hei, täällähän on jo puolustusjärjestelmä, Nato. Lisäksi, EU:ssa ei olla virittelemässä armeijajuttuja "näkyvissä olevassa tulevaisuudessa". On siis kysyttävä, haluaako lähes 30 muuta EU-maata alkaa laittaamaan rahaa rinnakkaisen puolustusjärjestelmän luomiseksi Suomen takia? Hyvä veikkaus on lähes virkamiesten tapaan todettuna, että sitä ei ole tiedossa tässä elämässä.

On eri asia, jos EU-maat alkavat hakea säästöjä yhteisillä asehankinnoilla, miettivät Nato-järjestelmien yhteensopivuuksia jne. EU-mailla on jo nyt kiire hoitaa omat puolustuksessa kuntoon, koska Venäjän ei tarvitse enää odotella, jos joku siellä saa kuningasidean kokeilla Suomen tai jonkun muun puolustusliittoon kuulumattoman maan valtausta.

Kannattaisiko siis keskittyä olennaiseen, ei haihatteluihin? Joskus se olennainen on samalla myös se kiireellisin.

Petteri Hiienkoski

Eihän EU puolustustaan tietenkään Suomen takia rakenna. Juncker totesi vain sen tosiasian, että kaikki EU-maat eivät kuulu NATO:on. Osa näistä ei todennäköisesti tule koskaan kuulumaankaan, esim. Itävalta.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että kaikki EU-maat eivät ole siinä ydinryhmässä, joka EU:lle institutionaalisia puolustusrakenteita alkavat luomaan.

Mitä tulee rinnakkaisuuteen, sekä Junckerin että Solanan aloitteissa lähdetään siitä, että EU:n puolustus täydentää NATO:a, eikä korvaa sitä. Se rooli, mistä NATO kylmä sodan päätyttyä vuosituhannen vaihteessa luopui, koskee alueellista puolustusta. Tätä aukkoa se tuskin tulee uudestaan paikkaamaan. Se täyttämisessä EU-puolustus täydentää NATO:a, ei korvaa sitä.

Nähdäkseni on päivänselvää, että kehitys tapahtuu tiiviissä yhteistoiminnassa NATO:n kanssa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Jos Venäjä olisi odotellut pari-kolmekymmentä vuotta, Nato olisi ajettu alas jo ihan toimettomana. Kun Venäjä teki idioottitempun Georgiassa, monella silmät aukesivat. Hyökkäys Ukrainaan sai aikaan vastareaktion, joka on nimenomaan Naton ylösajo, ei EU:n puolustusyhteistyön rakentaminen. EU:n Nato-maat tietävät, että nyt on kiire. On nopeampaa, helpompaa ja kustannustehokkaampaa tehostaa jo olemassaolevan puolustusjärjestön rakenteita ja toimintaa kuin alkaa miettimään, mitähän muuta tässä alettaisiin tekemään joskus.

Jo nyt voidaan huomata, että kaikki Natoon kuuluvat EU-maat tulevat satsaamaan omaan puolustukseen jo tulevissa budjetissaan, ja Nato tehostaa toimintaansa kalustoa, miehistöä ja Nato-maiden yhteistyötä lisäämällä. On helppo veikata, että tässä tohinassa muutama hölmömpi ulkopuolinen maa jää huomioimatta. Siinä vaiheessa kun akuutti vaihe Naton uusissa puolustusjärjestelyissä on takana, joku Nato-maan johtaja voi kohteliaasti todeta, että olisihan se hienoa, jos EU:lla olisi joskus tulevaisuudessa vastaava yhteispuolustus.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #13

Toistaiseksi Euroopan NATO-maat eivät juurikaan ole nostaneet puolustusbudjettejaan, ehkä Viroa lukuun ottamatta. Jokainen ymmärtää, ettei ole kustannustehokasta, että 28 EU-maalla on erillinen armeijansa ja puolustusbudjettinsa, joka yhteenlaskettuna ylittää Venäjän puolustusmenot mennen tullen. Edes minkäälaista hankintojen koordinointia ei ole.

NATO on radikaalisti muuttunut kylmän sodan jälkeen eikä paluuta vanhaan ole. Arvioni mukaan EU:n puolustusulottuvuus tulee täyttämään sen aukon, minkä NATO Euroopan aluepuolustuksen järjestämisessä on jättänyt. NATO:n ja käytännössä Yhdysvaltain iskuvoima voima jää tietenkin NATO:on kuuluvien maiden backupiksi.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Unionille jonkinlaisten yhteisten joukko-osastojen perustaminen on Suomenkin puolustuskykyä lisäävä asia. Eivät ne ole kuitenkaan ristiriidassa Naton kanssa.
Pitää oikein ihmetellä blogistin kirjoitusta. Millä tavalla muka Yhdysvaltojen jättäminen jo rauhanaikaisen yhteistyön ulkopuolelle parantaisi unionin kykyä kriisiaikaiseen sotilaalliseen toimintaan? Rauhanaikaisesta yhteistyöstä puhumattakaan.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Veikkaan, että kaveri ei ole tutustunut vähimmässä määrin Natoon, saati sen puolustusperiaatteisiin, tai edes budjettiin.

Jos Eurooppa nytkin rimpuilee oman puolustuksensa kanssa, miten sitten, jos USA yllättäen jättäisikin EU:n oman onnensa nojaan? Tätä ei moni Nato-vastustaja ole viitsinyt ajatella. Mistä EU yhtäkkiä repisi ydinasepelotteen, raskaan kaluston, miehet ja tiedustelutiedot? Miten kävisi Natolle, jos sen suurin kantava voima häipyisi ja veisi 1100 miljardin dollarin budjetista 800 miljardia mennessään? Se olisi avoin valtakirja Venäjälle tehdä mitä haluaa Euroopassa. Tätä tietysti moni salaa toivoo, mutta ainakin itse jättäisin jenkkien aliarvioimisen vähän vähemmälle.

Petteri Hiienkoski

Osaltaan mainitsemastasi syystä johtavissa EU-maissa koetaan tarvetta siihen, että EU:lla on itsenäinen puolustuskykykin. Ydinase toki on ranskiksilla ja briteilläkin, vaikka jenkkien sotilaallinen voima näihin verrattuna onkin ylivertainen. Eurooppalaiset eivät kuitenkaan voi päättää jenkkien puolesta millä tavalla tämän pitäisi sotilaallista voimaansa käyttää.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #10

Väärin. Silloin kun toimitaan Euroopassa, Nato toimii 28 maan yksimielisillä päätöksillä, joten jo Albanian vastustus voi kaataa yhteispuolustushankkeita. Jenkit eivät yksin päätä siitä, miten Eurooppa puolustaa itseään. Eurooppalaiset päättävät.

On eri asia, jos USAa vastaan hyökätään. USA tekee silloin kaikki päätökset yksin. Jos USA haluaa Naton apua, päätökset Natossa edelleenkin tehdään yksimielisesti. Ydinaseiden käytöstä USA päättää aina yksin.

Vastaavasti Ranskan ja Iso-Britannian ydinaseet ovat täysin maiden itsenäisessä päätöksentekovallassa, ei edes Natolla ei ole mitään valtaa näiden maiden ydinaseiden käytössä.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #14
Petteri Hiienkoski

Mielestäni en ole esittänyt, että Yhdysvallat jätettäisiin sen enempää rauhan- kuin kriisinaikaisen ulkopuolelle. Totesin vain sen ilmeisen tosiasian, ettei Yhdysvallat ole erityisen kiinnostunut kuluttamaan varojaan Euroopan aluepuolustuksen järjestämiseen. Tokihan se Euroopan NATO-maille sopisi, että täällä olisi Yhdysvaltain asevoimat vahvasti läsnä pysyvine tukikohtineen. Mielestäni se ei kuitenkaan ole realistinen toive.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

On erikoista väittää, että USA ei ole erityisen kiinnostunut, kun maa käyttää vuosittain Euroopan puolustukseen 800 miljardia dollaria. Se on mättänyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kohtuullisen läjän rahaa tänne Eurooppaan eli pitäisin sitä melko kohtuullisena kiinnostuksen osoituksena.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Minun arvioni on, että koska niin monet EU-maat kuuluvat Natoon, niin EU-puolustusta ei vain synny, vaikka se voisi olla aivan hyvä idea. Tuskinpa valtiot haluavat osallistua rahalla kahteen puolustusliittoon. Eli ok idea, mutta myöhässä.

Natosta keksin sellaisen ongelman, vaikken Natoa vastusta, että jos Naton ja islamistisen maailman välille tulisi selvä konflikti, niin siinä veneessä olisi kiusallista olla. Nyt Nato ei kuitenkaa hahmotu jenkkiarmeijan synonyymiksi, vaikka näin kuinka väitetään jostain syystä koko ajan.

Petteri Hiienkoski

EU-maat jakaantuvat tässä selvästi kahteen leiriin. Britit ja Itä-Euroopan uudet NATO-maat vastustavat EU-armeijaa, mutta ns. vanhat jäsenmaat Länsi-Euroopassa kannattavat sitä.

Todennäköisestt tehdään jonkinlainen kompromissi, jota kaikki voivat ainakin sietää. Ydinryhmä ryhtyy vaiheittain järjestämään yhteisen puolustuksen rakenteita tiiviissä yhteistoiminnassa NATO:n kanssa. Muut jäävät sivusta seuraamaan tätä kehitystä tai tulevat jossain vaiheessa valmiiseen pöytään.

Kun esitän tämän arvioni, jota pidän realistisena, en ota kantaa siihen, onko stämä hyvä vai paha asia. Mielestäni se vain kuuluu niihin tosiasioihin, jotka on otettava huomioon.

Sen sijaan, että haikaillaan NATO-jäsenyyden perään, Suomessa pitäisi mielestäni nyt havahtua siihen, miten puolustusulottuvuus EU:ssa kehittyy.

Miksi? - Yksinkertaisesti siitä samasta syystä kuin Suomi on osallistunut muihinkin yhdentymishankkeisiin: jos olemme mukana kehitystyössä, voimme vaikuttaa sen sisältöihin tavoitteidemme mukaisesti. Tähän on ainakin kaksi päälinjaa tai painotusta: federalistinen ja konfederalistinen. Variaatioita näiden kahden pääpainotuksen sisällä useita.

Esimerkiksi mikä on keskitetyssä komennossa olevien joukkojen määrä ja laatu suhteessa kansallisessa komennossa oleviin joukkoihin sekä miten ja millä kriteereilä niiden käytöstä päätetään? Olisiko toimialue kaikkien jäsenmaiden alueella vai ainoastaan puolustusyhteistyöhön osallistuvien alueella sekä millä kriteereillä tästä päätetään? Miten määritellään jäsenvaltioiden keskinäisen avuntantovelvoitteen täyttyminen ja mitä konkreettisia toimia se käytännössä edellyttää jäsenvaltioilta ja mikä on mahdollisesti EU-elinten rooli tässä? Sisältyykö siihen ennakoivia konsultaatio- ja valmiusmekanismeja jo siinä vaiheessa, kun hyökkäyksen uhka on olemassa?

Näistä pitäisi keskustella, ettei käy, kuten Lissabonin sopimusta rustattaessa. Kun avunantovelvoite tuli soppariin, poliitikot Suomessa "yllätettiin housut kintuissa".

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Eurooppalainen puolustus tulee jatkossakin nojaamaan yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. Sitä kutsutaan nimellä Nato.
Se että Yhdysvalloista on kehotettu eurooppalaisia kumppaneitaan satsaamaan enemmän puolustukseen ei ollenkaan tarkoita mitään unionin omaa armeijaa vaan yksinkertaisesti Naton eurooppalaista pilaria.
Tottakai unionimaiden puolustuksessa on kehitettävää ja varmasti yhteensovittamistakin, mutta eivät sellaiset toimenpiteet tee Yhdysvaltojen osuutta tarpeettomaksi. Sotilaallisesti vahvat unionimaiden joukot ovat myös Yhdysvaltojen etu.

Naton jäsenenä Suomi on velvollinen vahvistamaan omaa puolustustaan, kun taas sen ulkopuolella meidän on mahdollista vaikka lakkauttaa koko sotaväki mikäli kansalaismielipide saadaan sellaisen hölmöyden taakse joskus agitoitua.

Petteri Hiienkoski

NATO:n rooli on muuttunut kylmän sodan jälkeen eikä Yhdysvallat halua jatkaa Euroopan puolustuksen maksumiehenä.

Kaikki Euroopan NATO-maat eivät kuulu EU:hun. EU:hun kuuluu myös NATO:on kuulumattomia maita. Tämä todellisuus ei häviä mihinkään.

EU-maat ovat sitoutuneet yhdentämään puolustuspolitiikkansa, jonka tavoitteena on yhteinen puolustus. Talouden realiteetit kannustavat tähän.

Manner-Euroopan vanhat EU-maat haluavat myös NATO:sta riippumattoman sotilaallisen suorituskyvyn. Venäjän toimet Ukrainassa ovat havahduttaneet tähän.

Brüsselin sopimus länsä-eurooppalaisesta puolustusliitosta solmittiin 1948 vastareaktiona Berliinin saarrolle. Sen perusteella muodostettiin ensin Länsi-Unionin Puolustusjärjestö WUDO, jonka rakenteet sulautettiin myöhemmin NATO:on, kun Yhdysvallat sitoutui Euroopan puolustukseen.

Länsi-Saksan varustamiseksi NL:n uhkaa vastaan modifioitiin Brüsselin sopimusta vuonna 1954 ottamalla Saksa ja Italia mukaan ja perustamalla samalla Länsi-Euroopan Unioni WEU. Brüsselin sopimuksessa olivat mukana myös britit.

WEU:n perustamista edelsi samoista syistä johtuen ynnä Saksan asevoimien saamiseksi ylikansalliseen kontrolliin Euroopan Puolustusyhteisö EDC. Sen perustamisesta Länsi-Saksa, Ranska, Italia ja Benelux-maat sopivat 1952. Se kuitenkin kaatui Ranskan parlamentissa gaullistien ja kommunistien vastustukseen.

Sama ydinmaiden ryhmä täydennettynä ainakin Espanjalla näyttäisi olevan taas liikkeellä. Nähdäkseni edellytykset hankkeen realisoitumiselle ovat kuitenkin vallan toiset kuin 1950-luvulla.

Petteri Hiienkoski

Huvittavaa lukea pari vuotta vanhaa kirjoitustani. Tapahtumat näyttävät etenevän silloisten arvioitten mukaisesti.

Presidentti Trumpin puolustusministeri Jim Mattis teki Brysselin Nato-kokouksessa noin viikko sitten selväksi, etteivät amerikkalaiset suostu enää kantamaan suurempaa vastuuta Nato-maiden turvallisuudesta kuin nämä itse tekevät. Ehtona sille, että Yhdysvallat vastaa Nato-sitoumuksistaan hän edellytti myös että eurooppalaisetkin ryhtyvät puolustamaan läntisiä arvoja.

Konservatiivisen puolustusministerin kommentti sisälsi piikin läntisistä moraaliarvoista luopuneille eurooppalaisille liittolaisille. =)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset