EU-puolustus on realistisempi kuin NATO
Kun EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti Welt am Sonntag -lehden haastattelussa, että EU:lle muodostettaisiin yhteinen armeija, ehdotus sai ristiriitaisen vastaanoton. Kun presidentti Sauli Niinistö ilmoitti kannattavansa ehdotusta, koska Suomi toivoo EU:n yhteisen puolustuksen vahvistamista, poliitikot riensivät torjumaan ehdotuksen: ajatus yhteisestä EU-armeijasta ei ole realistinen. Näin teki myös pääministeri Alexander Stubb (kok.), joka eduskunnassa tosin puolusti hanketta.
Sen sijaan, että keskustellaan NATO:sta ja uuden NATO-selvityksen tarpeesta, pitäisi keskustella EU:n yhteisestä puolustuksesta ja siitä, mitkä ovat Suomen tavoitteet. Kysymys NATO-jäsenyydestä tuskin tulee ajankohtaiseksi tulevalla vaalikaudella. Vaikka Suomi joskus hakisikin jäsenyyttä, jäsenyyshakemuksen käsittelykin veisi aikaa.
Tällä hetkellä ilmeistä näyttää kuitenkin se, että EU-yhdentyminen etenee myös sotilaallisesti. Komission puheenjohtajan aloite oli keskustelunavaus, jota todennäköisesti on valmistelu laajemmalla pohjalla. Entinen NATO:n pääsihteeri ja entinen EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Javier Solana julkaisi hieman Junckerin haastattelua ennen raportin, joka sisältää konkreettisia ehdotuksia, jotka tähtäävät EU:n puolustusliiton (European Defence Union EDU) muodostamiseen.
Junckerin ja Solanan aloitteet tulevat todennäköisesti realisoitumaan jollain tavoin kesäkuussa järjestettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Puolustusyhteistyötä on toisen maailmansodan jälkeen ollut Länsi-Euroopassa tapana institutionaalisesti tiivistää reaktiona sille, että Venäjä/NL on toiminut maanosassa uhkaavasti. – Juncker perusteli aloitettaan juuri Venäjän toimilla Ukrainassa ja tarpeella osoittaa sillä, että EU on tosissaan.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini valmistelee parhaillaan EU:n turvallisuusstrategian uudistamista. Kesäkuun EU-huippukokouksessa käsitellään turvallisuusuhkia, joihin todennäköisesti myös reagoidaan institutionaalisilla ratkaisuilla.
Laajennetaanko EU:n nopean toiminnan taistelujoukkojen tehtävänkuvaa kriisinhallinnasta EU-alueen puolustustehtäviin ja alennetaanko joukkojen käyttökynnystä? Perustetaanko pysyvä päämaja Brüsseliin ja sovitaanko tiekartasta, jolla puolustusliittoon edetään? – Mahdollisesti, jos Solanan ehdotuksia toteutetaan.
EU-maat ovat Lissabonin sopimuksessa (2009) sitoutuneet paitsi keskinäiseen avunantovelvoitteeseen, jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan hyökkäyksen kohteeksi, myös siihen, että EU:n Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka käsittää unionin asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää.
Paine siihen, että Lissabonin sopimuksen velvoitteita konkretisoidaan, on kasvanut. Tätä on lisännyt Yhdysvaltain poliittinen heikkous ja passiivisuus Ukrainan kriisissä. Epäilemättä keskeiset EU-maat arvioivat tarvitsevansa myös sotilaallista voimaa diplomaattisten ponnistelujensa tueksi.
Juncker korosti, ettei EU-armeija olisi NATO:a korvaava vaan sitä täydentävä. Se on myös Solanan raportissa lähtökohta. Omaksuttuaan kylmän sodan jälkeen uuden roolin NATO on jättänyt aukon Euroopan aluepuolustukseen. Näyttää siltä, että juuri sen järjestämisessä EU täydentäisi NATO:a.
Suomen kannalta kiinnostavaa on se, että Juncker perusteli aloitettaan erityisesti niiden EU-maiden tarpeella, jotka eivät ole NATO:n jäseniä. Lisäksi hän muistutti, että NATO:on kuuluu maita, jotka eivät ole EU:n jäseniä. Esimerkiksi NATO-maa Turkki ei ole EU:n jäsen ja on tiivistänyt suhteitaan Venäjään.
Koska EU-maat ovat sitoutuneet yhdentymiseen puolustuspolitiikassa, on ilmeistä, että jossain vaiheessa puolustusvastuun painopiste siirtyy NATO:lta EU:lle. Yhdysvallat ei ole halukas rahoittamaan Euroopan puolustusta ja on vähentänyt läsnäoloaan maanosassa. Kylmän sodan jälkeen Yhdysvallat on käyttänyt NATO:a välineenä strategisten etujensa ajamiseen maailmalla, jos se niitä on edistänyt, ja toisaalta levittämään vaikutusvaltaansa NATO:n laajentamisen kautta. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Yhdysvallat muuttaisi strategiaansa ja ryhtyisi uudestaan sijoittamaan pysyviä sotilastukikohtia Eurooppaan.
Vaikka britit ja Itä-Euroopan uudet NATO-maat suhtautuvat torjuvasti ajatukseen EU-armeijasta, ne tuskin voivat kokonaan estää sitä, että suunnitelmat EU-maiden yhteisen puolustuksen järjestämisestä etenee. Lissabonin sopimus antaa näet mahdollisuuden siihen, että tiiviimpään puolustusyhteistyöhön tähtäävät voivat sen kuitenkin aloittaa:
Jäsenvaltiot, joiden sotilaalliset voimavarat täyttävät korkeammat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativimpia tehtäviä, aloittavat unionin puitteissa pysyvän rakenteellisen yhteistyön.
Jos Solanan ehdotus toteutuu, yhdentyminen puolustusalalla etenee samaan tapaan kuin Euroopan talous- ja rahaliitossa (EMU) siirryttiin asteittain yhteiseen valuuttaan: ydinryhmä ensin ja muut perässä, osan jättäytyessä ulkopuolelle.
EU:n puolustusliiton osalta ydinryhmän muodostavat todennäköisesti Saksa, Ranska, Italia, Espanja ja Benelux-maat. Nämä maat, Espanjaa lukuun ottamatta, kuuluivat jo Brüsselin sopimuksella (1948) perustettuun Länsi-Euroopan Unioniin (WEU). Sen kollektiivista puolustusta koskeva avunantovelvoite siirrettiin näiden tuella lähes sanasta sanaan Lissabonin sopimukseen, minkä jälkeen WEU lakkautettiin.
Suomen poliittinen johto ei ollut varautunut siihen, että perussopimukseen tulisi klausuuli avunantovelvoitteesta. Käykö samalla tavalla, kun yhdentyminen etenee puolustusliitoksi?
Pääkysymys on se, onko Suomi mukana tässä hankkeessa, jos siitä ensi kesänä päätetään? – Kyllä, jos presidentti Niinistön lausunto otetaan vakavasti. Mutta eduskunta päättää! Sen takia puolueiden pitäisi ottaa kantaa tähän kysymykseen ennen eduskuntavaaleja eikä niiden jälkeen.
Petteri Hiienkoski
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)
Höpö, höpö. Eurooppalaista puolustusta ei ole olemassa. Sitä tehokkaampi on siis ihan mikä tahansa, jopa sotilasyhteistyö Ruotsin kanssa ja sekään ei lupaa muuta kuin yhteistyötä asehankinnoissa sekä ilma- ja merivalvonnassa, joista kaikista taitaa Ruotsi hyötyä enemmän.
Hyötykööt. Ei se ole Suomelta pois, mutta ei kovan paikan tullen anna myöskään todellista suojaa. NATO on ainoa todellinen lisäturva myös Suomelle. Kysymys onkin jo siitä, miten kauan meillä on varaa olla ilman sitä.
Käytännössä NATO tarkoittaa EU:n puolustuksen ulkoistamista USA:lle. Samalla myös muuta valtaa ja rahaa siirtyy USA:lle. Oma EU armeija olisi parempi ratkaisu.
On välillä surkean huvittavaa todeta, miten jotkut tuntuvat elävän pienessä kuplassa.
Miksi ihmeessä koko Eurooppa alkaisi rakentamaan Suomen takia EU:hun armeijaa? Ruotsi jo ilmoittikin, että sitä ei kiinnosta, eivätkä muutamat muutkaan Suomen kaltaiset vapaamatkustajamaat ole siitä kiinnostuneet. Viimeisimmässä ulkoministeriön virkamiesraportissa hyvin kuvattiin hölmömmille, että hei, täällähän on jo puolustusjärjestelmä, Nato. Lisäksi, EU:ssa ei olla virittelemässä armeijajuttuja "näkyvissä olevassa tulevaisuudessa". On siis kysyttävä, haluaako lähes 30 muuta EU-maata alkaa laittaamaan rahaa rinnakkaisen puolustusjärjestelmän luomiseksi Suomen takia? Hyvä veikkaus on lähes virkamiesten tapaan todettuna, että sitä ei ole tiedossa tässä elämässä.
On eri asia, jos EU-maat alkavat hakea säästöjä yhteisillä asehankinnoilla, miettivät Nato-järjestelmien yhteensopivuuksia jne. EU-mailla on jo nyt kiire hoitaa omat puolustuksessa kuntoon, koska Venäjän ei tarvitse enää odotella, jos joku siellä saa kuningasidean kokeilla Suomen tai jonkun muun puolustusliittoon kuulumattoman maan valtausta.
Kannattaisiko siis keskittyä olennaiseen, ei haihatteluihin? Joskus se olennainen on samalla myös se kiireellisin.
Jos Venäjä olisi odotellut pari-kolmekymmentä vuotta, Nato olisi ajettu alas jo ihan toimettomana. Kun Venäjä teki idioottitempun Georgiassa, monella silmät aukesivat. Hyökkäys Ukrainaan sai aikaan vastareaktion, joka on nimenomaan Naton ylösajo, ei EU:n puolustusyhteistyön rakentaminen. EU:n Nato-maat tietävät, että nyt on kiire. On nopeampaa, helpompaa ja kustannustehokkaampaa tehostaa jo olemassaolevan puolustusjärjestön rakenteita ja toimintaa kuin alkaa miettimään, mitähän muuta tässä alettaisiin tekemään joskus.
Jo nyt voidaan huomata, että kaikki Natoon kuuluvat EU-maat tulevat satsaamaan omaan puolustukseen jo tulevissa budjetissaan, ja Nato tehostaa toimintaansa kalustoa, miehistöä ja Nato-maiden yhteistyötä lisäämällä. On helppo veikata, että tässä tohinassa muutama hölmömpi ulkopuolinen maa jää huomioimatta. Siinä vaiheessa kun akuutti vaihe Naton uusissa puolustusjärjestelyissä on takana, joku Nato-maan johtaja voi kohteliaasti todeta, että olisihan se hienoa, jos EU:lla olisi joskus tulevaisuudessa vastaava yhteispuolustus.
Unionille jonkinlaisten yhteisten joukko-osastojen perustaminen on Suomenkin puolustuskykyä lisäävä asia. Eivät ne ole kuitenkaan ristiriidassa Naton kanssa.
Pitää oikein ihmetellä blogistin kirjoitusta. Millä tavalla muka Yhdysvaltojen jättäminen jo rauhanaikaisen yhteistyön ulkopuolelle parantaisi unionin kykyä kriisiaikaiseen sotilaalliseen toimintaan? Rauhanaikaisesta yhteistyöstä puhumattakaan.
Veikkaan, että kaveri ei ole tutustunut vähimmässä määrin Natoon, saati sen puolustusperiaatteisiin, tai edes budjettiin.
Jos Eurooppa nytkin rimpuilee oman puolustuksensa kanssa, miten sitten, jos USA yllättäen jättäisikin EU:n oman onnensa nojaan? Tätä ei moni Nato-vastustaja ole viitsinyt ajatella. Mistä EU yhtäkkiä repisi ydinasepelotteen, raskaan kaluston, miehet ja tiedustelutiedot? Miten kävisi Natolle, jos sen suurin kantava voima häipyisi ja veisi 1100 miljardin dollarin budjetista 800 miljardia mennessään? Se olisi avoin valtakirja Venäjälle tehdä mitä haluaa Euroopassa. Tätä tietysti moni salaa toivoo, mutta ainakin itse jättäisin jenkkien aliarvioimisen vähän vähemmälle.
Väärin. Silloin kun toimitaan Euroopassa, Nato toimii 28 maan yksimielisillä päätöksillä, joten jo Albanian vastustus voi kaataa yhteispuolustushankkeita. Jenkit eivät yksin päätä siitä, miten Eurooppa puolustaa itseään. Eurooppalaiset päättävät.
On eri asia, jos USAa vastaan hyökätään. USA tekee silloin kaikki päätökset yksin. Jos USA haluaa Naton apua, päätökset Natossa edelleenkin tehdään yksimielisesti. Ydinaseiden käytöstä USA päättää aina yksin.
Vastaavasti Ranskan ja Iso-Britannian ydinaseet ovat täysin maiden itsenäisessä päätöksentekovallassa, ei edes Natolla ei ole mitään valtaa näiden maiden ydinaseiden käytössä.
Minun arvioni on, että koska niin monet EU-maat kuuluvat Natoon, niin EU-puolustusta ei vain synny, vaikka se voisi olla aivan hyvä idea. Tuskinpa valtiot haluavat osallistua rahalla kahteen puolustusliittoon. Eli ok idea, mutta myöhässä.
Natosta keksin sellaisen ongelman, vaikken Natoa vastusta, että jos Naton ja islamistisen maailman välille tulisi selvä konflikti, niin siinä veneessä olisi kiusallista olla. Nyt Nato ei kuitenkaa hahmotu jenkkiarmeijan synonyymiksi, vaikka näin kuinka väitetään jostain syystä koko ajan.
Eurooppalainen puolustus tulee jatkossakin nojaamaan yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. Sitä kutsutaan nimellä Nato.
Se että Yhdysvalloista on kehotettu eurooppalaisia kumppaneitaan satsaamaan enemmän puolustukseen ei ollenkaan tarkoita mitään unionin omaa armeijaa vaan yksinkertaisesti Naton eurooppalaista pilaria.
Tottakai unionimaiden puolustuksessa on kehitettävää ja varmasti yhteensovittamistakin, mutta eivät sellaiset toimenpiteet tee Yhdysvaltojen osuutta tarpeettomaksi. Sotilaallisesti vahvat unionimaiden joukot ovat myös Yhdysvaltojen etu.
Naton jäsenenä Suomi on velvollinen vahvistamaan omaa puolustustaan, kun taas sen ulkopuolella meidän on mahdollista vaikka lakkauttaa koko sotaväki mikäli kansalaismielipide saadaan sellaisen hölmöyden taakse joskus agitoitua.
Kommentoi 20 kommenttia