Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Karhulla pelottelu ei purrut: Nato-puolue hävisi

  • Karhu tähyää länteen vai tähyääkö sittenkään?
    Karhu tähyää länteen vai tähyääkö sittenkään?

Nato-puolue hävisi eduskuntavaalit. Pääministerin johdolla. Venäjän uhkalla pelottelu ei tepsinyt – ainakaan toivotulla tavalla.

Ei auttanut vaikka Karhua ärsytettiin luomalla vastakkainasettelua ja jännitettä, että se heräisi ja karjahtaisi tavalla, joka tukisi esitettyä uhkakuvaa. Tuskin kuultiin edes murahdusta, vaikka sitä ”sapelin kalistetuksi” kutsuttiin.

Vain Kielipuolue saattoi tässä onnistua: se lisäsi hieman kannatustaan mahdollisesti juuri sen takia, että puolueen johtaja ratsasti puolustusminiterinä avoimesti Nato-hevosella vaaleihin.

Vähättelemättä sitä, että Venäjä on suurvalta, jonka toiminta naapurimaassaan Ukrainassa aiheuttaa myös Suomen turvallisuusympäristöön potentiaalisen uhkan, Venäjä-hysteriaa on levitetty enemmän kuin tarpeeksi. Pelottelu sai etenkin ikäihmiset kokemaan epävarmuutta.

Ukrainan kriisiä käytettiin häikäilemättä verukkeena sille, että Suomen pitää hakea Naton jäsenyyttä. Tämä ei tehonnut äänestäjiin, jotka osoittautuivat demagogiaa valistuneemmiksi.

Suomi ja Ukraina ovat Venäjän kannalta aivan eri asemassa. Toisin kuin Ukraina, maamme on historian hämäristä asti kuulunut länteen. Suomi ei ole entinen itäblokin maa, saati neuvostotasavalta eikä maassamme ole laivastotukikohtaa eikä merkittävää ja tyytymätöntä venäläisväestöä. Ukrainasta poiketen Suomi on myös eurooppalaisen valtioliiton, Euroopan Unionin jäsen.

Venäjän ja Ukrainan välinen yhteys on tiivis. Kremlissä maiden katsotaan olevan jopa yhtä. Kiovan hallitus ei tosin hyväksy toimintaa, jota Venäjä mainitun tulkintansa varjolla harjoittaa.

Suomi sen sijaan ei Venäjän vallan aikanakaan, jota kesti toista sataa vuotta, yhdentynyt eikä sulautunut uuteen emämaahan. Suomi sai itsehallintoaseman suuriruhtinaskuntana. Se säilytti uskontonsa ja kulttuurisen identiteettinsä sekä lainsäädäntönsä perustuslakeja myöten.

Vanhaa viholliskuvaa hyödynnettiin ennen vaaleja siten, että Venäjän puolustusmenojen kasvun yksipuolisesti tulkittiin tukevan sitä, että maa varustautuu palauttaakseen asevoimin tai niillä uhaten yhteyteensä alueet, jotka Neuvosto-imperiumin romahtamisen myötä menetettiin. Laajentumistavoitteen uskoteltiin ulottuvan vielä etäämmälle, jotta uhka kohdentuisi myös Suomeen.

Vähemmän uhkaavaa ja poliittiselta käyttövoimaltaan arvotonta on se, että puolustusmenojen kasvu johtuu kasvaneiden öljytulojen luomasta mahdollisuudesta uusia vanhentunutta neuvostoaikaista kalustoa. Puolet menoista on käytetty ydinasearsenaalin uudistamiseen ja vain noin 15 % maavoimiin.

Ellei Venäjä saisi päivitettyä strategista ydinaseistustaan, se olisi vaarassa joutua Yhdysvaltain armoilla, joka muuten voisi tuhota sen ilman vastaiskun pelkoa. Tällöin kauhun tasapainolta (MAD), jonka uskotaan estäneen ydinsodan, putoaisi pohja.

Pienen valtion kansainvälisen aseman alistaminen sisäpoliittisen vallantavoittelun välineeksi ei ole harvinaista. Suomessakin on siitä paljon kokemusta. Siihen sisältyy kuitenkin riskejä, joiden hallinta saattaa riistäytyä tavoiteltavan vallan ulkopuolelle. Lyhytnäköinen etupolitikointi harvemmin palvelee valtion etua: se voi kaventaa ulko- ja turvallisuuspoliittista liikkumavaraa.

Tasavallan presidentti ei turhaan toivonut, että turvallisuuspoliittinen keskustelu olisi rauhoitettu vaalitaistelun ajaksi.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Samaa mieltä, hyvä analyysi poliittisesta taktikoinnista, joka voi olla puoluekonttorin hämyssä laadittu kylmänviileä suunnitelma. Mutta pitäisi vielä löytää psykologisia syitä Venäjä -vihalle. Pistänpä oheen listan:

-pelkkä kiukku siitä, että asiat eivät onnistu. Sitten potkaistaan kadun itäreunalla pysäköityä Ladaa. Koulukiusaajan impulssi.

-jatkuva paremman tulevaisuuden odottelu ja omilla-toimilla-onneen -asenne epäonnistuessaan johtavat syyllisen etsimiseen. Epäonnistuminen johtuu jostakin tapahtumiin tietoisesti vaikuttavasta tahosta, semmoinen vainoharhaisuuden alkuaste.

-näkemys siitä, että tulevaisuus tosiaan on pienempi kuin menneisyys. Siksi jatkossa yhden voitto on toisen tappio. Häviäjäksi etsitään oletetusti heikoin, Venäjä. Hyökätään häviäjää vastaan, voittaja hyötyy.

-oivallus omien resurssien vähenemisestä ja ainakin alitajuinen toive samanlaisesta autoritaarisesta tilasta kuin Venäjällä jo on. Venäjä on oman tulevaisuutemme kuva. Mutta se ei ole kaunis kuva, siksi päättäjäkin haluaa piilottaa, kiistää ja hyökätä sitä vastaan. Paras piilotusmuoto on suora hyökkäys. Samalla oma venäjöitymisemme harppaa lähemmäksi mm. median yksinapaistumisena.

Nämä kaikki ovat yleisiä Lännessä. Taitava manipulaattori valitsee niistä jonkin ja syöttää kansalle pysyäkseen vallassa. Järjestin syyt itsereflektion asteen mukaan. Ensimmäinen on pelkkä reaktio, kolmas sisältää analyysiä omasta tilanteesta ja neljäs on suorastaan (anti-)valtiomiesmäinen visio ja mestarigambiitti.

Petteri Hiienkoski

Ns. Nato-puolueessa motiivit voivat tietenkin olla moninaiset.

Suuren yleisön motiivit ovat pääsääntöisesti vilpittömiä eli uskotaan, että Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta hyvä ratkaisu.

Psykologisesti taustalla vaikuttaa ensisijaisesti historiallinen ryssäviha ja Venäjän pelko. Tälle löytyy kaikupohjaa lähes jokaisesta suomalaisesta. Mahdollisesti joillakin voi olla myös revanssiajatuksia talvi- ja jatkosodan aikaisista vääryyksistä.

Nato-puolueen johtajilla voikin sitten olla paljon muitakin motiiveja.

Snowdenin Wikileaks-tietovuodoista on paljastunut, että ainakin Kokoomuksen edustajat ovat luvanneet Yhdysvaltain viranomaisille ajaa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Todellisuutta koskevat havainnot tukevat päätelmää, että Yhdysvallat haluaa, että Suomi olisi Naton jäsen ja ainakin Kokoomus on sitoutunut edistämään tätä asiaa. Sen kädet ovat sidotut.

Sitä, liittyykö tähän ns. kassakaappisopimukseen myös jotain henkilökohtaisia etuuksia, emme tiedä. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka taloudellistakin tukea Nato-puolueen edustajille kanavoitaisiin.

Sen tiedän, että osaa kansainvälisen politiikan tutkijoista on jo 1990-luvulta lähtien sitoutettu tutkimusrahoituksella Natoon.

Demokratian toteutumisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että länsimaisiin arvoihin sitoutunut vapaa ja kriittinen media selvittäisi asiantuntijoina käyttämiensä tutkijoiden tutkimusprojektien ja rahoituslähteiden historiaa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kohta tulee Naton ovelle jonoa, kun ihailemasi ns. suurvalta aloittaa työt Itä-Ukrainassa. Jos huomasit, Putin on jo alkanut retoriikan keinoin puolustella kohta alkavaa hyökkäystä. Etyjin havainnot tukevat suurhyökkäyksen valmistelun olevan loppusuoralla.

Kun Itä-Ukrainassa alkaa tapahtua, Ruotsille ja Suomelle tuli kiire.

On muuten huvittava tuo suurvalta-karhu vertaus. Venäjä voi olla sotilaallinen suurvalta, mutta muu suuruus on enää muisto vain. Karhusta taas tulee mieleen eläin, joka on arka ja pelkää ihmistä. Suomessa karhut ammutaan ja syödään. On kuulemma hyvää lihaa.

Petteri Hiienkoski

Ihailen vain yhtä valtiota: Suomea!

En näe mitään yhteyttä Suomen tai Ruotsin mahdollisella Nato-jäsenyydellä sen kanssa, vaikka Venäjä ja sen tukemat kapinalliset aloittaisivatkin suurhyökkäyksen Itä-Ukrainassa.

En ole tutkinut karhu-vertauksen historiaa. Aika kauas sen juuret epäilemättä ulottuvat.

Olen samaa mieltä siitä, että karhu ammutaan ja kaadetaan, jos se rajan yli tulisi.

Toimituksen poiminnat