Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Ulkopolitiikka tuuliajolla

  • Ulkopolitiikka tuuliajolla

Presidentti Urho Kekkonen totesi aikanaan, että jos sisä- tai ulkopolitiikan pitää olla rempallaan, olkoon se sisäpolitiikka. Kekkosen aikana elettiin totalitaristisen Neuvostoliiton naapurina eikä ulkopolitiikassa ollut varaa epäonnistumisiin.   

Kylmä sota on päättynyt eikä ulkopolitiikan johto ole enää yksiselitteisesti presidentin käsissä. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) perusporvarihallitus painii talouspoliittisten haasteiden kanssa kuten edeltäjänsäkin. Se ei näytä kuitenkaan riittävän: nyt rempallaan on ulkopolitiikka.

Mitä enemmän julkisuuteen tihkuu tietoja viisumikiellosta Ety-kokoukseen osallistuville EU:n pakotelistalla oleville venäläisvaltuuskunnan jäsenille, sitä onnettomammalta tapaus Suomen kannalta vaikuttaa.

Osoittiko ulkopoliittinen johto lujuutta Venäjän laittomia Ukraina-toimia vastaan ja vahvaa solidaarisuutta EU:n pakotelinjalle? - Ei, vaikka ulkopolitiikan ns. haukat niin haluaisivat uskoa. Ulkopoliittinen johto teki selväksi, että se pyrki saamaan EU:lta poikkeusluvan pakotelistalla oleville venäläisparlamentaarikoille. 

Ensin ulkoministeri Timo Soini (ps) ja sen jälkeen presidentti Sauli Niinistö ilmoittivat, että vastuun päätöksestä kantavat osaltaan kaikki ulkopoliittiseen johtoon kuuluvat. Muita päätöksentekijöitä ei kuitenkaan ole uskaltautunut ulos kabinetista - ja hyvä niin. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (Utva) muut jäsenet tunnetaan (vaikkei valtioneuvosto olekaan vielä nimiä saanut julkaistua virallisilla sivuillaan): pääministeri Sipilä, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok), puolustusministeri Jussi Niinistö (ps), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok), maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk).

Päätöstä viisumikiellosta voidaan pitää sikäli yllättävänä, että ennen sitä oli julkisuudessa annettu ymmärtää, että kysymys ratkaistaisiin venäläisdelegaation jäsenille myönnettävillä poikkeusluvilla.

Sittemmin sekä Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen presidentti Ilkka Kanerva (kok) että presidentti Niinistö ovat esittäneet poikkeusluvan epäämisen syyksi EU:n pakotesäännösten epäselvyyden. Valitettavasti selitys ontuu. Niihin toivotaan nyt selkeyttä. Miksi vasta jälkikäteen?

Johtuuko vastuun vierittäminen EU:lle siitä, ettei Venäjän johto osoittanut ymmärtämystä Suomen päätökselle? - Sellaiselta mielikuvalta on vaikea välttyä. Venäjän reaktioiden taas ei pitäisi olla yllätys kenellekään.

Ulkopolitiikan haukat ovat halunneet tulkita viisumijupakan Venäjän johdon provokaatioksi, koepalloksi tai kiusaksi Suomelle. Venäjän ei olisi lainkaan pitänyt valita valtuuskuntaansa duuman puhemiestä eikä pakotelistalle olevia kansanedustajia.

Sekä Venäjällä että Suomessa on niitä, jotka pyrkivät käyttämään tilaisuutta hyväkseen vahvistaakseen vastakkainasettelua ja lisätäkseen epäluuloa osapuolten välillä. Tähän logiikkaan kuuluvat molemminpuoliset provokaatiot ja vastareaktiot.

Vielä kesäkuun puolivälissä presidentti Niinistö piti viisumiasiaa kiusallisena. Hänen mukaansa se kuului Etyjille, joka oli päättänyt juhlakokouksen järjestämisestä poikkeuksellisesti Helsingissä. Koko kysymys ei olisi tullut esiin, jos kokous olisi järjestetty Etyjin päämajakaupungissa Wienissä. 

Yhä enemmän näyttää siltä, että Utvassa päätöksentekijöitä oli niin monta, ettei ulkopolitiikka ole ollut kenenkään johdettavana. Hallitusohjelmaa on sovellettu mekaanisesti. Se, että loppuvaiheessa pakotelistalla oleville on kyselty poikkeuslupaa kultakin 28 EU-maalta erikseen, viittaa arviointikyvyn puutteeseen. Jos myönteinen päätös edellyttää yksimielisyyttä, tulos on kysymättäkin selvä! Yrittikö ulkoministeri selityksellään pelastaa omaa nahkaansa?

Kansainvälisen Ety-kokouksen ei ylipäätään pitäisi kuulua kysymyksiin, joihin isäntämaan tulisi erikseen anoa poikkeuslupaa kutsuttaville, olivatpa nämä millä pakotelistalla hyvänsä. Eikä se normaalitilanteessa kuulukaan.

Ulkopoliittinen johto näyttääkin tehneen ongelman asiasta, jossa sen olisi tullut itsenäisesti soveltaa sitoumuksiaan kansallisten etujensa mukaisesti. Käytettävissä oli riittävät perusteet päinvastaiselle ratkaisulle. 

Tulokseksi näyttää jäävän se, että päätös oli lopulta poliittinen eikä juridinen. Se oli johdonmukainen Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan kanssa. Siitä näkökulmasta suurimmaksi heikkoudeksi ovat  osoittautuneet päätöksen taustalla olevat ristiriitaiset ja epäselvät perusteet.

Reaaliset edellytykset hallituksen linjalle näyttävät kuitenkin yhtä hatarilta kuin EU:n uskottavuus harjoittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Suomen kaltaisten jäsenvaltioidensa etujen ajamiseksi.

Pääkysymyksenä on edelleen se, jättäytyykö Suomi suurvaltapolitiikan pelinappulaksi, jonka seurauksista viisumijupakka on kuvaava esimerkki, vai osallistuuko ulkopoliittinen johto aktiivisesti turvallisuusympäristön muokkaamiseen Suomen kannalta edulliseen suuntaan.

Ulkopolitiikan johtaminen populismin periaatteiden mukaisesti voi osoittautua haasteelliseksi. Jos presidentti J.K. Paasikiven arvio, jonka mukaan suomalaiset ovat ulkopoliittisesti lahjaton kansa, edelleen pitää paikkansa, Soini ei ministeriön valinnallaan päässyt niin helpolla kuin oletettiin.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset