Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Iranin ydinasefatwa poliittisen harhautuksen välineenä

  • Yhdysvaltain presidentti Barack Hussein Obama II on myöntänyt Iranin johdolle maansa tekemiä virheitä (Kuva: Pete Souza).
    Yhdysvaltain presidentti Barack Hussein Obama II on myöntänyt Iranin johdolle maansa tekemiä virheitä (Kuva: Pete Souza).
  • Iranin ylin johtaja ajatollah Sejed Ali Hosseini Khamenei ei ole myöntänyt maansa tehneen mitään väärää (Kuva: Seyedkhan).
    Iranin ylin johtaja ajatollah Sejed Ali Hosseini Khamenei ei ole myöntänyt maansa tehneen mitään väärää (Kuva: Seyedkhan).

Iranin ylin johtaja ajatollah Khamenei on säätänyt fatwan ydinaseiden kehittämistä vastaan ja presidentti Ruhani on sanonut, ettei Iran koskaan kehitä ydinasetta, totesi presidentti Barack Obama maaliskuussa. Tällä fatwalla hän perusteli luottamustaan Iranin ydinohjelman rauhanomaisuuteen myös puhuessaan YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2013.

Fatwan kyseenalaistajat ovat kuitenkin epäilleet, ettei ydinaseiden tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltävää fatwaa ole edes olemassa. Khamenein omista puheista he eivät sellaista ole löytäneet. Epäluuloja on herättänyt myös se, että säätämisen ajankohdaksi Iranin viranomaiset ovat esittäneet ainakin kolmea eri vuotta 2004, 2005 ja 2012.

Iranin YK-lähetystön englanninkielisillä sivuille on kesäkuussa 2012 päivättyihin tietoihin merkitty, että "Iranin ylin johtaja esitti 19.2.2012 seuraavan ydinaseita koskevan fatwan": 

Iranilainen kansakunta ei ole koskaan tavoitellut eikä tule koskaan tavoittelemaan ydinaseita. Ei ole epäilystäkään, että päättäjät maista, jotka vastustavat meitä, tietävät, ettei Iran ole ydinaseiden perään, sillä islamilainen tasavalta, loogisesti, uskonnollisesti ja teoreettisesti pitää ydinaseiden hallussapitoa vakavana syntinä ja uskoo, että näiden aseiden leviäminen on mieletöntä, tuhoisaa ja vaarallista.

Kyseenalaistajien mukaan tämä muistuttaa poliittista lausuntoa. Se ei vastaa heidän odotuksiaan fatwasta, koska siinä ei ole viittauksia Koraaniin eikä hadithiin eli perimätietoon Muhammedin elämästä, teoista ja sanoista. Siihen, että esittäjä kuitenkin on Khamenei viittaa se, että sisältö on lähellä sitä mitä hän helmikuussa 2012 esittämässään lausunnossa maansa ydintutkijoille totesi:

Emme tavoittele ydinaseiden valmistamista. Todellisuudessa ydinase ei ole taloudellisesti hyödyllinen meille. Lisäksi pidämme sitä älyllisesti, teoreettisesti ja laillisesti [sharia-lain kannalta] vääränä ja sen mukaista toimintaa vääränä. Uskomme, että sellaisen aseen käyttö on vakava synti ja niiden varastointi on turhaa ja haitallista ja vaarallista emmekä koskaan niin tee.

Ennen Hasan Ruhanin valintaa presidentiksi kesäkuussa 2013, häneltä kysyttiin PBS Frontlinen haastattelussa toukokuussa 2012 fatwan sisällöstä ja säätämisajankohdasta.

Keskustelimme fatwasta ensimmäisen kerran ylimmän johtajan [Khamenein] kanssa perjantain rukoussaarnassa [vuosia sitten]… Kun ylin johtaja keskusteli siitä, hän mainitsi tuotannon, varastoinnin ja käytön [sisältyvän siihen]. Uskoisin, että se oli marraskuun alussa 2004, kun ylin johtaja puhui siitä Teheranin yliopistolla [jossa pääkaupungin perjantairukoukset pidettiin].

Khameneilla on yksinvaltainen asema ja hän on ydinasefatwojen takana. Shiialaisuus antaa yhtäläisen painoarvon suulliselle ja kirjoitetulle mielipiteelle. Sisältöerot saattavat liittyä siihen, että fatwa on muuttunut tai kehittynyt tarpeen mukaan. Kysymys siitä, onko osoitettavissa määrätyn sisältöistä ydinasefatwaa vai ei, on toisarvoinen.

Emme tavoittele ydinräjähdystä, [emme halua tehdä] ydinkoetta. Emme tavoittele ydinaseita. Ei siksi, että he [suurvallat] kieltävät sen, vaan itsemme tähden, uskontomme ja viisautemme tähden. Tämä on sekä uskonnollinen että rationaalinen fatwamme. Se on rationaalinen fatwamme, koska emme tarvitse ydinaseita tänään, emme huomenna emmekä koskaan [tulevaisuudessakaan], totesi Khamenei huhtikuussa pitämässään puheessa.

Presidentti Obaman tulkinnalle, jonka mukaan fatwa kieltää Iranilta myös ydinaseen kehittelyn, näyttää siis löytyvän perusteita Khamenein lausunnoista.

Vuosia sitten säädimme islamilaisiin opetuksiin perustuvan fatwan, joka kieltää ydinaseiden tuotannon, ja kohtaamme uskonnollisen estää näiden aseiden tuotannolle, mutta amerikkalaiset jotka joskus ovat myöntäneet tämän fatwan merkityksen, jatkavat valehteluaan propagandassaan ja kiihotuksessaan, ja väittävät, että heidän uhkansa on estänyt Iranilta ydinasetuotannon, julisti Khamenei sen jälkeen kun sopimus Iranin ydinohjelmasta oli solmittu noin kuukausi sitten.

Toisin kuin Khamenei väitti, Obama on perustellut luottamustaan ydinsopimukseen juuri hänen fatwallaan. Näin tehdessään hän kuitenkin osoittaa hyväuskoisuutta Iranin johtoa kohtaan, mikä on herättänyt huolta etenkin Yhdysvalloissa ja Israelissa.

Shiialaisuudessa fatwat ovat kuitenkin muuttuvaisia eivätkä ajatollahit erehtymättömiä. Kemialliset aseet kieltänyt fatwa, jonka ajatollah Khomeinin väitetään antaneen, ei estänyt Irania sen jälkeen hankkimasta valmiutta niiden käyttöön. Iran myönsi vuonna 1998, että sillä oli kemiallisia aseita. Niistä lienee sittemmin luovuttu, Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan vuonna 2003.

Tätäkin olennaisempi on niin sanottu maslahat-e nezam -periaatteeseen, jonka Khomeini ennen kuolemaansa liitätti perustuslakiin. Sen perusteella valtion etu (Raison d’Etat) on islamilaisen lain yläpuolella: ylin johtaja voi ohittaa sen, kun islamilaisen tasavallan olemassaolo sitä vaatii. Vaikka islam siis kieltäisi ydinaseet – mitä se Pakistanin kohdalla ei ole tehnyt – Iranin perustuslain mukaan valtion etu menee senkin edelle.

Vastusajan pettämistä ei pidetä vieraana poliittiselle kulttuurille Iranissa(kaan). Monien islamilaisten lainoppineiden mukaan sodassa viholliselle valehteleminen on muslimille pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tosin lännessäkin tunnetaan sanonnat: sodassa ovat kaikki keinot sallittuja ja inter arma silent leges

Ydinasefatwan yhteydessä on viitattu myös shiialaiseen al-taqiyya -oppiin. Sen mukaan vääräuskoiselle valehtelu uskonnolli­sissa asioissa on luvallista, jos is­lamin ja muslimien suojeleminen sitä vaatii. Ei liene sattuma, että ensimmäiset uskonnolliset perustelut joukkotuhoaseiden kieltämiselle osuvat sen jälkeiseen aikaan kun Yhdysvallat (virheellisesti) niiden perusteella keväällä 2003 hyökkäsi Irakiin ja kaatoi Husseinin hallinnon ja viitteitä Iranin salaisesta ydinaseohjelmasta tuli julki.

Irakin kaasuiskut 1980-luvulla muuttivat Iranissa suhtautumista joukkotuhoaseisiin. Sen jälkeen Iranin johtajat ovat pitäneet välttämättömänä varautua siihen, että maata niillä enää uhattaisiin.

Olemme varautuneet siihen, että meillä on resurssit vastata tällaiseen uhkaan, ilmoitti Khamenei huhtikuussa 2010.

Presidentti Obama tarttui Khamenein fatwaan kuin kala syöttiin. Tarkoituksena lienee ollut nostaa Iranin kynnystä jatkaa salaista ydinaseohjelmaansa. Näin tehdessään hän kuitenkin luopui tärkeästä neuvottelutavoitteesta – siitä, että Iran olisi myöntänyt ydinaseohjelmansa olemassaolon.

Petteri Hiienkoski

 

Lisätietoja:

Did Iran’s supreme leader issue a fatwa against the development of nuclear weapons? (By Glenn Kessler, The Washington Post, November 27, 2013)

Don’t misunderstand Khamenei’s nuclear fatwa (Ariane Tabatabai ARMS CONTROL and REGIONAL SECURITY for the MIDDLE EAST February 28, 2013)

Iran: Religious decree against nuclear weapons is binding (The CBS News, AP January 15, 2013, 10:15 PM)

Iranian Nuclear ‘Fatwa’ Cited by Obama May Not Exist (By Patrick Goodenough, The CNS News | October 1, 2013 | 4:22 AM EDT)

Letter from Ayatollah Khomeini regarding weapons during the Iran-Iraq war (Author: Ruhollah Musavi Khomeini Published 1988 Council on Foreign Relations)

Michael Eisenstadt & Mehdi Khalaji, Nuclear - Fatwa Religion and Politics in Iran’s Proliferation Strategy, The Middle East Media Research Institute MEMRI, September 2011.

Seeking Nuclear Insight in Fog of the Ayatollah’s Utterances (By JAMES RISEN, The New York Times APRIL 13, 2012)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Jos ydinaseohjelma tehdään sopimuksen mukaisella valvonnalla teknisesti mahdottomaksi, ei ole mitään merkitystä sillä, myönnetäänkö ohjelman olleen olemassa.

Vaikka tämä on Bushin ja Putinin vuosisata, vastuuttomuuden ennätyksestä kilpailevat Boehner ja Netanyahu, joiden mielestä sopimusta Iranin kanssa ei saa yrittääkään.

Petteri Hiienkoski

Valitettavasti nyt tehdyllä ydinsopimuksella valvontaa ei saada riittäväksi.

En osaa sanoa Israelin pääministerin tai Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen käsityksistä, saati siitä, ovatko ylipäätään neuvotteluratkaisua vastaan. Ymmärrän kuitenkin hyvin sen, jos kumpikin heistä on tyytymätön tehtyyn sopimukseen.

Mielestäni Obama on osoittautunut ulkopoliittisesti heikoksi presidentiksi, mistä ydinsopimus Iranin kanssa on hyvä esimerkki. Vastapuoli käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Ikävä sanoa, mutta "ratkaistessaan" ongelmia Obama näyttää siirtävän niitä tulevaisuuteen entistä pahempina.

Ydinsopimuksessa on hyviäkin asioita. Pääongelma on kuitenkin sama mikä kaikissa aseriisuntasopimuksissa on olennaista eli sen noudattamisen valvonnan riittävyys.

Käsitykseni mukaan ydinsopimus ei estä Irania jatkamasta ydinaseen kehittelyä. Pikemminkin päin vastoin: pakotteiden poistaminen edistää sitä.

Tästä seuraa se, että Israel todennäköisesti tulee toimimaan tavalla, jolla se pyrkii estämään ydinaseen kehittelyn muulla tavoin. Ennaltaehkäisevän iskun luonne ja sen seuraukset ovat arvaamattomia.

Tietenkin pääsyyllinen on Iran, joka rikkoo kansainvälisiä velvoitteita. Vastuutaan eivät voi paeta myöskään YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet sekä Saksa ja EU, jotka sopimuksen Iranin kanssa ovat solmineet.

Käyttäjän AskoGabrielTuurna kuva
Asko Tuurna

Ydinsopimus näyttää olevan hyvin kyseenalainen. Tuoreiden uutisten mukaan ydintarkastajat pääsevät paikkoihin vain jos heillä on Iranin tiedustelupalvelun hyväksyntä:

http://freebeacon.com/national-security/all-nuke-i...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ajatus siitä, että Israelin ja Iranin suhteessa olisi jotenkin kysymys siitä, onko Netanyahulla "oikeus" epäluuloihin, on lähinnä koominen. Tietenkin on.

Kysymys on siitä, onko Yhdysvaltain republikaaneilla, mahdollisella tulevalla hallituspuolueella, ja Israelin hallituksella oikeus ruveta pommittamaan Irania "epäluulon" perusteella. Israel ei kuulu ydinasesopimuksiin, mutta kuten Jimmy Carter toteaa, sillä on ainakin 150–200 ydinasetta.

http://www.prospectmagazine.co.uk/world/jimmy-cart...

Petteri Hiienkoski

Israelillä on ydinase, jolla on strategista merkitystä. Taktista sotilaallista hyötyä siitä ei ole. Toimintaympäristön kannalta on ymmärrettävää, että Israelilla on ydinase. Toisin kuin Iranilla, joka on sitoutunut ydinsulkusopimukseen, Israel ei ydinaseellaan loukkaa kansainvälistä oikeutta.

Ukrainan kriisin syveneminen osoittaa, etteivät läntiset ydinasevallat olleet valmiita takaamaan Ukrainan suvereeniutta ja alueellista koskemattomuutta, mihin ne sitoutuivat vastineena sille että maa luopui ydinaseista. Tämä oli ydinaseriisunnan kannalta erittäin huono asia. Tämä jälkeen tuskin yksikään valtio tulee vapaaehtoisesti enää luopumaan ydinaseesta.

Israel ei tietääkseni ole uhannut hyökätä ydinaseellaan minkään maan kimppuun. Jos vertaamme sitä Iraniin, ero ilmeinen.

Valitettavasti Iranin johto harjoittaa todellista vihapuhetta. Sitä ei voi verrata siihen, mistä Suomessa joitain pikkupoliitikkoja epäillään tai syytetään.

Iranin kohdalla kyse on institutionalisoituneesta toiminnasta. Se kohdistuu erityisesti Israeliin mutta myös muihin valtioihin ja kansakuntiin. Se näyttää olevan osa maan vallankumouksellista ideologiaa. Mielestäni lähimmät vertailukohdat tälle löytyvät sen takia natsi-Saksasta ja kommunistisesta Neuvostoliitosta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Iranin johdossa on toki ollut holokaustinkieltäjiä ja muita tärähtäneitä vihapuhujia, mutta et kai yritä vakavissasi uskotella, että Iran olisi uhannut jotakuta ydinaseella, jota sillä ei ole.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #9

Juutalaisten massamurhan eli ns. holokaustin kieltäminen, mihin tunnetusti syyllistyi ainakin edellinen presidentti Ahmadinejad, ei mielestäni sinänsä ole vihapuhetta. Jokuhan voi kieltää historian tapahtumia silkkaa tietämättömyyttään.

Ahmadinejaden kohdallaan tuskin voi puhua tietämättömyydestä. Lisäksi se hänen kohdallaan liittyi juuri juutalaisia vastaan kiihottamiseen.

En ole selvittänyt, kuinka laajasti ns. holokaustin kieltämistä Iranissa harjoitetaan. Koska kyseessä käytännöllisesti katsoen on yhden ideologian diktatuuri en ihmettelisi vaikka koulukirjoissa ei juutalaisten massamurhasta mitään mainittaisi.

Se, että valtiojohtoisesti järjestetään massakokouksia, joissa huudetaan kuolemaa juutalaille, amerikkalaisille, englantilaisille, ja kiihotetaan väkijoukkoa vihaan muita ihmisiä vastaan, ei Iranissa enää ole jotain sattumanvaraista tai oppimattoman väkijoukon spontaania vihanpurkausta.

Tämä ei edes jää pelkäksi kansankiihotukseksi. Valtion ylin johtaja on asemoinut itsensä tämän vihanpidon keulakuvaksi. Hän on esim. ilmoittanut, että Iran jatkaa taistelua myös ulkomailla tukemalla edelleen esim. Hisbollahia Libanonissa ja Hamasia Palestiinassa, shiioja Irakissa ja Jemenissä.

Tämä taistelu ei taida olla ihan sellaista, johon Olli Immonen aateveljiään feissarissa kannusti.

Toimituksen poiminnat