Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Onko tuomioille natsirikoksista laillinen oikeutus?

  • Kansainvälinen sotilastuomioistuin kokoontui Nürnbergissä. Kuva oikeussalista vuonna 1946. (Kuva: Ray D’Addario.)
    Kansainvälinen sotilastuomioistuin kokoontui Nürnbergissä. Kuva oikeussalista vuonna 1946. (Kuva: Ray D’Addario.)
  • "Kansanmurhan kansliapäällikön" oikeudenkäynti Jerusalemissa vuonna 1961 (kuva: Israel Government Press Office).
    "Kansanmurhan kansliapäällikön" oikeudenkäynti Jerusalemissa vuonna 1961 (kuva: Israel Government Press Office).

Avunannosta joukkomurhaan tuomitun "Auschwitzin kirjanpitäjän" Oskar Gröningin, 94, tapaus herättää kysymyksen natsioikeudenkäyntien ja niissä langetettujen tuomioiden laillisuudesta ja moraalisesta oikeutuksesta.

Miten voidaan tuomita teoista, jotka tekohetkellä eivät ole voimassa olevien lakien vastaisia vaan niiden mukaista ja jopa käskyjen velvoittamaa, ja toiminnasta, joka perustuu muiden tekemiin päätöksiin ja jonka suoranaiseen täytäntöönpanoon ei ole osallistunut? 

Vuosikymmeniä tuomioistuimet Saksassa katsoivat, ettei pelkkä palvelu tuhoamisleirillä ole rikos eikä ketään voi tuomita ilman todisteita syyllistymisestä varsinaiseen tappamiseen tai raakuuteen.

Tämä oli epäjohdonmukaista, sillä Nürnbergin oikeudenkäynnissäkään syyllisyyttä ei rajattu sen enempää rikosta koskevan päätöksen tekemiseen kuin sen konkreettiseen toteuttamiseenkaan. Kansainvälisen sotilastuomioistuimen peruskirjassa erityisesti kiellettiin tulkinta, jonka mukaan hallituksen tai esimiehen käskyjen täyttäminen vapauttaisi rikosvastuusta (artikla 8).

Vasta vuonna 2011 tapahtui Saksan oikeuslaitoksessa kuitenkin käänne. Ukrainalaissyntyinen John (Ivan) Demjanjuk – joka lienee ollut puna-armeijan sotilas, joka saksalaisten vangiksi jäätyään määrättiin vartijaksi Sobiborin tuhoamisleirille – tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan avunannosta satojen tuhansien juutalaisten massamurhaan.

Oikeus päätti tuolloin, että tuhoamisleirien vartijat, riippumatta toiminnastaan siellä, auttoivat murhaamisessa: se oli heidän tehtävänsä. Kun kyse on järjestelmällisestä tappamisesta, syyllisyyttä ei tule arvioida yksittäisten tekojen tai niiden raakuuden mukaan vaan se on seurausta tehtävästä tuhoamisprosessissa. Työskentely tuhoamisleirillä tekee osalliseksi sen toiminnasta.

Auschwitzin kirjanpitäjän kohdalla tuomari perusteli päätöstä myös tuomitun vastuulla siitä, että tämä oli vapaaehtoisesti liittynyt Waffen-SS -järjestöön, mikä teki hänet osasyylliseksi sen toiminnasta. Tällä oli yhtymäkohta siihen, että SS julistettiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä rikollisjärjestöksi (vrt. artikla 9). Tämän perusteen käyttöotto näyttää Saksan oikeuslaitokselta kuitenkin vieneen 70 vuotta.

Nürnbergissä syytettyjä ei puolustuksen mukaan ollut oikeus tuomita voittajavaltojen arvojen mukaan, jotka olivat heille vieraita. Yhdysvaltain pääsyyttäjä Robert H. Jackson joka oli laatimassa tuomioistuimen peruskirjaa, johon sen toimivalta ja syytteet rikosnimikkeineen perustuivat vetosi sen takia peruskirjankin taustalla olevaan muuttumattomaan moraalilakiin: se on itsenäisten valtioiden lakien yläpuolella, olivatpa nämä sodan voittajia tai häviäjiä.

– Tämän tuomioistuimen peruskirja todistaa uskosta siihen, että laki ei koske vain pientä ihmistä, vaan jopa hallitsijat ovat ”Jumalan ja lain alaisia”, kuten lordipäätuomari (Lord Chief Justice) Coke totesi kuningas Jaakolle, perusteli Jackson avauspuheenvuorossaan syytettä ja kysyi ironisesti syytettyihin viitaten: …Tuleeko näille miehille yllätyksenä se, että murha on rikos?

Tästä näkökulmasta kysymys lain soveltamisesta taannehtivasti – mitä yleensä pidetään länsimaisen oikeuskäsityksen vastaisena ja mistä sotarikosoikeudenkäyntejäkin on arvosteltu – asettuu kuitenkin toiseen valoon. Tämä liittyy olennaisesti myös ihmisoikeuksien muuttumattomuuden ja yleismaailmallisuuden lailliseen perustaan: oikeudenkäynneistä saatiin yllyke ihmisoikeuksien muotoilemiselle YK:n puitteissa kansainvälisen oikeuden normeiksi.   

Nürnbergin jälkeen merkittävimpänä natsioikeudenkäyntinä pidetään Jerusalemissa vuonna 1961 järjestettyä oikeudenkäyntiä Adolf Eichmannia vastaan. Häntä syytettiin sodan jälkeen perustetun Israelin valtion ja sen säätämän lain perusteella sotarikoksista sekä rikoksista ihmiskuntaa ja erityisesti juutalaisia vastaan.

Taannehtivien ja ex post facto jälkikäteen säädettyjen lakien erottamiseksi toisistaan oikeudenkäynnin tuomari Moshe Landau viittasi aiempaan tuomioistuinpäätökseen, jossa siteerattiin oikeustieteen Englannissa perustanutta tuomari Sir William Blackstonea (1723–1780):

– Tuomari Blackstone (Comm. 46) määrittelee vastustettavaan kategoriaan sellaiset ex post facto [jälkikäteen säädetyt] -lait, joiden takia ’itsessään yhdentekevän toiminnan jälkeen syyllistytään, kun lainlaatija silloin ensimmäisen kerran julistaa sen rikokseksi, ja aiheuttaa rangaistuksen henkilölle, joka sen on tehnyt. Tällöin on mahdotonta, että asianosainen voisi aavistaa, että toiminta, joka tekohetkellä on viatonta, muuttaisi myöhemmän lain kautta hänet jälkikäteen syylliseksi; hänellä ei sen takia olisi syytä pidättyä siitä ja kaikki rangaistukset siitä, ettei ole pidättynyt toiminnasta, ovat seurausta julmuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta...’

Tuomari Landaun mukaan yksikään Israelin laissa määritellyistä rikoksista, joista natseja syytettiin, ei ollut tekohetkellä Blackstonen sanojen mukaisesti ”itsessään yhdentekevä”. Se, että natsit ennen liittoutuneiden joukkojen saapumista yrittivät hävittää todisteet kansanmurhasta viittaa siihen, että heillä oli ymmärrys siitä, että toiminta oli väärää eikä itsessään yhdentekevää.

Sen enempää Nürnbergin tuomioistuimen peruskirja kuin Israelin lakikaan eivät ensimmäistä kertaa julistaneet näitä tekoja rangaistaviksi rikoksiksi.  Syyttömän tappaminen ilman laillista oikeuden tuomiota ei ollut viatonta.

Syytetyille ei siten voinut tulla yllätyksenä se, että murha oli rikos jo ennen tuomioistuimen peruskirjaa tai Israelin lakia ja niistä riippumatta. Moninkertaistaminen ei voi tehdä siitä viatonta eikä murhan rangaistavuus määräydy valtion rajojen mukaan. Se on rikos aina ja kaikkialla.  

Gröningin puolustus on valittanut vankeustuomion pituudesta ylempään oikeusistuimeen, Bundesgerichtshofiin. Se on siviili- ja rikosasioissa korkein oikeusaste. Puolustus ei kuitenkaan kiistänyt sitä, että Gröning on syyllinen avunantoon joukkomurhassa.

Valitus perustui siihen, ettei vankeusaikaa lyhennetty vaikka Gröning oli tehnyt yhteistyötä natsirikosten tutkinnassa eikä syytettä häntä vastaan nostettu aiemmin, vaikka tapausta tutkittiin 1970-luvulta asti.

Myös osa asianomistajista valitti tuomiosta: he vaativat Gröningille elinkautista – joukkomurhasta.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteitä:

'Accountant of Auschwitz' jailed for the murder of 300,000 Jews (Kate Connolly in Lüneburg, The Guardian, Wednesday 15 July 2015 18.25)

Appeals mean Gröning Holocaust trial 'may have been for nothing' (Ben Knight, Deutsche Welle 22.07.2015)

Charter of the International Military Tribunal 8 August 1945

IN THE DISTRICT COURT OF JERUSALEM Criminal Case No. 40/61, ADOLF EICHMANN, J U D G M E N T

The Last Trial: A great-grandmother, Auschwitz, and the arc of justice. (By Elizabeth Kolbert, The New Yorker February 16, 2015 Issue)

MONTGOMERY, John Warwick: The Case for "Higher Law" (Pepperdine Law Review, Volume 6, Issue 2, Article 3, 3-15-1979)

Nuremberg Trial Proceedings Volume 2, SECOND DAY Wednesday, 21 November 1945.

Oskar Groening: Nazi 'bookkeeper of Auschwitz' appeals jail sentence on grounds of 'minor' role (ABC News Online Updated 20 Jul 2015, 11:52pm)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

En halua antaa missään tapauksessa sellaista kuvaa, että vähimmässäkään määrin olisin antamassa nille anteeksi jotka osallistuivat tähän syyttömiin ihmisiin kohdistuvaan massamurhaan. Mutta siltikin pidän jopa absurdina tuomita kohta sata vuotiaita teoista jotka ovat tapahtuneet yli seitsemänkymmentä vuotta sitten. Tässäkin tapauksessa massatuhoamiseen osallistunut oli hieman päälle parikymppinen sotilas, ja jos sotilas ei tee niinkuin esimiehet määräävät, varsinkaan kun kyseessä oli sotatila ja todellisuudessa kai sotilasdiktatuurinen valtio, niin on pian niiden tuhottavien joukossa. Kun niitä varsinaisia syyllisiä ei enää voida saada tuomiolle, siis niitä joita ei silloin aikoinaan tuomittu, niin eikö nyt vihdoin olisi syytä kääntää katse kohti tulevaisuutta, ja tehdä kaikki ettei tuollaista ko. tuhoa pääsisi tapahtumaan enää tulevaisuudessa.

Petteri Hiienkoski

Kiitos kommentista.

Kysymys ymmärtääkseni on siitä, kuuluuko tällaisista rikoksista antaa rangaistus ja millä perusteilla. Oikeudenkäyntejä ja rangaistuksia perustellaan oikeuden toteutumisella ja pelotteella, jolla kynnys vastaavan toistumiseen muodostuisi mahdollisimman korkeaksi.

Auschwitzin kirjanpitäjän tapauksessa tulee huomata se, että hän nimenomaan vapaaehtoisesti liittyi natsi-ideologiaa ajaviin SS-joukkoihin eikä tarkkaan ottaen palvellut Saksan asevoimissa, Wehrmachtissa.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Kysymys ei mielestäni ole siitä kuuluuko tällaisesta antaa rangaistus vai ei, asia on yksiselitteisen selvä ja myönteinen. Eri asia taas on toteutuuko tässä oikeus kun tapahtuneesta on jo sentään kulunut seitsemänkymmentä vuotta, ja syyllinen tai oikeastaan "syyllinen" oli paremminkin vain uhri itsekin. Ja jos lähdetään hakemaan syyllisiä tähän juutalaisia kohtaan tehtyyn kansanmurhaan, niin niitä syyllisä ovat yhtä hyvin siltä silmänsä sulkeneet länsimaat kuin pienet natsikoneiston osaset, eli tässä tapauksessa kirjanpitäjä. Toki tiedonkulku silloin 30-40 luvuilla oli hieman erilaista kuin nykyään internetin aikaan mutta sittenkin tuntuu miltei utopistiselta etteikö länsimaat muka olleet perillä mitä Saksassa tuolloin tapahtui.

Juuri tuo perustelu, että ei tulevaisuudessa tehtäisi vastaavaa kun syyllistä rangaistaan sotii vailinaista oikeustajuani vastaan tapauksessa josta on tosiaan kulunut niinkin kauan.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #7

Mielestäni tulisi tehdä erotus valtion sisäisen ja valtioiden välisen lain käytön välille. Valtiolla on yksiselitteisesti suvereeni oikeus harjoittaa lain käyttöä omalla alueellaan. Tätä oikeuttaan se tosin voi vapaaehtoisesti rajoittaa kansainvälisillä sitoumuksillaan, joilla se luovuttaa osan suvereniteettiaan ulkopuolisille.

Olisin aika pidättyväinen siihen, että ilman mainittuja kansainvälisiä sitoumuksia puututtaisiin toisen valtion sisäisiin asioihin. Tämän takia en näkisi että länsimaat ovat syyllisiä juutalaisten kansanmurhaan. Se tapahtui Saksan lain käyttöpiirissä, joten vastuu siitä on Saksan (natsi)hallituksella ja esim. niillä muiden maiden hallituksilla, jotka luovuttivat juutalaisia näiden ylläpitämille tuhoamisleireille.

Mielenkiintoiseksi kysymyksen oikeudellisesta vastuun jakautumisesta Saksassa tekee se, että natsit pääsivät valtaan laillisin keinoin ja se, että kansanmurha toteutettiin silloin voimassa olleiden lakien puitteissa.

Toisaalta niitä saksalaisia, jotka eivät kannattaneet natsien valtaantuloa eivätkä kuuluneet natsistisiin organisaatioihin (jotka Nürnbergissä jälkikäteen julistettiin rikollisiksi järjestöiksi), on vaikea yksiselitteisesti pitää vastuullisina natsihallituksen toimista.

Käytännössä Saksassa ei sodan jälkeen ilmeisesti ollut mahdollisuutta panna vastuuseen edes kaikkia natseja, koska yhteiskunnan ylläpitämiseen ja jälleenrakentamiseen tuskin siinä tapauksessa olisi riittänyt väkeä.

Nyt kun pääosa entisistä natseista jo on kuollut, seulaa on ollut varaa tiivistää. Tässä suhteen oikeudenmukaisuus toteutuu jossain määrin epätasaisesti. Se, että tuomioita edelleen langetetaan, muistuttaa siitä, että rikos ei ole vanhuntunut. Tämä on linjassa ainakin Suomen lainsäädönnön kanssa, jonka mukaan murha ei vanhene koskaan.

Ongelma, joka liittyy siihen, että syytekriteerien tiukentuessa vanhuksetkin vielä haastetaan oikeuteen, olisi ollut estettävissä yleisellä armahduksella. Tällaisia on sisällisotia käyneissä valtioissa, kuten Suomessakin, ollut käytössä.

Voi olla, että saksalaisten kollektiivinen syyllisyys juutalaisten kansanmurhasta on niin suuri, ettei yleistä armahdusta ole pidetty mahdollisena. Siihen saattaa vaikuttaa myös se, että armahdus olisi saatettu tulkita ulkomailla, etenkin Israelin ja Yhdysvaltain taholta kansanmurhan vähättelynä.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki Vastaus kommenttiin #9

Onhan se näinkin mitä sanoit mutta itse näen asiat ehkä vähän laajemminkin. Eli ei isommin kiinnosta valtioiden väliset tai sisäiset lainkäytön oikeudet, siis jos niillä ajetaan inhimillisyyden ylitse.

Ja jos tuo pitää paikkansa edes osittain http://www.kristitynfoorumi.fi/hitlerintuki.htm , niin pelkästään yhden kirjanpitäjän tuomitseminen tuntuu jotenkin tekopyhyydeltä.

Ja ei länsimaita tosiaan voi pitää syyllisinä mutta ei myöskään aivan viattominakaan, kuten vieläkin halutaan asia nähdä.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #10

Kiitos linkistä (kuka lie kirjoittaja)!

Siitä tuli mieleeni, ettei kapitalistilla ole isänmaata. Kapitalismi ei tunnusta valtioiden rajoja ellei ole pakko. Pakon taas asettaa valtio. Tämä kysymys on entistä ajankohtaisempi globalisoituvassa maailmassa.

Tätä pakkoa on käytetty Iraniin asettamalla se kauttasaartoon, että maa saataisiin noudattamaan IAEA:n valvonnassa kansainvälisiä pelisääntöjä eikä saisi käyttöönsä ydinasetta. Nythän pakotteet ilmeisesti puretaan.

Talouspakotteita on myös Venäjää vastaan, koska se on loukannut kansainvälisiä sitoumuksiaan.

Liekö Hitlerin tukemisesta 1930-luvulla otettu oppia. Ainakin vähän. Lähihistoria on kuitenkin tylyä kertomaa siitä, miten Yhdysvallat ja muut länsimaat ovat oman vaikutusvaltansa pönkittämiseksi surutta tukeneet diktaattoreita vaikka näiden ilmeisesti on tiedetty syyllistyneen hirmutekoihin.

Mielenkiintoista kaksinaismoraalia edustaa myös se, että Yhdysvallat ilmeisesti rekrytoi pian sodan jälkeen oman puolustushallintonsa ja sotilastiedustelunsa palvelukseen entisiä natseja.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kysymys SS:n rikollisesta luonteesta on monipiippuinen.Waffen-SS:ään ohjattiin kutsunnoissa pitkät miehet, joten kaikki eivät olleet vapaaehtoisia, toisaalta ymmärtääkseni keskitysleirien vartijat kyllä olivat siellä vapaaehtoisesti, tai ainakin rintamakommennukseen saattoi vaihtaa.USA toisaalta ei ole pitänyt Baltian vapaehtoisten SS-joukkoja rikollisluontoisina.

Kohtuuton on kuitenkin tuomita joku siksi, että liittyi johonkin järjestöön sen ollessa laillinen, sillä perusteella, mitä ao. järjestö myöhemmin teki.

Petteri Hiienkoski

Mistä ovat peräisin tiedot, joiden mukaan Waffen-SS joukkoihin Wehrmahtin sijasta olisi ohjattu kutsunnoissa saksalaisia?

Ymmärtääkseni saksalaisista vapaaehtoisista muodostettuja Waffen SS -joukkoja käytettiin poliittisesti arkaluonteisempiin tehtäviin, joita olivat juuri tehtävät tuhoamisleireillä. Edellytettiin ideologista uskollisuutta, mihin liittynee se, ettei SS-miesten sopinut kuulua kirkkoon. Näin myös Gröningin kohdalla.

Toinen vaihtoehto oli rintamapalvelus eli kuolemanvaara. Houkutus jäädä leiripalvelukseen oli siis hyvin suuri.

Ne, jotka palvelivat Waffen SS -joukoissa rintamatehtävissä eivät välttämättä eronneet merkittävistä niistä, jotka palvelivat Wehrmachtissa. Epäilen kuitenkin että jos työnjakoa oli, SS-miehille osoitettiin tehtävät, joiden antaminen tavallisten asevoimien sotilaille olisi saattanut aiheuttaa moraalisia ongelmia. "Gott mit uns". Toisin kuin Wehrmachtin sotilaat, Waffen-SS miehet eivät osallistuneet jumalanpalveluksiin.

En tiedä, rajasiko Nürnbergin sotilastuomioistuin osan Waffen-SS -joukoista pois vuonna 1945 julistamastaan päätöksestä, jonka mukaan SS on rikollinen organisaatio.

SS oli Saksassa laillinen järjestö. Nürnbergissä ei määritelty mitään ajankohtaa sille missä vaiheessa SS olisi muuttunut rikolliseksi. Se oli sitä alusta pitäen.

Epäilemättä saksalaiset, jotka SS-joukkoihin liittyivät, tiesivät, mikä oli sen ideologia, tarkoitus ja tehtävä, vaikka konkreettinen toteutus salaisine tehtävineeen tuskin olikaan kaikkien tiedossa. Ensimmäinen valinta tehtiin järjestöön liityttäessä, seuraava valinta tehtiin otettaessa ideolgian mukaisia tehtäviä vastaan ja järjestön jäsenyydessä jatkettaessa.

Kannattaa myös muistaa, että SS-jäsenyyteen liittyi myös etuisuuksia, joista ulkopuoliset jäivät paitsi. Sama periaate toimii nykyäänkin: vallanpitäjät tarjoavat etuisuuksia niille, jotka mukautuvat heidän ideologisiin tarpeisiinsa.

Ulkomaisia Waffen-SS joukkojakin oli aika paljon, koska ulkomaalaisia ei taas Wehrmachtiin voitu ottaa. Ainakin osalle heistä osoitettiin myös tehtäviä tuhoamisleireillä.

Muistaakseni John (Ivan) Demjanjuk, joka ilmeisesti myös kuului Waffen-SS miehiin, olisi oikeudenkäynnissä väittänyt, että hänet olisi pakotettu toimimaan tuhoamisleirin vartijana. Tuomioistuin ei ilmeisesti antanut väitteelle painoarvoa. Taisipa jopa muistuttaa, että koska Demjanjuk oli aseistettu hän olisi sillä perusteella voinut paeta leiriltä...

Suomalaisvapaaehtoisista muodostettu Waffen-SS -pataljoona on nähdäkseni kuitenkin syytä pitää erillään muista Waffen-SS joukoista. Suomen poliittinen johto oli ilmeisen tietoinen riskeistä, joita tähän "panttipataljoonaan" liittyi. Tiedossani ei ole, että sitä olisi käytetty muuhun kuin rintamatehtäviin.

Virolaisten SS-joukkojen luonteesta ja käyttötarkoituksesta tai amerikkalaisten suhtautumisesta siihen ei ole mitään tietoa.

Käyttäjän KaleviOnnela kuva
Kalevi Onnela

Voittaja loppujen lopuksi sanelee, mikä on laki ja kuinka sitä sovelletaan. Näinhän tuomittiin Suomessakin "sotasyyllisiä" jälestä päin valvontakomission (Neuvostoliitto ja Englanti) toimesta tehdyn "lain" perusteella.

Massamurha on kyllä karmea rikos sinänsä ja juutalaisten tapahtunut teurastus käsittämätöntä. Neuvostoliitossa tehdystä Stalinin nimiin pannusta miljoonien likvidoinnista ei toisaalta tuomittu ketään. Ei myöskään Hiroshiman, Nagasakin eikä Dresdenin terroripommituksista. Voittajien mielestä nämä murhat oli ok.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Noiden toisen maailmansodan traagisten katastrofien, tarkoitan siviilien joukkomurhia, vuoksi olisikin syytä unohtaa mitä tapahtui silloin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Nimittäin se syyllinen ei ole tänä lyhyenä aikana mitä on kulunut tuosta sodasta muuttunut yhtään miksikään, ja meillä on tälläkin hetkellä omat natsimme, tarkoitan ISIS-järjestöä. Ja ennen kuin kristityt saavat tuulta purjeisiinsa ja huutavat yhteen ääneen siitä islamin vaarallisuudesta pitää muistaa yksi asia, se suomalainen, ja varmasti aivan globaalikin, kansantauti eli kateus. Se kateus taisi olla yhtenä syynä siihen juutalaisten joukkomurhaan, ja tätä kansan tahtoa Hitler käytti hyväkseen. Eli me siedämme maahan tulevia pakolaisia niin kauan kun he ovat huonossa asemassa mutta entä miten käy sitten jos ne pakolaiset jotka ovat saaneet työluvan alkavatkin oman yritteliäisyytensä ja sitkeytensä vuoksi menestyä, hyväksymmekö me sen jälkeen enää edes hampaita kiristellen niitä muualta tulleita. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi, lopetetaan se taakse katselu ja syyllisten etsiminen ja aletaan rakentaa turvallisempaa tulevaisuutta.

Pakolaisista vielä sananen, kaikki tuntuvat syyllistävän näitä hengessä hädässä pakenevia mutta vähemmän kiinnitetään huomiota siihen miksi he pakenevat. Ja varsinkin media suorastaan "mässäilee" kuvilla pakenevista ihmisistä ja heidän hädästään mutta vähemmän kritisoidaan niitä syitä paolle.

Petteri Hiienkoski

Yritän periaatteen takia välttää ajatusta, jonka mukaan voittajien sana on laki, vaikka käytännössä näin usein onkin.

Atomipommien pudottaminen oli sotarikos ja rikos ihmisyyttä vastaan
http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Lisäksi NL hyökkäys talvisodassa oli Kellogg-Briandin sopimuksen vastainen kansainvälisen oikeuden loukkaus. Samoin sen hyökkäys Puolaan sitä ennen.
Ilmeinen sotarikos oli myös puolalaisupseerien joukkoteloitus Katynissa.

Tällainen tapaus löytyy lähihistoriasta:
http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Suomen sotarikosoikeudenkäynti koski ainoastaan hyökkäyssodan valmistelua ja toteutusta elikkäs jatkosotaa. Suomen kohdalta asia on tavallaan selvitetty muttei NL:n kohdalta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset