*

Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Suomen velkaongelma ennen vapaata pudotusta

Velka on valtioille tärkeä taloudenhoidon väline. Toisin kuin yksityisten ihmisten ja yritysten lainojen kohdalla yleensä, valtionvelkaa ei ole tarkoituskaan maksaa pois.

Romaniassa tosin Nicolae Ceauşescu aikanaan sai päähänsä, että valtionvelka pitää maksaa kokonaan pois. Seurauksena oli ankaria säästötoimia. Sähkönkäyttöäkin rajoitettiin pakkotoimin ja asunnot olivat kylmiä, kymmenen asteen tuntumassa. Kansalaiset ajautuivat kurjuuteen ja köyhyyteen. Lopulta pulaa oli ruuasta, energiasta, lääkkeistä ja muista perustarvikkeista.

Velkaantuminen muuttuu kuitenkin ongelmaksi, jos lainojen hoitokulut kasvavat budjetissa liian suuriksi. Kehitysmaissa velkaongelma kasvoi viime vuosituhannen lopulla mittoihin, jossa se käytännössä esti kehityksen: tulot menivät kasvavassa määrin velanhoitoon.

Suomen valtionvelan määrä tuskin sinänsä on huolestuttavan suuri. Velanhoitokustannukset ovat korkotilanteen ja hyvän luottoluokituksen takia hyvin pienet. Tilanne tietenkin muuttuisi, jos luottoluokitus romahtaisi ja korkotaso nousisi. Vaikka sellaista ei näköpiirissä, kielteisen kehityksen mahdollisuus tulee ottaa huomioon.

Ongelmaksi nykytilanteen tekee jatkuva lisävelkaantuminen: velan määrä on EU:n kasvu- ja vakaussopimuksessa säädetyllä ylärajalla, minkä takia hallitus on saanut EU-komissiolta huomautuksen. Ellei velkaantumista ”kotikonstein” pysäytetä, uhkana on se, että saman tekee komissio.

Käytännössä hallitus kävisi komission kanssa neuvotteluja toimista, joilla velkaantuminen pysäytettäisiin. JOS komissio soveltaisi Suomeen samaa lääkettä kuin Kreikkaan, se vaatisi julkisten menojen leikkauksia ja veronkorotuksia.

Näillä rohdoilla sellaisenaan olisi kotimaista kysyntää heikentävä vaikutus, kuten edellisellä vaalikaudella toteutetut sopeutustoimet epäilemättä osoittavat. Sellaisenaan – ilman elvyttäviä toimia (edellisellä vaalikaudella yhteisöveroa laskettiin 20 %:iin) – ne pysäyttäisivät jo orastavan talouskasvun ja alkaneen viennin piristymisen ja johtaisivat syvenevään "kurjistumiseen".

Myönteisempi vaihtoehto olisi se, että EU-komission huomion kiinnittäminen Suomeen, johtaisi siihen, että Euroopan keskuspankki EK kohdentaisi rahapoliittisia elvytystoimia Suomen talouteen: se epäilemättä kiihdyttäisi talouskasvua. 

Kuuluminen euroalueeseen on siis välitön syy, minkä takia velkaantuminen tulisi pysäyttää.

Yhteisvaluutta tekee itsenäisen rahapolitiikan kuitenkin mahdottomaksi. Toisin on Ruotsin kohdalla, joka on toistuvasti devalvoinut kruunuansa (noin vuosi sitten viimeksi) elvyttääkseen vientikysyntäänsä.

Periaatteessa Euroopan talous- ja rahaliitoon (EMU) kuuluminen tarkoittaa myös sitä, etteivät sen jäsenet kilpaile keskenään: EMU kilpailee ulkopuolella olevien kanssa. Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, että EMU:n sisällä kilpailu on ”armottomampaa” kuin sen ulkopuolella.

Onko edes mahdollista, että kaikkien euromaiden vaihtotaseet voisivat olla ylijäämäisiä, kuten Saksalla? Johtaako EMU siihen, että vaihtotase sen sisällä on toisilla alijäämäinen (mikä johtaa velkaantumiseen), jos se toisilla on ylijäämäinen? Kilpailevatko euromaat toisensa ”hengiltä”?  

Kun kansantalouden rakenteellinen konteksti on tämä, ovatko Suomen talouden tunnusluvut ylipäätään vertailukelpoisia Ruotsin ja Saksan vastaavien kanssa?

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset