Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Kansalaisaloitteelle aidon avioliiton puolesta yli satatuhatta nimeä!

  • Minkä varaan yhteiskunnan hyvinvointi ja tulevaisuus kannattaa rakentaa? (Kuva: Aito Avioliitto -kampanjan logo).
    Minkä varaan yhteiskunnan hyvinvointi ja tulevaisuus kannattaa rakentaa? (Kuva: Aito Avioliitto -kampanjan logo).

Kyllä. Se tapahtui sittenkin.

Aito Avioliitto -kampanja keräsi valtakunnallisesta mediahiljaisuudesta huolimatta kuuden kuukauden aikana peräti yli satatuhatta nimeä. Kampanja tähtää avioliittolain palauttamiseen perinteisen ja aidosti tasa-arvoisen käsityksen mukaiseksi.

Kansalaisaloitteeseen lain edellyttämä 50 000 kannatusilmoituksen raja ylittyi reippaasti. Nimiä kertyi virallisesti tarkistamattomien tietojen mukaa kaikkiaan 101 116! Tulos oli siis enemmän kuin tuplasti parempi.

Nimien määrä kiihtyi loppua kohti, kunnes niiden keräämiseen käytettävissä ollut aika päättyi syyskuun lopussa.

Onnittelut kampanjan vetäjille tähänastisesta! 

Toivon, että kansanedustajat perehtyvät huolella perinteisen avioliittokäsityksen yhteiskunnalliseen merkitykseen ja sen hylkäämisen vaikutuksiin.

Mitä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta merkitsee se, jos avioliittokäsitys muuttuu niin sanotusti sukupuolineutraaliksi?

Millaisia kokonaistaloudellisia kustannusvaikutuksia siitä koituu yhteiskunnalle?

Miten kustannusrasitus yhteiskunnalle kehittyy, jos miehen ja naisen välinen luonnonmukainen avioliittokäsitys muuttuu sukupuolineutraaliksi, jos avioliiton ja biologisen vanhemmuuden välinen luonnollinen side murtuu ja heikentyy? 

Miten avioliittolain muutos vaikuttaa perinteiseen avioliittokäsitykseen pitäytyvien ihmisoikeuksiin, oikeuteen kasvattaa lapsensa uskonnollisten ja moraalisten arvojensa mukaisesti sekä mahdollisuuksiin käyttää tähän julkisin varoin ylläpidettyä varhaiskasvatus- ja koululaitosta ja sen tulevaisuuteen?

Miten lainmuutos vaikuttaa sanan- ja mielipiteen ilmaisun vapauden sekä uskonnonvapauden toteutumiseen yhteiskunnassa?

Miten muutos vaikuttaa lapsen ihmisoikeuksiin – ennen muuta siihen, että jokaisella lapsella luonnon mukaan on oikeus sekä isään että äitiin?

Miten avioliittokäsityksen muuttaminen sukupuolineutraaliksi vaikuttaa adoptoivaksi annettavien lasten määriin Suomessa ja ulkomailta Suomeen, ja mitä seurauksia sillä on lapsille, joita muutoksen takia ei anneta adoptoitavaksi, ja adoptiolasta odottaville vanhemmille?

Toivon kansalaisaloitteelle arvoistaan vastaanottoa ja menestystä sen eduskuntakäsittelyssä! Mallia lainkäsittelystä kannattaa ottaa vaikkapa Itävallasta.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Niin.... kunpa kansanedustajat muistaisivat nämä numerot :

- avioliittojen määrä luokkaa 1.5 milj
- sateenkaariperheiden määrä luokkaa 500

...ja että, jos me kaikki alkaisimme homostelmaan, ei runsaan sadan vuoden päästä maapallolla olisi ketään.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Voiko tuon tyhmempää kommenttia enää keksiä, kuin nuo kaksi viimeistä riviä........

Jari Rauhala

Kiinnostava tässä on muslimien liittyminen tähän mukaan. Varmasti ei kaikki, jotka suosivat tätä maahanmuuttoa, ole sukupuolineutraalin lain kannalla, mutta monella vaikuttaa olevan molemmat agendat.

Kuvio menee mielenkiintoiseksi, jos ja kun, maahan tulee satoja tuhansia muslimiuskoisia, he saavat tietenkin kansalaisoikeudet ja mitä sitten tapahtuu tämänkin osalta?

Mutta ehkä siksi tapahtuu näiden suvaitsevaisten väkivallan synnyttämistä, mitä nyt Tampereella ja Helsingissä, on nähty, koska asioita ei ajatella loppuun asti.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Nk. enemmistökannan ja nk. vähemmistökannan suhde on 61%. Vastaa hyvin mielipidetiedustelujen tulosta.

Petteri Hiienkoski

Saavutus on melkoinen ottaen huomioon että jopa noin 80 % toimittajista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia.
"Kyselystä selviää myös, että toimittajat suhtautuvat vapaamielisesti moniin sosiaalisiin kysymyksiin. Esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittolakia kannatti valtaosa eli 79 prosenttia vastanneista."
http://yle.fi/uutiset/sunnuntaisuomalainen_vihreat...

Petteri Hiienkoski

"... valtakunnallisesta mediahiljaisuudesta huolimatta..."

Arto Jaaskelainen

500000 > 166851

Aitoavioliitto tavoitti pienehkön osan koko kannattajamäärästä pienillä vapaaehtoisten tiimeillä joka kattoi samoin vain pienen osan koko Suomen alueesta. Koko kannatus on varmasti monin verroin isompi kuin tuo mainitsemasi 166851. Silti tuo 100.000+ mikä ehdittiin kerätä näin on hyvin riittävä nostamaan asian uudelleen käsittelyyn.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Ensi keväänä loppuu soutaminen ja huopaaminen tässä asiassa. Silloin vasta-aloite karahtaa kiville eduskunnassa ja aloitteen tekijät saavat tyytyä päätökseen. Eletään 2000-lukua eikä enää oteta oppia r-kirjaimella alkavasta tarinakirjasta.

Petteri Hiienkoski

Pitäisikö meidän 2000-luvulla ryhtyä tappamaan toisiamme, se kun kielletään Raamatussa? - Mielestäni ei.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Ei minunkaan mielestä. Mutta kyllähän se on niin, että eiköhän me tässä ajassa osata tehdä parempia ratkaisuja kuin 2000 vuotta vanhan tarinakirjan ohjeiden mukaan.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #12

Nähdäkseni kansalaisaloite tähtää juurikin siihen, ettei tehtäisi huonoja ratkaisuja, vaan sellaisia, joiden varaan yhteiskunnan hyvinvointi ja tulevaisuus kannattaa jatkossakin rakentaa.

Ei kai päätöksiä sen perusteella pidä tehdä, että ne olisivat parempia, jos ne rikkoisivat Raamatun käskyjä vastaan? Mielestäni ei.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #13

Millä tavalla yhteiskunnan hyvinvointi ja tulevaisuus vaarantuu, jos puuhaamanne aloite ei tule hyväksytyksi? Omantunnon kysymys; jos olisit h..., niin toimisitko tässä avioliittoasiassa samalla tavalla kuin nyt toimit? Pohdippa asiaa tältä pohjalta!

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #14

En kuulu aloitteen puuhaajiin. Kannatan sitä kuitenkin lämpimästi, koska pidän avioliittoinstituutiota yhteiskunnallisesti erittäin tärkeänä.

Miehen ja naisen välinen avioliitto on yhteiskunnan perustava instituutio. Sen vaikutukset läpäisevät koko yhteiskunnan ja sen juuret ulottuvat kauas ihmiskunnan historiaan.

Tämä johtuu siitä, että miehen ja naisen välinen avioliitto on luonnon mukainen. Aviollisen yhdyselämän luonnollisena hedelmänä syntyy lapsia.

Miehen ja naisen välinen avioliitto takaa syntyvälle lapselle oikeuden pitää isänsä ja äitinsä ja saada heiltä tarvitsemansa huolenpito.

Se on säännönmukainen ja kustannustehokkain tapa, jonka kautta yhteiskunta uusintaa itseään ja turvaa sen jatkuvuuden. Se on ainoa parisuhteen muoto, joka tähtää siihen, että suhteesta syntyvä lapsi saa pitää vanhempansa holhoojinaan ja kasvattajinaan.

Lapsen oikeuksien turvaamisen lisäksi miehen ja naisen välinen avioliitto on samoista syistä johtuen hyödyksi myös muille ihmisille, koko yhteiskunnalle, ja turvaa sen vakaan kehityksen.

Perinteinen avioliittokäsitys on perusta miehen ja naisen väliselle avioliitolle. Se vahvistaa sen aseman tukemalla luonnonmukaisia ja yhteiskunnan vakautta edistäviä hyötyjä, joita miehen ja naisen välinen avioliitto tuo yhteiskunnalle. Sen se tekee paitsi edistämällä lasten oikeuksia ja hyvinvointia myös tukemalla vanhempien heidän elättäessään ja kasvattaessaan lapsensa.

Perinteisen avioliittokäsityksen kumoaminen ja muuttaminen sukupuolineutraaliksi mullistaa yhteiskunnan perusteita. Se puuttuu lapsen ihmisoikeuksiin – ennen muuta siihen, että jokaisella lapsella luonnon mukaan on oikeus sekä isään että äitiin. Luonnostaan lapsi saa vanhemmistaan sekä miehen että naisen mallin. Tällä on merkitystä lapsen identiteetin rakentumiselle ja sosiaalistumiselle yhteiskuntaan sekä myöhemmälle vanhemmuudelleen.

Lapsen oikeutta ei tulisi valtiovallan toimesta tieten tahtoen loukata. Valtiovallan tulisi sitä päinvastoin kunnioittaa ja tukea lapsenoikeuksia niin, että jokaiselle lapselle turvattaisiin tämä oikeuden toteutuminen.

Avioliittokäsityksen muutos sukupuolineutraaliksi vaikuttaa mullistavasti yhteiskunnan kasvatus- ja koulutusinstituutioiden oppisisältöihin aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin asti. Käsitteen muutos ei ainoastaan kumoa kulttuurista normia, jonka varaan ihmisyhteisöt kautta aikojen ovat rakentuneet ja vaikuta sen mukaisesti tulevaisuuteen. Se ohjaa myös sitä miten historiaa tämän perusteella tulkitaan uudelleen.

Sikäli kuin lainmuutos astuu voimaan, perinteiseen avioliittokäsitykseen pitäytyvien ihmisoikeudet ovat uhattuina. Heille tulee kuitenkin turvata oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen, uskonnon ja omantunnon vapauteen sekä taata heille heidän lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus myös avioliitosta omien vakaumustensa mukaan.

Ellei yhteiskunta turvaa heidän oikeuksiaan, se johtaa legitimiteettikriisiin. Ellei yhteiskunta takaa mainittuja vanhempien kasvatuksellisia oikeuksia julkisin varoin ylläpidetyn varhaiskasvatus- ja koululaitoksen kautta, näiden julkisten laitosten olemassaolon oikeutus murentuu. Valmius niiden ylläpitämiseen ainakaan nykyisessä laajuudessaan heikkenee.

Avioliittokäsityksen yhteiskunnallisen merkityksen ymmärtämiseksi ei tarvitse olla hetero. Kaikki homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset eivät suinkaan kannata sitä, että avioliittokäsitys pitäisi muuttaa sukupuolineutraaliksi.

Elia Arvlund

Pitäisikö meidän kivittää naiset, jotka eivät huutaneet tarpeeksi kovaa raiskauksensa aikana, kuten raamattu opettaa Mooseksen viidennessä kirjassa? Kuten myös tottelemattomien lapsien kivitys minkä raamattu myös sallii ym. Homoseksuaalisten liittojen vastustajat siteeraavat enimmäkseen vanhaa testamenttia, mutta sitten kun sieltä luetaan heille "totuuksia" niin vastalause on aina: "Uusi testamentti kumoaa", vaikka Jeesus sanoi, ettei ole tullut vanhoja lakeja kumoamaan vaan ne vahvistamaan. Tekopyhyys ja kaksinaismoralismi näkyy etenkin uskovaisten keskuudessa. Sekakuituvaatteiden käyttäminen ja äyriäisten syöminen on myös herralle kauhistus, joten helvetin tulet odottaa rapujuhlilla kävijöitä ja polyester-puuvilla ym. tekstiilisekoituksien käyttäjiä. Monissa alushousuissakin on nykyään useampaa kuitua.

Avioliittolaki muuttuu ennemmin tai myöhemmin sitten kun vanhat sukupolvet vetelee viimeisiään tai maantuu haudoissaan, koska nuoremmat sukupolvet kannattavat lainmuutosta. Turha fantasioida, että jonkun yhdistyksen pelottelut maagisesti saisi nuoremman väestön muuttamaan mieltään. Ei uppoa varsinkaan akateemiseen väestöön. Maailma muuttuu ja jos ei sitä hyväksy niin aina voi sulkea itsensä pois muusta maailmasta ja elää omassa kuplassaan. Realititeetit kun ovat ne, että homoseksuaalit eikä sateenkaariperheet tule koskaan tästä maailmasta häviämään.

60% uusista kansanedustajista ei kannata lain kumoamista, joten onnea tulee tuo kansalaisaloite tarvitsemaan, jos meinaisi läpi mennä.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #23

En ota kantaa uskonnollisiin käsityksiisi.

Puolustan kuitenkin sinun ja muidenkin uskonnonvapautta, oikeutta tunnustaa ja harjoittaa vapaasti uskontoaan ilman, että joutuu sen takia vainon tai pilkan kohteeksi.

Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, jonka varaan yhteiskunnan hyvinvointi ja tulevaisuus rakentuu. Perinteisen avioliittokäsityksen kumoaminen ja muuttaminen sukupuolineutraaliksi mullistaa yhteiskunnan perusteita.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Pieni tarkennus on paikallaan.

Aito avioliitto ry:n yhtenä tavoitteena on estää ulkoinen adoptio samansukupuolisille pareille. Kun vedotaan toistuvasti Itävallan parlamentin äänestykseen, sivuutetaan joitakin oleellisia seikkoja. Itävallassa ei äänestetty lakialoitteesta vaan vihreiden ponnesta ryhtyä valmistelemaan lainsäädännön muutosta. Lakiluonnosta ei parlamentille ole jätetty. Viimeistään seuraavien vaalien jälkeen asiaan palataan, koska tasa-arvoisella avioliitolla on Itävallan poliittisessa kentässä ja kansan parissa merkittävä kannatus.

Toinen asia, jonka Aito avioliitto ry. säännönmukaisesti sivuuttaa on, että Itävallassa ulkoisen adoption kielto samansukupuolisilta pareilta todettiin perustuslain vastaiseksi ja vaikka maassa ei ole tasa-arvoista avioliittolakia, myös samaa sukupuolta olevat parit saavat oikeuden ulkopuoliseen adoptioon kuluvana vuonna.

Suomessa on hyvä ja kattava lainsäädäntö syrjintäsuojasta. Suomeen ei tule käänteistä lainsäädäntöä, jolla suojellaan oikeutta syrjiä.

Petteri Hiienkoski

Itävallan parlamentissa ei siis äänestetty edes lakialoitteesta vaan ettei moista lakialoitetta edes valmisteltaisi. Itävallan poliittisessa kentässä on sen perusteella paljon merkittävämpi kannatus perinteisellä avioliittokäsityksellä kuin sen muuttamisella sukupuolineutraaliksi.

Epäilemättä kansan parissa tilanne on sama vaikka kumoukselliset sielläkin todennäköisesti yrittävät kumota perinteisen avioliittokäsityksen.

Naapurimaassa Sveitsin korkein oikeus taas on kumonnut päätöksen, joka salli kahden rekisteröidyssä parisuhteessa olevan miehen molempien olevan isä v. 2011 keinohedelmöityksen kautta syntyneelle lapselle: ei lapsella voi olla kahta isää.

Olen samaa mieltä ettei Suomessa tulisi suvaita syrjintää. Edelleen voimassa oleva avioliittolaki on todellisesti tasa-arvoinen eikä se syrji ketään. Se on kaikkien ihmisoikeussopimusten mukainen.

Sukupuolineutraali avioliittolaki sen sijaan johtaisi voimaanastuessaan syrjintään ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Sen takia kysymys täytyykin ottaa eduskunnassa uudelleen käsittelyyn.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Jossain mielessä on hyvä, että asia tulee uudelleen käsittelyyn, koska edellinen eduskunta olisi kaikella kohtuudella saanut ottaa vielä selvemmän hajuraon menneisiin vuosituhansiin. Aikuisten ja nyt sekä tulevaisuudessa sateenkaariperheissä kasvavien lasten edusta on kysymys. Lasten, joiden syntymistä Aa-yhdistys ei voi estää vaikka kuinka haluaisi.
Kasvavatko he perheissä, joilla on yhtäläinen arvo yhteiskunnan silmissä kuin heteronormatiivisillä perheillä vai luetaanko heidät vähempiarvoisten perheiden kasvateiksi?

Aloitteenne saa arvoisensa kohtelun, se on selvä.

Arto Jaaskelainen Vastaus kommenttiin #16

Lainaus:"...,jolla on yhtäläinen arvo..."

Erilaiset asiat ovat erilaisia. Ei eriarvoisia. Sisällöltään erilaisilla asioilla on eri nimi.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #16

Lapsia elää erilaisissa olosuhteissa, jotka eivät johdu heidän valinnoistaan, vaan aikuisten valinnoista. Näillä lapsilla on aivan yhtäläinen ihmisarvo kuin muillakin lapsilla.

Avioliittokäsitys, jonka varaan yhteiskunta rakentuu, ei muuta lasten ihmisarvoa suuntaan eikä toiseen elivätpä nämä millaisessa perheyhteisössä tahansa tai vaikka ilman mitään perhettä.

Perinteinen avioliittokäsitys on koko yhteiskunnan hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle tärkeä. Se on hyödyksi myös sateenkaariperheissä eläville lapsille sekä kaikille vielä syntymälle lapsille.

Timo Lehtonen

Arto Jääskeläinen kirjoitti 4.10.2015 20:38: ”Erilaiset asiat ovat erilaisia.” - ”Sisällöltään erilaisilla asioilla on eri nimi.”
Juuri noin on ja pitääkin voida olla.
Linja-auto ja henkilöauto ovat erilaisia, mutta molemmat ovat autoja. Niiden suorituskyvyt ovat erilaisia. Niitä ja niiden liikennöintiä koskevat määräykset ovat osittain erilaisia.
Mies ja nainen ovat erilaisia. Miehen ja naisen välinen liitto on erilainen kuin esim. kahden miehen välinen liitto mm. lapsen saamisen mahdollisuutta koskien - noiden liittojen suorituskyvyt ovat erilaisia.
Avioliittoasetuksessa (820/1987) todetaan seuraavaa: ”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.”
Kaksi miestä keskenään tai kaksi naista keskenään eivät pysty toteuttamaan em. avioliiton tarkoitusta ”yhteiskunnan säilymiseksi”.
Kahdeksan huomiota avioliitosta, laista ja eduskunnan päätöksistä: http://www.aitoavioliitto.fi/artikkelit/kahdeksan-...

Pekka J. Mäkinen

Hyvä.....Petteri Hiienkoski! Hyvä vastaus Itävallan tapauksesta Markku Toivaselle.

Raimo Tossavaiselle vastinetta, hänen satuilujaan vastaan: Historian tutkija K.S.Latourette: "Kristinusko on suurin tunnettu yksittäinen tekijä joka on vastustanut sellaisia ihmiskunnan vihollisia kuin sota, nälänhätä ja rotusorto. Enemmänkuin mikään uskonto, se on työskennellyt ihmisarvon puolesta, koska sitä kantaa voima joka pystyy nostamaan ihmisen itsekkyydestä, keskinkertaisuudesta ja moraalisesta rappiosta".

Kristillinen usko toimii tänäkin päivänä aivan kuten Raamatun aikoinakin. Ihmeineen ja johdatuksineen. Raamattu sisältää itseasiassa kaiken sen mitä ihminen täällä maanpäällisellä vaelluksellaan tarvitsee. Hän tarvitsee ihmisten välistä rakkautta, johdatusta arjen valinnoissa, lohdutusta murheissa ja apua vaikeuksien keskellä. Hän tarvitsee myös uskoa huomiseen, kokemusta elämän mielekkyydestä ja uskoa elämän perimmäiseen tarkoitukseen, kuolemankin jälkeen. Tämän kaiken tarjoaa meille Raamattu, maailman ihanin, viisain, ylevin ja toivorikkain kirja. Ei ihme että Raamattu on maailman ostetuin ja luetuin kirja. Ei ihme että Kristinusko on selvästi maailman suurin uskonto edelleenkin. Ei ihme että hiljattaisen Time-lehden teettämän gallupin mukaan Jeesus on maailmanhistorian arvostetuin ja vaikutusvaltaisin maanpäällä elänyt ihminen.

Charles Dickens: " Raamattu on paras kirja, minkä maailma on koskaan tuntenut, tai tulee tuntemaan, koska se antaa parhaat ohjeet, joiden mukaan totuutta rakastava ja velvollisuuden tuntoinen ihminen voi elää".

Kristillisen kirkon historian tuntija Philip Schaff kuvaa Jeesuksen ainutlaatuisuutta näin: "Tämä Jeesus Nasaretilainen voitti ilman rahaa ja aseita useampia miljoonia ihmisiä puolelleen kuin Aleksanteri, Caesar, Muhammed ja Napoleon; ilman tiedettä ja oppineisuutta hän toi selvyyden useampiin jumalallisiin ja inhmillisiin asiohin kuin kaikki filosofit ja oppineet yhdessä; ilman retoriikan hienouksia hän puhui elämän sanaa tavalla, jolla sitä ei ollut koskaan siihen mennessä tai siitä lähtien puhuttu ja se vaikutti voimakkaammin kuin yhdenkään runoilijan ja puhujan esitys. Kirjoittamatta itse riviäkään, hän siivitti useamman kynän ja antoi materiaalia useampaan saarnaan, puheeseen ja ylistyslauluun kuin kaikki antiikin ja uuden ajan suurmiehet yhteensä".

Ts: Jos jollakulla on jotain parempaa esitettävänään kuin mitä ovat Jeesuksen esittämät moraaliset ohjeet, niin hän tuokoon ne esiin. Toistaiseksi mitään parempaa ei ole esitetty. Itseasiassa meidän lainsäädäntömmekin perustuu pitkälti kymmeneen käskyyn. Samoin meidän yhteiskuntamme arvomaailman pohjalla on kristillinen lähimmäisen rakkauden ihanne: rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi, ja tee minkä toivoisit tehtävän itsellesi, tee se myös toisille.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Luepas kohta 23 Raamatun jaloista opeista.Näinkö meidän tulisi toimia?

Pekka J. Mäkinen

Markku Toivanen totesi: "Aikuisten ja nyt sekä tulevaisuudessa sateenkaariperheissä kasvavien lasten edusta on kysymys. Lasten, joiden syntymistä Aa-yhdistys ei voi estää vaikka kuinka haluaisi".

Vastaan: Tästä lasten edusta on juuri kysymys silloin kun lasta suunnitellaan sateenkaariperheeseen. On väärin että lapselta riistetään isä tai äiti jo lähkökohtaisesti, ja tehdään tästä vielä laki jonka mukaan on samantekevää eli yhtä arvokasta onko lapsella molemmat vanhemmat vai ei. Kuitenkin lapsi tarvitsee ehdottomasti sekä isän että äidin elääkseen parhaassa mahdollisessa kasvuympäristössä. Tätä tukee useat viimeaikaiset tutkimukset, ja tätä tukee myös suomalaisten enemmistön näkemys (vrt. TNS-gallupin tulos). Juuri tämän lapsivaikutuksen puuttumisen takia nykyinen ehdotus spn-avioliittolaiksi tulisi kumota.

Syntyneet lapset eivät ole vastussa aikuisten itsekkyydestä, mutta aikuiset voisivat miettiä kaks kertaa kenen tarpeet on laitettava etusijalle: aikuisten vai lasten.

Timo Lehtonen

Markku Toivonen kirjoitti 4.10.2015 19:46: ”Aikuisten ja nyt sekä tulevaisuudessa sateenkaariperheissä kasvavien lasten edusta on kysymys. Lasten, joiden syntymistä Aa-yhdistys ei voi estää vaikka kuinka haluaisi.”

Kaksi miestä keskenään tai kaksi naista keskenään eivät voi saada aikaiseksi (panna kahdestaan alulle) lasta. Jos he hankkivat hoidettavakseen lapsen, niin kyse ei ole luonnollisesta lapsen alulle panemisesta, vaan keinotekoisesta lapsitehtailusta. Sellaisessa tilanteessa kyseiset kaksi miestä tai kaksi naista eivät kunnioita lapselle kuuluvaa synnynnäistä oikeutta, vaan he tekevät väärin puolustuskyvytöntä ja viatonta lasta kohtaan, jonka he hankkivat hoidettavakseen keinotekoisesti. Ehkä he eivät edes tajua tekevänsä väärin lasta kohtaan.

Väite: Jokaisella tähän maailmaan syntyvällä lapsella on synnynnäinen oikeus olla syntymästään lähtien biologisen isänsä ja äitinsä yhdessä hoidettavana ja kasvatettavana. Tuota lapsella olevaa synnynnäistä oikeutta ei voi kukaan milloinkaan ottaa lapselta pois. Tuo oikeus säilyy lapsella aina, mutta aina se ei syystä tai toisesta toteudu käytännössä.

Tuo oikeus ei toteudu esimerkiksi tapauksessa, jossa kaksi miestä keskenään hankkii keinotekoisesti hoidettavakseen lapsen.
Vaikka tuo lapsen synnynnäinen oikeus ei aina toteudu, tämä ei koskaan eikä missään tilanteessa eliminoi kyseisen oikeuden olemassa oloa.
Samoin kuin ihmisen oikeus omaan omaisuuteensa ei katoa, jos se varastetaan. Ajattele asiaa lapsen näkökulmasta katsottuna, ei aikuisen.

Lapsen etua tarkasteltaessa on asiallista ottaa huomioon myös lapsen lähisukulaiset. Lähtökohtaisesti ihmiselle on eduksi tuntea biologisten vanhempiensa lisäksi lähisukulaisensa.

Kehotan tutustumaan teokseen "Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja" (Inka Hetemäki 2011) https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeu...
ja/tai sen alkuperäisteokseen ”Implementation Handbook for the Convention on the Rights of the Child”
http://www.unicef.org/publications/index_43110.html

Jos olet sitä mieltä, että jokaisella tähän maailmaan syntyvällä lapsella ei ole synnynnäistä oikeutta olla syntymästään lähtien biologisen isänsä ja äitinsä yhdessä hoidettavana ja kasvatettavana, niin pyydän sinua perustelemaan yksiselitteisesti mihin perustuen sinun mielestäsi lapsella ei ole tuota oikeutta.

”Tunne omat juuresi, jottet kompastu niihin”.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Odotan Petteri Hiienkoskelta vastausta kohtaan 14.

Pekka J. Mäkinen

Elia Avlund (kirjoituksessan 23) tekee saman virheen kuin monet muut Kristinuskon arvostelijat. Hän ei ymmärrä etteivät VT:n säädökset kuulu enää meille, ja toisaalta ne eivät ole edes koskaan kuuluneet, vaan tarkoitetut ainoastaan Israelin heimolle.

Miksi Elia ei esim. ota huomioon että kristityt seuraavat tässä homojen kivitys-väitteessään Jeesuksen esimerkkiä. Jeesushan ei hyväksynyt minkäänlaisia kivityksiä, vaan sanoi että joka teistä on synnitön, hän heittäköön ensimmäisen kiven. Kukaan ei heittänyt ja kaikki kääntyivät pois.

Harvempi meistäkään haluaa syödä nilviäisiä ja ainakin minä pukeudun mieluummin yhdestä materiaalista tehtyyn luonnonkuituiseen kuin johonkin sekoituskankaaseen.
Eräs ystäväni koitti paistaa pihalta löytämiään etanoita ja tuli siitä kauhean kipeäksi, sillä eivät kaikki etanat ole syötäviä. Näkisinkin että ihmisellä on luontainen (Jumalan asettama) vastenmielisyys nilviäisten syömisiä kohtaan. Aivan samoin kuin ihmiset vierastavat käärmeitä ja hämähäkkejä aivan luonnostaan.

Eikä sian liha rasvoineen ole ollenkaan terveellistä ihmiselle. "Porsaanlihan kolesterolipitoisuus on yli kymmenen kertaa naudanlihan vastaavaa korkeampi ja normaalimäärän ylittävä kolesteroli kerääntyy verisuoniin, aiheuttaen verenpaineen nousua ja verisuonten kalkkeutumista. Tästä syystä angina pectoris ja verisuonten kalkkeutuminen on viisi kertaa yleisempää Euroopassa kuin muslimimaailmassa.

Äskettäin on saatu selville, että influenssavirus voi tarttua suoraan sioista ja epäsuorasti esim. makkarasta, joka sisältää sian keuhkoa. Eräs ruotsalainen iholääkäri kertoo, että hän on jo vuosia sitten havainnut, kuinka aknesta, astmasta, allergisesta nuhasta, suuoireista ja tietyntyyppisestä hiustenlähdöstä kärsivien potilaiden tila on huomattavasti parantunut, kun he, muun hoidon ohessa, ovat lopettaneet sianlihan nauttimisen. Porsaanliha sisältää rikkipitoisia aineita ja histamiinia, jotka voivat aiheuttaa ihoärsytystä. Tiedetään reaktiosta, jota kutsutaan autoimmuniteetiksi, ja se tarkoittaa, että kehon solut alkavat aktivoitua torjumaan sekä vieraita että omia kudoksia. Erään teorian mukaan sianliha voi olla kemiallisesti sukua ihmisen kudosten kanssa, mikä voisi johtaa sellaiseen reaktioon, eli että jotkin henkilöt tahtovat "työntää pois" vieraan aineen. Esimerkkinä autoimmuunisairauksista voidaan mainita kilpirauhasen tulehdus, nivelreumatismi ja nuoren iän diabetes. Kanadalaiset lääkärit ovat englantilaisessa lääketieteellisessä lehdessä "The Lancet" julkaisseet artikkelin, joka osoittaa selvän yhteyden suuren sianlihan kulutuksen ja tietyn maksasairauden välillä. Sianrasva vaikeuttaa ruuansulatusta ja lisää riskiä saada angina pectoris ja kalkkeutuneet verisuonet. Se sisältää suuren määrän monimutkaisia rasvahappoja ja on pantu merkille, että sianrasvaa nautittaessa se muuttuu eriskummalliseksi aineeksi, joka rakenteeltaan ei sovi yhteen ihmisen rasvojen kanssa, mikä johtaa häiriöihin aineenvaihdunnassa ja kolesterin kierrossa. Tästä voi aiheutua monenlaisia vakavia sairauksia. Nobelin palkinnon saaja, professori Damm Kööpenhaminan yliopistosta on päätellyt, että juuri sianrasva on ratkaiseva syy sappikivien syntyyn, ja tutkimus onnistuu jatkuvasti tuomaan uusia todisteita sianlihan ja -rasvan haitallisuudesta. "

VT:n säädökset ovat siis myös käytännöllisiä mutta perusongelma on se että ei ymmärretä etteivät VT:n ohjeet kosketa enää meitä. Tätä tahallisen väärinymmärtämisen ongelmaa valottaa erinomaisesti Jasu Markkanen tässä sivullaan http://raapustus.net/?id=103

Lain ja liiton suhde

Vanhan testamentin laki, eritoten Viides Mooseksen kirja, on kirjoitettu tyypillisen liittosopimuksen muotoon.[1]. Jumala on herra ja maanomistaja, joka luovuttaa Kanaanin maan israelilaisille; heistä tulee hänen vasallejaan. Herra sanelee sopimuksen ehdot ja sitoutuu pitämään sen omasta puolestaan, ja vasallit sitoutuvat noudattamaan omaa osaansa sopimusehdoista.

VT:n lait ovat Jumalan ja Israelin välisen liiton ehtoja. Näiden ehtojen noudattaminen ei luonnollisesti kuulu kenellekään, joka ei ole samassa liittosuhteessa.

Koska Raamatun halki on selvää, että Jumala tulee kerran tekemään uuden liiton, joka ei ole samanlainen kuin vanha (Jer. 31:31–33), että tämä uusi liitto on solmittu Jeesuksen välityksellä (Hepr. 9:15) ja sinetöity hänen verellään (Luuk. 22:20) ja että kristityt ovat tämän uuden liiton toinen osapuoli (2. Kor. 3:6), tulisi olla yhtä selvää, että myöskin liiton ehdot saattavat joltakin osin poiketa aiemmista.

Eräs olennainen muutos ehtoihin on se, että Vanhan testamentin ruokasäädöksiä, puhtaussäädöksiä ja uhrilakeja eli nk. rituaalilakeja ei tarvitse enää noudattaa (Hepr. 9:9,10). Tähän ilmoitetaan Raamatussa selkeä syy.

Vanhan testamentin uhrit olivat vain esikuvia, jotka viittasivat johonkin parempaan. Jeesus on ristinkuolemallaan toteuttanut sen, mihin eläinuhrit viittasivat: poistanut synnit (Hepr. 9:11,12). Symbolisen esityksen jatkaminen sen jälkeen, kun sen kuvaamat asiat ovat muuttuneet todellisuudeksi, olisi redundanttia ja äärimmäisen hyödytöntä.

Samoin on puhtaus- ja ruokasäädöksien laita. Niiden tehtävä oli erottaa israelilaiset kaikista muista kansoista äärimmäisen kouriintuntuvalla tavalla. Joka kerran istuutuessaan ruokapöytään liitolle uskollinen juutalainen joutui miettimään, mitä suuhunsa pisti. Hän joutui jatkuvasti muistamaan oman asemansa tämän aivan erityisen kansan – Jumalan kansan – jäsenenä, ja sai tietysti loistavan tilaisuuden todistaa elävästä Jumalasta, mikäli istui pakanan kanssa aterialla ja joutui kieltäytymään sianlihasta, ostereista tai muista vastaavista eväistä.

Uudessa liitossa taas on merkittävää juuri se, ettei liiton osapuolia voida sulkea minkään maantieteellisten tai kansallisten rajojen sisälle. Kaikki kansat, heimot ja kielet on kutsuttu uskon kuuliaisuuteen liiton solmijaa, Jumalaa, kohtaan (Room. 1:5). Siksi tämänkaltaiset erottavat rajapyykit on myös poistettu tarkoituksenvastaisina (Room. 14:17, 1. Tim. 4:3).

Se, että kristittyjen ei tarvitse noudattaa joitakin Israelille annettuja lakeja, ei siis ole Raamatun sisäinen ristiriita, ongelma kristinuskon kannalta tai tekopyhien rusinapullauskovaisten kieroa metkuilua. Se on selkeästi ilmoitettu ja johdonmukainen seuraus siitä, että Jumala on solminut uuden liiton, jonka edunsaajina ovat kaikki hänelle antautuvat ihmiset kansallisuudesta riippumatta ja jossa hän itse on kerta kaikkiaan järjestänyt syntiuhrin. Tämän faktan vastustaminen tai väittäminen selittelyksi ei auta. Tietämättömyys asiasta ei anna oikeutta julistaa, että kristityt huijaavat noudattaessaan vain niitä käskyjä, jotka "sattuvat miellyttämään" heitä.

Toimituksen poiminnat