*

Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Islamin haaste ja länsimaisen kulttuurin juuret

  • Leijonavaakuna on kristillistä perua: sapeli viittaa islamiin, turkkilaisten harjoittamaan miekkalähetykseen ja väärään oppiin.
    Leijonavaakuna on kristillistä perua: sapeli viittaa islamiin, turkkilaisten harjoittamaan miekkalähetykseen ja väärään oppiin.

Muslimimaista tulevan muuttotulvan ja muslimiterrorismin takia monet kokevat islamin uhkana. Islam on sekä historiallisesti että kulttuurisesti yhteiskunnallemme vieras. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei muslimi voi elää hyvää elämää suomalaisessa yhteiskunnassa ja rakentaa sitä tasavertaisesti muiden suomalaisten kanssa.

– Suomalainen demokratia, oikeusjärjestys ja yhteisöllinen eheys luovat peruspuitteet hyvälle elämälle. Niitä pidämme arvossa ja ne luovat pelisäännöt yhdessä elämiselle. -- Tapojen ja kulttuurin kenttä on yhteisten pelisääntöjen puitteissa avoin ja rikas, totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö ns. Immos-jupan yhteydessä.

Kunnioitan muslimeja, kuten muitakin ihmisiä heidän uskonnostaan riippumatta, enkä halua lisätä epäluuloja muslimeja kohtaan. Islamin ja kristillisen uskon välisten erojen hämärtäminen sekä länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan kristillisten perusteiden mitätöiminen, on kuitenkin falskia ja harhaanjohtavaa. Sekä tahattomat että tietoiset yritykset esittää islam ongelmattomana suomalaisen yhteiskunnan ja sen perustana olevien arvojen kannalta, törmää todellisuuden kanssa.

Vaikka kaikki muslimit eivät olekaan terroristeja, vaan heistä ainoastaan pieni vähemmistö, leimaa se islamia sitäkin enemmän. Tämän takia on ymmärrettävää – joskaan ei totuudellista – että islamista maalataan kuvaa rauhan ja rakkauden, demokratian ja ihmisoikeuksien uskontona, jolla ei ole mitään tekemistä väkivallan tai terrorismin kanssa.

Väärän todistuksen antaminen ulkopuoliselle islamista sen puolustamiseksi (kitman) voi islamilaisen lain (sharia) mukaan kenties olla hyväksyttävää. Ainakin kristillisen ja luonnollisen moraalin mukaan sellainen kuitenkin on väärin.  

Kaunistellun islam-kuvan levittämisessä sivuutetaan helposti se, ettei islam ole ainoastaan maailman nopeimmin leviävä uskonto, vaan myös yhteiskunnallinen ja poliittinen katsomus ja liike. Jälkimmäisestä seuraa se, että islam synnyttää poliittisia ääriliikkeitä. Tällä hetkellä tunnetuin on ISIS, jonka hedelmien verisyyttä joudumme todistamaan.

Islam antaa uskonnolliset perusteet, jotka oikeuttavat islamin tavoitteiden ajamiseksi myös aseellisen väkivallan, pyhän sodan (jihad). Kristinusko – jonka moraaliopetus kiistatta perustuu lähimmäisenrakkauteen (esim. Vuorisaarna) – ei lähtökohtaisesti, siis sikäli kuin pitäydytään Raamatun opetukseen, synnytä mitään vastaavaa.

Soisin mielelläni, että jihad tulkittaisiin ainoastaan henkiseksi kilvoitteluksi, johon ei kuulu väkivalta toisuskoisia kohtaan. En kuitenkaan voi kieltää, että se olisi merkityssisällön kaventamista ilmeistä tarkoitustaan vastaamattomaksi ja turhentaa tältä osin islamia. Vaikka islamiin kuuluu väkivaltainen puoli ikään kuin optiona, vastuussa uskonnollisin perustein tehdystä väkivallasta eivät tietenkään ole ne muslimit, jotka eivät ole sellaiseen suoranaisesti osallistuneet eivätkä sellaista aktiivisesti edistäneet.

Kristillisyyden piiristä lähin vertailukohta löytyy keskiaikaisesta miekkalähetyksestä ja ristiretkistä. Ristiretket olivat Rooman paavin uskonnollisesti perustelemia valloitussotia ja ryöstöretkiä, joita maallinen esivalta paavin johdolla toteutti. Miekkalähetys ja ristiretket perustuivat – vastoin Raamatun opetuksia – maallisen ja hengellisen hallintavallan sekoittamiseen, joka islamissa sitä vastoin on sääntö eikä mikään poikkeus tai erhe.

Mitä tulee esimerkiksi Anders Breivigiin, hän ei edes väitä olevansa kristitty uskonnollisessa vaan ainoastaan kulttuurillisessa mielessä. Ei ole sattuma, ettei hän hae oikeutusta toiminnalleen Raamatusta vaan ihailee ristiretkiä ja paavinkirkkoa mutta sitäkin vain ulkonaisessa merkityksessä.

Uskonnollisen ja yhteiskunnallisen vallan kietoutumista toisiinsa taas pidetään islamiin sisäänrakennettuna. Siihen liittyvä väkivalta kuului kiinteästi islamin varhaisvaiheisiin. Islamin perustaja Muhammed – jonka elämällä, teoilla ja sanoilla on Koraanin lisäksi muslimeja ohjaava auktoriteettiasema (hadith, sunna) – ei ollut ainoastaan uskonnollinen vaan myös valtiollinen johtaja ja sotapäällikkö. Laajenemishaluisena ja vaihtoehdot poissulkevana islam ei näin ollen haasta niinkään kristillistä uskoa. Se haastaa ennen muuta kristillisiin arvoihin ja sen kanssa yhdenmukaiseen luonnolliseen moraalilakiin perustuvan länsimaisen yhteiskuntakäsityksen.

Kristillisen yhtenäiskulttuurin hajoamisen jälkeen ei ole perusteetonta todeta, että elämme enemmän tai vähemmän jälkikristillisessä yhteiskunnassa. Siitäkin huolimatta länsimainen kulttuuri perustuu kristillisiin arvoihin vaikka monet eivät sitä huomaisi tai haluaisi myöntää.

Vieraantuminen kristillisistä arvoista ja luonnollisesta moraalilaista johtaa moraalikatoon, oikean ja väärän hämärtymiseen. Kun yhteiskuntakehitystä ohjaava perusta puuttuu, käsitykset oikeasta ja väärästä muuttuvat suhteellisiksi (arvorelativismi). Skientismistä – jossa eksklusiivinen (poissulkeva, yksipuolinen, kapea) naturalistinen tiedekäsitys on korvannut pluralistisen (moniarvoisen, monimuotoisen, eri tieteenalat ominaispiirteineen hyväksyvän) tiedekäsityksen ja laajentunut tiedontuottamismenetelmästä (metodisesta funktiosta) ateistiseksi maailmankatsomukseksi – tuskin on moraalikatoa estämään edes sekulaarilla (maallistuneella) humanismilla höystettynä. Pikemminkin päinvastoin.

Maallistuneessa länsimaisessa yhteiskunnassa islam kohtaa moraalisen arvotyhjiön. Se on sen takia vahva ehdokas täyttääkseen sen omiin perinteisiinsä perustuvilla arvoilla. Islam ei vastaa haasteeseen vain uskonnollisesti vaan myös yhteiskunnallisesti.

Ei tarvinne ihmetellä, että ISIS-järjestö on onnistunut houkuttelemaan riveihinsä runsaasti länsimaalaistuneita mutta juurettomia nuoria muslimimiehiä ja -naisia ulkonaisen hyvinvoinnin keskeltä. Kristinuskoakin kauhistuttavampi asia muslimille on ateismi, jota maallistunut länsimaisuus edustaa.

Jumalan olemassaolon kieltämisen jälkeen vastenmielisimpänä pidetään yleensä monijumalaisuutta. Kristinusko edustaa sitä tuntemattomille muslimeille juuri polyteismiä. Islamin kannalta kristinusko on harhaoppi. Sitä ovat myös islamin suuntaukset toisilleen: muslimin pahin vihollinen näyttää käytännössä edelleen olevan toinen muslimi.

Vaikkei Raamattu oikeuta uskontoon perustuvaa vainoa ja väkivaltaa, kristillisyydenkin historiaan mahtuu uskonsotia. Ne liittyivät uskonpuhdistusta seuranneisiin valtataisteluihin, joita paavinvallan murentuessa käytiin uskonnon varjolla Euroopan hallitsijasukujen välillä. Taustalla vaikutti sama maallisen ja hengellisen vallan sekoittaminen kuin miekkalähetyksessä ja ristiretkissäkin.

Uskonvapaus – johon sisältyy se, ettei maallinen esivalta voi ketään pakottaa uskomaan eikä kieltää uskomasta – kuului uskonpuhdistuksen kirkastamiin opetuksiin. Henkilökohtaisen uskonvapauden turvaaminen on länsimaisen yhteiskunnan keskeisiä haasteita edelleen. Yhteiskunnan pitäytyminen luonnolliseen moraalilakiin ei ole sen kanssa ristiriidassa vaan päinvastoin tukee sitä.

Se, ettei islam ole vain uskonnollinen vaan myös yhteiskunnallispoliittinen ideologia ja liike, vaikuttaa siihen, ettei ns. muslimimaissa ole todellista uskonnonvapautta. Vaikka muslimienemmistöisessä maassa olisi muodollinen uskonnonvapaus, islam suhtautuu erittäin kielteisesti siihen, että muslimi luopuu uskonnostaan joko kääntymällä toiseen uskontoon tai ns. uskonnottomaan vakaumukseen (ateismi, agnostisismi). Islamista luopumista pidetään vakavana rikoksena, joka horjuttaa muslimiyhteisöä (umma) ja on verrattavissa kapinaan ja maanpetokseen. Toisin kuin länsimaisessa yhteiskunnassa, asiaa ei islamissa lähestytä yksilönvapauden vaan yhteisön, umman, näkökulmasta. Se, että sharia-laki määrää luopujalle kuolemanrangaistuksen, tekee uskonnonvapauden toteuttamisen käytännössä vaikeaksi, vaikkei sharia-laki olisi virallisesti käytössäkään. Islamin mukaan se kuitenkin on Jumalan antama muuttumaton laki.

Kristillisen uskon kannalta islamin kohtaaminen on ongelmatonta niin kauan kuin sekä ns. kantasuomalaisille että maahanmuuttajamuslimeille voidaan aidosti taata uskonnonvapaus.

Se, että Suomessa kritiikittä esitetään muslimien määräksi noin 50 000 – 60 000 ja sillä perustellaan esimerkiksi sitä, että pääkaupunkiin pitäisi rakentaa yksi tai useampi suurmoskeija tai muslimeille pitäisi myöntää verotusoikeus, viittaa siihen, ettei islamia ja sen suuntausten välisiä eroja ymmärretä tai ne halutaan sivuuttaa. Valtamediaa ei tunnu häiritsevän sekään, ettei arvio muslimien lukumäärästä ole vertailukelpoinen muihin uskonnollisiin yhteisöihin rekisteröityjen määrän kanssa.

Erilaisiin islamilaisiin yhdyskuntiin rekisteröityneitä muslimeita oli vuonna 2012 vain noin 11 000.   

Ennen kuin turvapaikanhakijatulvasta oli tietoakaan, julkaistiin tutkimus, jonka mukaan muslimien määrä lähes viisinkertaistuisi Suomessa vuoteen 2050 mennessä: Pew- tutkimuslaitoksen arvion mukaan maassa asuisi tuolloin 190 000 muslimia, mikä olisi 3,4 % väestöstä. Nykytietojen perusteella arvioitu määrä olisi todennäköisesti huomattavasti suurempi.

Olipa Suomessa 11 000 tai 60 000 muslimia, he kuuluvat useisiin eri yhteisöihin, joilla ei välttämättä ole tekemistä toistensa kanssa. Eri pääsuuntauksiin kuuluvat eivät periaatteessa pidä toisiaan edes muslimeina. Islam tuntuu julkisessa keskustelussa kuitenkin saavan suuremman yhteiskunnallisen merkityksen, mitä eri muslimiyhteisöihin rekisteröityjen yhteismäärästä voisi päätellä. Näyttää siltä, että tätä osataan myös käyttää hyväksi.

Mikä olisi islamin vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin ja niiden perustana oleviin arvoihin, jos muslimien kokonaismäärä 5-, 10- tai 20-kertaistuisi?  

Riippumatta siitä, millainen islam on ja millaista väkivaltaa sen perusteella harjoitetaan, muslimipakolaisten oikeutta saada turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua Suomesta silloin, kun säädetyt pakolaiskriteerit täyttyvät, ei tule rajoittaa. Ei pidä unohtaa, että osa turvapaikanhakijoista voi myös olla ISIS-järjestön ja muiden jihadistien terrorin uhreja. Laitonta maahanmuuttoa ei tämän perusteella pidä kuitenkaan edistää, eikä sallia suomalaisen yhteiskunnan hyväksikäyttöä.

Maallisen esivallan säätämiä velvoitteita on noudatettava ja aidosti hädänalaisia mahdollisuuksien mukaan autettava – uskonnosta riippumatta. Tämä on kuitenkin toteutettava hallitusti, tarkoituksenmukaisesti ja suomalaisten turvallisuutta vaarantamatta.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Perusteellinen blogi Petteri vaikken kaikkea allekirjoitakaan. Kommnetoin omaani jonne iskit ensin...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset