*

Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Miksi Ranska vetosi EU:n avunantovelvoitteeseen?

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) ihmetteli, miksei Ranska pyytänyt Nato-mailta sen 5. artiklan aktivointia tai vedonnut EU:n yhteisvastuulausekkeeseen (artikla 222), joka voidaan aktivoida nimenomaan terrori-iskun perusteella. Ranskalta ei vastauksia ole tullut eikä muualtakaan.

Oletettavasti, että Ranskan hallitus selvitti vaihtoehdot etukäteen ja valitsi sen, mikä parhaiten edistää sen tavoitteita. Presidentti François Hollande asetti tavoitteeksi tuhota ISIS. Se tuskin onnistuu pelkillä ilmapommituksilla, kuten on nähty: tarvitaan maasotaoperaatioitakin.

Syy siihen, ettei Ranska pyytänyt apua Natolta – kuten Yhdysvallat 9/11 terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001 – johtui todennäköisesti sotilasliiton johtajavaltiosta, josta Nato on riippuvainen. Presidentti Barack Obama on ollut haluton käyttämään avointa sotavoimaa ja lähettämään maajoukkoja mihinkään.

Varovaisuus johtuu osaltaan maan talousvaikeuksista. Sitäkin enemmän siihen vaikutti presidentinvaalitaistelu, jonka Obama voitti Irakin sodan vastustamisella ja lupauksellaan kotiuttaa amerikkalaisjoukot. Jo virkaanastujaisvuonna 2009 hänelle myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta taisi tulla rasite: hän antoi itseensä kohdistuvien odotusten ohjata toimiaan. 

Idealismi on vaarallista suurvaltajohtajalle. Siihen ei maailmanpolitiikassa yleensä ole varaa: vastustajat käyttävät tilaisuuden hyväkseen. Avointen sotilasinterventioiden sijasta Yhdysvallat on Obaman aikana suosinut epäsuoraa tukea sijaistaistelijoille. Ilmaiskujen lisäksi toiminta näyttää painottuneen salaisiin operaatioihin.

Vahvistui mielikuva ulkopoliittisesti heikosta ja taitamattomasta presidentistä, joka osoitti erävarmuutta päättämättömyydellään, virhearvioinneilla, asioiden jahkailulla ja puolitiehen jättämisellä. Lähin vertailukohta Obamalle on presidentti Jimmy Carter, jonka kausi päättyi nöyryyttävästi Iranin panttivankikriisiin.

Obama ilmeisesti vastasi kielteisesti Ranskan tiedusteluihin siitä, onko Yhdysvallat valmis laajentamaan osallistumistaan taisteluun ISIS:tä vastaan lähettämällä maajoukkoja.  

Siihen, ettei Ranska pyytänyt apua Natolta, saattoi vaikuttaa myös mahdollinen epäluottamus Nato-maa Turkin haluun ja kykyyn auttaa taistelussa ISIS:tä vastaan. Naton apu olisi Turkin edullisen sijainnin takia voinut olla Ranskalle ISIS:stä vastaan käytävässä taistelussa arvokas.

Sen sijaan Ranska ilmoitti siirtävänsä Charles de Gaulle -lentotukialuksensa Syyrian rannikon edustalle. Se mahdollistaa riippumattomuuden Turkin lentokentistä, joihin saattaa kohdistua turvallisuusriskejäkin.

EU:n perussopimukseen sisältyvä avunantovelvoite ei ole yhä rajattu kuin Naton 5. artikla vaan edellyttää jäsenmaita auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta kaikin käytettävissään olevin keinoin.

Perussopimukseen sisältyvä keskinäinen avunantovelvoite (42.7):

  • Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti.

Ranskan pyydettyä apua Naton sijasta EU-mailta, pyynnön ulkopuolelle jäivät EU:n ulkopuoliset Nato-maat. Näihin kuluvat jo mainittujen lisäksi Kanada, Norja ja Islanti. Pyyntö koski niiden sijasta niitä EU-maita, jotka eivät kuulu Natoon (Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti, Malta, Kypros). Näistä Kypros sijaitsee keskeisessä paikassa Syyrian rannikon edustalla.

EU:n peruskirjan 222. artiklaan sisältyvä yhteisvastuulauseke on säädetty nimenomaan terrori-iskujen varalta. Se on ”kevyempi” kuin avunantolauseke (artikla 42.7), sillä se velvoittaa jäsenvaltiot antamaan terrorihyökkäyksen kohteeksi joutuneelle vain apua sen poliittisten elinten pyynnöstä.

Sille, ettei Ranska vedonnut yhteisvastuulausekkeeseen, on syynsä. Se kuuluu unionin ja sen elinten toimialaan säätäen niille roolin yhteisvastuun toimeenpanossa. Avunantolauseke sen sijaan osin historiallisistakin syistä johtuen luo puhtaasti jäsenmaiden välisen velvoitteen.

Se, että yhteisvastuulausekkeen sijasta Ranska vetosi avunantolausekkeeseen, tuskin johtui siitä, että se "hakee isompaa merkitystä eli tahtoo herättää EU:n turvallisuuspolitiikkakeskustelun syväunesta", kuten on esitetty.

Ratkaisu viittasi pikemminkin epäluottamukseen EU:n päätöksentekokykyä kohtaan: Ranskassa halutaan pitää asia hallitustenvälisenä eikä sekoittaa unionia ja sen toimielimiä siihen. Tämä on linjassa sen kanssa, että EU-päätöksenteko näyttää valuneen ylikansallisilta elimiltä jäsenvaltioiden väliseen suuntaan.

Lisäksi on huomattava, että avunantolauseke perustuu itsepuolustusoikeuteen. Se antaa valtiolle suvereenin  oikeuden toimia hyökkäyksen torjumiseksi ja sen uhkan poistamiseksi. Muussa tapauksessa Ranska jää vastatoimien osalta riippuvaiseksi ylikansallisista elimistä joko EU:ssa tai YK:ssa.

Ulkopoliittinen johto Suomessa ja Ruotsissa ilmaisi heti vahvan halun auttaa Ranskaa. Tämä liittyy siihen, etteivät ne ole katsoneet aiheelliseksi hakea Naton jäsenyyttä. Se, että Ranska vetosi Naton 5. artiklan sijasta EU:n avunantovelvoitteeseen antoi jälkimmäiselle ainakin poliittista mutta ehkä myös konkreettista merkitystä: avunantolauseke ei olekaan kuollut kirjain. Avunantovelvoitteen soveltamiskynnyksen alentuminen vahvistaa siihen sisältyvien turvallisuustakuiden uskottavuutta.

Moni Nato-jäsenyyden kannattaja on kyseenalaistanut EU:n turvatakuiden merkityksen. Nämä asiantuntijat ovat vähätelleet esimerkiksi presidentti Sauli Niinistön lausuntoja. Tämä on näet korostanut EU:n turvallisuuspoliittista merkitystä muun muassa avunantovelvoitteen perusteella. 

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

EU:n sotilaallinen puolustusjärjestelmä on käytännössä Nato.
95 % EU-kansalaisista on myös Nato-maiden kansalaisia. EU:lla ei ole Naton kaltaista omaa sotilaallista komentorakennetta, esikuntia, yhteistä logistiikkaa ja harjoitettuja nopean toiminnan valmiusjoukkoja. Sellaisen tårta-på-tårta-systeemin rakentaminen Nato-organisaation rinnalle olisi aikaa vievää ja älytöntä tuhlausta. Jostain irrationaalisesta syystä ajatus sellaisesta kuitenkin näyttää suomalaisia viehättävän. EU:n sotilaalliset turvatakuut (en puhu nyt muusta turvallisuusyhteistyöstä) ovat olleet erityisesti suomalaisten hellimä illuusio. Samaa sukua kuin itsepetos ”uskottavasta itsenäisestä puolustuksesta”.

Ranska ei todennäköisesti tarvitse tässä tilanteessa niinkään EU:n sotilaallista apua, vaan enemmänkin tiedustelu- ym. vastaavaa yhteistyötä terrorisuunnitelmien paljastamiseksi ja iskujen ehkäisemiseksi. Se vain halusi julkisesti testata EU-yhteisön solidaarisuuden, auttamishalun ja todellisen toimintakyvyn.

Suomelle Ranskan presidentti tuli tehneeksi palveluksen. Hän herätti vuosikymmenet yya-koomassa olleet poliitikot ja kansan näkemään nykyisen itseriittoisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme sisäänrakennetun hölmöyden: sotilaallisen avun antaminen ja ennen kaikkea saaminen on joka suunnasta urhoollisesti torjuttu. Asian on mainiosti kiteyttänyt Jukka Tarkka uusimmassa kirjassaan: ”Kun turvallisuuspolitiikan johto ottaa asiakseen supistaa ehdoin tahdoin omaa liikkumatilaansa, kyllä se sitten supistuukin.”

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

Kiitos kommentista.

On totta, että Natolla on sotilaalliset rakenteet, joita EU:lla ei ole. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että EU-maat ovat sitoutuneet antamaan toisilleen apua kaikin käytettävissä olevin keinoin mikäli yksi jäsenvaltioista joutuu sotilaallisen hyökkäykkäyksen kohteeksi. Se ei ole illuusio.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset