Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Sipilä turhentaa EU-maiden turvatakuut

  • Keskustajohtaja Sipilä selitti turvatakuita puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina (Kuva Katri Hyväkkä / Keskustan kuvapankki).
    Keskustajohtaja Sipilä selitti turvatakuita puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina (Kuva Katri Hyväkkä / Keskustan kuvapankki).

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan unionin turvatakuut eivät muuta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjaa eikä kyse ole sotilasliitolle tyypillisistä turvatakuista, uutisoi YLE Sipilän selittäneen keskustan puoluevaltuustolle.

– Alleviivaan, että kyseessä ei ole sotilasliitolle tyypillinen turvatakuu. Tässä on kyse auttamisvelvollisuudesta, jossa auttaja arvioi kulloisessakin tilanteessa apunsa luonteen, totesi Sipilä puoluevaltuuston syyskokouksessa Mikkelissä lauantaina.

Hän puhui puolueväelleen terrorismin uhasta ja avunpyynnöstä, jonka Ranska Pariisin terrori-iskujen jälkeen EU-maille esitti.

Keskustajohtajan vähättelevä näkemys jäsenmaiden keskinäisestä avunantovelvoitteesta on harhaanjohtava. Samalla se turhentaa velvoitteeseen sisältyvien turvallisuustakuiden merkitystä. Näkemykset tuskin palvelevat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jota tasavallan presidentti johtaa.

Sipilän lausuma, jonka mukaan turvatakuut eivät muuta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjaa, kuulostaa tuulahdukselta kekkoslaisen pysähtyneisyyden ajalta.

Sanomattakin on selvää, ettei avunantovelvoitteen soveltaminen sinänsä muuta mitään jo olemassa olevaa. Avunantovelvoite sisältyi joulukuussa 2007 allekirjoitettuun Lissabonin sopimukseen, jolla muutettiin EU:n perussopimusta. Se taas oli johdonmukaista seurausta valtioliiton jäsenyydestä.

Huolimatta siitä, ettei EU ole sotilasliitto kuten Nato, perussopimukseen sisältyvä avunantovelvoite ei periaatteellisesti eikä olennaisesti poikkea Naton 5. artiklan velvoitteesta. Kumpikin antaa jäsenmailleen kollektiivisen puolustuksen mukaiset turvatakuut, kuten mikä tahansa sotilaallinen liittosopimus.

Edes EU:n avunantolausekkeeseen sisältyvät erilliskohdat eivät luo viiteryhmilleen varaumaa velvoitteen täytäntöönpanoon osallistumisesta. Keskinäisen avunannon yleisvelvoite on unionin kaikkia jäsenmaita yhtäläisesti sitova, vaikkei avun sisältöä ole määritelty.

Sipilän väite, jonka mukaan EU:n turvatakuut tarkoittaisivat sitä, että auttaja arvioi kulloisessakin tilanteessa apunsa luonteen, ei kuitenkaan vastaa avunantolausekkeen sisältöä. Toisin kuin pääministeri väittää, EU:n peruskirjan avunantolausekkeen mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle apua kaikin käytettävissään olevin keinoin.

Suomen käytettävissä oleviin keinoihin ei lain mukaan sisälly voimakeinoihin perustuvan sotilaallisen avun antaminen (lukuun ottamatta apua, jota Suomi kriisinhallintatehtävien muodossa voi antaa muun kuin avunantolausekkeessa määrätyn YK:n peruskirjan artiklan 51 perusteella).

EU:n avunantolauseke on jopa velvoittavampi jäsenmailleen kuin Naton 5. artikla, joka – toisin kuin EU-velvoite – jättää auttajan harkittavaksi, millaiseen toimintaan ryhtymisen se arvioi tarpeelliseksi. Pääministeri näyttäisi siis sekoittaneen EU- ja Nato-velvoitteet keskenään.

Ero Naton turvatakuisiin verrattuna on siinä, ettei EU:lla ole samanlaista sotilaallista infrastruktuuria johtamisjärjestelmineen kuin Natolla eikä jäseninä ole täysin samat valtiot.

Pääministerin tarvetta vesittää EU:n turvatakuiden merkitystä on vaikea ymmärtää. Keskustajohtaja näyttäisi poikkeavan linjauksista, joita presidentti Sauli Niinistö on asiasta esittänyt nyt ja aiemmin.

Mitä tulee Sipilän esittämään sinänsä perussopimusta vastaavaan näkemykseen, jonka mukaan rikos yhtä jäsenmaata kohtaan on rikos koko yhteisöä vastaan, herättää se kysymyksen siitä, toimiiko logiikka toiseenkin suuntaan ja kuinka hyvin: onko yhden jäsenmaan tekemä rikos koko yhteisön rikos?

Se, että EU-mailla on keskinäinen avunantovelvoite ulkopuolisen sotilaallisen hyökkäyksen varalta, pakottaa jäsenmaita seuraamaan toisiaan, miten nämä toimivat suhteissaan ulkopuolisiin.

Jos EU-jäsenmaa omilla sotatoimillaan ulkopuolista vastaan aiheuttaa sen, että tämä kohdistaa jäsenmaahan sotilaallisen iskun, perustetta avunantovelvoitteen soveltamiseen ei ole: avunantovelvoite soveltuu ainoastaan itsepuolustustilanteeseen, jota YK:n peruskirjan artiklassa 51 tarkoitetaan.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

EU:n enemmistö on NATO-maita ja niiden ensisijainen puolustusjärjestelmä on NATO. Ja tulee olemaan.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"Jos EU-jäsenmaa omilla sotatoimillaan ulkopuolista vastaan aiheuttaa sen, että tämä kohdistaa jäsenmaahan sotilaallisen iskun, perustetta avunantovelvoitteen soveltamiseen ei ole: avunantovelvoite soveltuu ainoastaan itsepuolustustilanteeseen, jota YK:n peruskirjan artiklassa 51 tarkoitetaan."

Terrorismi luetaan uhkaksi rauhalle YK artiklan 39 mielessä, ilman viittausta artiklaan 51. Tämän takia on kyseenalaista voiko Pariisin iskuja edes tulkita 42-7:n laukaisevana aseellisena hyökkäyksenä.

Artiklan 39 mukaisesti toimet tapahtuvat turvallisuusneuvoston päätöksella ja suositusten mukaisesti. Terroristi-iskut luetaan tämän tyyppistä vastausta tarvitseviksi toimiksi.

Suoraa sotilaallista hyökkäystä ajatellen kirjoitettu artikla 51 lähtee siitä, että valtiolla on oikeus välittömään puolustautumiseen hyökkääjää vastaan. Luonteeltaan 51 on tarkoitettu antamaan valtiolle välitön mahdollisuus alueelleen kohdistunutta sotilaallista iskua vastaan.

Täällä lisää aiheesta.

http://rikureinikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20687...

"Se, että EU-mailla on keskinäinen avunantovelvoite ulkopuolisen sotilaallisen hyökkäyksen varalta, pakottaa jäsenmaita seuraamaan toisiaan, miten nämä toimivat suhteissaan ulkopuolisiin."

Nimenomaan.

Natojäsenyydenkin luulisi pakottamaan miettimään miten ja missä ja jäsenet käyvät näitä sotiaan... Historia on kuitenkin opettanut toisin. Nato ei ole pystynyt estämään jäsenistöään sotimasta turhia ja väärin perustein sytytettyjä sotia. Ja nyt EU lähtee kyseenalaisin keinoin laajentamaan toimintaansa terrorisminvastaiseen sotaan Ranskan johdolla. Juuri tämänkaltaisen toiminnan takia tässä tilanteessa ylipäätään ollaan..

Petteri Hiienkoski

Kiitos kommentista.

YK-artiklan 51 soveltaminen Pariisin terrori-iskuihin ei tosiaan ole ongelmatonta. Sen takia EU-velvoitteen 42.7 soveltaminenkaan ei ole ongelmatonta.

Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kohdalla tilanne oli jossain määrin toinen. Siinä tapauksessa kansainvälisoikeudelliset ongelmat onnistuttiin nähdäkseni ratkaisemaan.

Suomen ja EU-maiden yhteisvastuun kannalta ratkaisevaa on se, mihin toimiin Ranska ryhtyy EU-velvoitteen perusteella vai jääkö vetoaminen siihen poliittiseksi solidaarisuuden ilmaukseksi.

Minun on vaikea nähdä muuta syytä sille, että Ranska vetosi EU-velvoitteeseen kuin, että se tähtää sillä maansa rajojen ulkopuolelle tähtäävien sotatoimien legitimoimiseen YK artiklan 51 mukaisella itsepuolustusoikeudella. Se ei kuitenkaan oikeuta kostoiskuja.

Vastahyökkäykset ISIS/Daesh-järjestöä vastaan Syyriassa loukkaavat kuitenkin maan suvereeniutta ja alueellista koskemattomuutta a) ellei niihin ole hallituksen pyyntöä (jollainen esim. Venäjällä on) tai b) ellei Syyrian hallitus itse eliminoi terroristijärjestöä vaan sallii sen toimia alueeltaan käsin Ranskaa vastaan tai jopa tukee sitä (vrt. Afganistanin taliban-hallituksen tuki al-Qaidalle).

Kansainvälistä mediaa seurattuani olen ollut havaitsevinani, että ainakin Ranskassa on jo kauamman aikaa pähkäilty sopivaa lähestymistapaa. Yhden Pariisin iskujen tekijöistä esim. väitettiin olleen syyrialainen. Aiemmin on jopa epäilty tai väitetty Assadin liittoutuneen ISIS/Daesh-järjestön kanssa.

Se, mitä Ranskan kannattaisi mielestäni tehdä, olisi vedota YK:n turvallisuusneuvostoon nimenomaan artiklan 39 perusteella, kuten totesit. Jos turvallisuusneuvosto sen perusteella vaatisi ISIS/Daesh-järjestöä luopumaan aseistaan eikä järjestö tähän suostuisi, se voisi pakottaa sen siihen kriisinhallintaoperaatiolla voimatoimin.

Tällöin Suomellakaan ei olisi mitään estetä lähettää tarvittaessa vaikka asevoimiaan tähän YK-tehtävään.

Se, että eduskunta muuttaisi lakia puolustusvoimista Ranskan esittämän EU-velvoitteen perusteella on tarpeetonta ja turhaa, koska se ei ratkaise niitä ongelmia, joita EU-velvoitteen soveltamiseen muuten liittyy.

On syytä korostaa, ettei EU eikä Ranska velvoita Suomea muuttamaan lainsäädäntöään EU:n avunantolausekkeen takia. Vielä tärkeämpää on tiedostaa, ettei lainmuutos lisäisi eikä vähentäisi turvatakuita, jotka avunantovelvoitteen myötä muilta EU-mailta Suomelle tulevat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset