Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Sotatoimille vaadittava turvallisuusneuvoston valtuutus

  • Sotatoimille vaadittava turvallisuusneuvoston valtuutus

Innostus EU:n turvatakuiden aktivoimisesta on jättänyt varjoonsa kysymyksen unionin peruskirjan avunantovelvoitteen ja YK:n peruskirjan voimankäyttöä koskevien artiklojen soveltamisen perusteista.

Vaikka Ranska vetosi EU:n avunantolausekkeeseen Pariisin terrori-iskujen jälkeen, se ei tarkoita, että sille on kestävät perusteet.

Ratkaisulle oli omat syynsä. Emme saa olla sinisilmäisiä. Ranska on suurvalta, joka ei jätä käyttämättä tilaisuutta ajaa etujaan. Se, että osoitamme asiaankuuluvaa solidaarisuutta, ei saa johtaa siihen, että hylkäämme laillisuusperiaatteen. Länsi-integraation huumassa on vaarassa unohtua Suomen etu.

Se, että länsimaat vaativat Venäjää kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta, velvoittaa niitä toimimaan sen mukaan. EU-maana Suomella on tarve seurata, miten muut jäsenmaat toimivat ulkosuhteissaan. Muuten Suomi saattaa tulla osalliseksi niiden rikkomuksista ja joutuu kärsimään niiden aiheuttamista vahingoista. Avunantovelvoite suorastaan pakottaa jäsenmaat valvomaan toisiaan, ettei turvatakuita käytetä väärin.

Viittaus YK:n peruskirjan artiklaan 51 määrittelee avunantovelvoitteen soveltamista. Kansainvälisen oikeuden pääsääntö kieltää sotilaallisen voimankäytön. Artiklassa 51 säädetään poikkeus. Se koskee valtion oikeutta puolustautua joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.

Puolustussota on hyväksyttävä voimankäytön muoto. Hyökkäyssota ja sen valmistelu on sen sijaan laitonta ja loukkaa kansainvälistä oikeutta. Siihen syyllistyneille päättäjille on langetettu tuomioita sotarikostuomioistuimissa esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen.

Kollektiivinen puolustus ja sotilaalliset liittosopimukset perustuvat artiklassa 51 säädettyyn itsepuolustusoikeuteen. Sen takia siihen viitataan EU:n perussopimuksen avunantolausekkeessa ja Naton peruskirjan 5. artiklassa.

Se, että avunantolauseke edellyttää sitä, että jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi herättää kysymyksen siitä, miten se soveltuu terrori-iskuihin. Vaikka YK-artiklassa 51 ei mainita, että hyökkäyksen tekijä olisi valtio, sitä kuitenkin tarkoitetaan. 

Kansainvälistä sopimusoikeutta lähestytään valtioiden suvereenisuuden periaatteen näkökulmasta. Hyökkäyksestä toiseen valtioon on periaatteessa vastuussa toinen valtio, olipa kysymys tämän asevoimista tai vain lainkäyttövallan piirissä olevasta tahosta.  

Perinteisen käsityksen mukaan terrori-iskut ovat valtionsisäisiä rikoksia eivätkä aseellisia hyökkäyksiä YK-artiklan 51 merkityksessä. Iskun kohteeksi joutunut valtio voi suvereenisti käyttää sotilaallista voimaa sen tekijöitä vastaan omalla alueellaan. Siitä, että Naton 5. artiklan katsottiin vuonna 2001 soveltuvan syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin, on päätelty, että Pariisin iskut antaisivat mahdollisuuden samanlaiseen väljyyteen EU:n avunantolausekkeen tulkinnassa.

Tapausten välillä on kuitenkin eroja. Vuoden 2001 terrori-iskuista epäiltyjen Osama bin Ladenin ja al-Qaida -taistelijoiden koulutusleiri sijaitsi Afganistanissa, jonka hallitus oli vallan kaapanneen taliban-liikkeen käsissä. YK:n valtuuttamana Yhdysvallat vaati taliban-hallitusta luovuttamaan bin Ladenin ja al-Qaidan johtajat sekä sulkemaan koulutusleirit. Kun se ei annetuilla ehdoilla tähän suostunut, Yhdysvallat liittolaisineen aloitti taliban- ja Al-Qaida -kohteiden pommitukset.

Sille, että turvallisuusneuvosto viittasi terrori-iskujen seurauksena hyväksymissään päätöslauselmissa – joiden valtuutuksella Yhdysvallat toimi – valtioiden itsepuolustusoikeuteen, on perusteltu syy.  Itsepuolustustoimien kohteet olivat Afganistanin taliban-hallituksen suojeluksessa.

Pariisin iskuista vastuun ottanut Daesh/ISIS, joka hallitsee suuria maa-alueita Irakissa ja Syyriassa, ei ole näiden valtioiden suojeluksessa. Sekä Irakin että Syyrian hallitukset ovat sen sijaan ilmoittaneet taistelevansa järjestöä vastaan.

Voimankäyttö niiden alueella toimivaa terroristijärjestöä vastaan edellyttää joko niiden suostumusta tai YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Yhdysvaltain johtamalla liittoumalla, johon Ranska kuuluu, on Irakin hallituksen kutsu tai suostumus ilmapommituksiin sen alueella Daeshia/ISIS:tä vastaan. Syyrian hallituksen suostumusta niillä ei ole toisin kuin Venäjällä, jolle presidentti Bashar al-Assad esitti avunpyynnön taistella terroristeja vastaan, ennen kuin Venäjä aloitti ilmaiskut.

Länsiliittouman sotatoimille Syyriassa ei ole myöskään turvallisuusneuvoston valtuutusta. Syyriassa pommittaessaan ne loukkaavat näin ollen maan suvereenisuutta ja alueellista koskemattomuutta.

Yhdysvaltain liittouma käy sen sijaan samanaikaisesti sijaissotaa Assadin alaviittihallintoa vastaan. Liittouma ei suostu yhteistyöhön Assadin hallituksen kanssa, koska tämän väitetään syyllistyneen sotarikoksiin. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vaatinut, että Assad tuotaisiin kansainväliseen rikostuomioistuimeen vastaamaan sotarikoksista, joihin hänen väitetään syyllistyneen.

Vuoden 2001 terrori-iskuja ei edeltänyt se, että Yhdysvallat olisi pommittanut iskusta vastuussa ollutta al-Qaida-järjestöä sitä ennen.  Se, että Ranskan ilmavoimat on moukaroinut Daesh/ISIS-järjestön asemia kuukausitolkulla ennen Pariisin pommi-iskuja, ei anna sille oikeutta terrori-iskuihin. Daesh/ISIS ei ole suvereeni valtio, vaan rikollisjärjestö. Terrori-iskuja edeltävät toimet asettavat kuitenkin kyseenalaiseksi Ranskan perusteen vedota itsepuolustusoikeuteen.

YK-artikla 51 ei annata lupaa kostoiskuille. Se ei anna oikeutusta muille sotilaallisille tavoitteille kuin valtioon kohdistuvan välittömän uhkan poistamiselle. Se edellyttää sitä, että Ranska heti ilmoittaa YK:n turvallisuusneuvostolle toimenpiteet, joihin se on ryhtynyt puolustautumisoikeutta käyttäessään. Turvallisuusneuvostolla on oikeus ja velvollisuus ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.

Se, ettei Ranska ole ilmoitusta antanut vaan kiihdyttänyt ilmaiskuja Daeshia/ISIS:tä vastaan Syyriassa, viittaa siihen, ettei kysymys ole artiklan 51 mukaisesta itsepuolustusoikeuden käytöstä.

Paitsi että terrorismi on valtion sisäistä rikollisuutta, rajat ylittävänä se on myös uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle YK-artiklan 39 merkityksessä. Tilanteen toteaminen ja toimenpiteistä päättäminen kuuluu tällöinkin turvallisuusneuvostolle.

Riippumatta siitä, sovelletaanko artiklaa 51 tai 39, ehtona sille, että Suomi voi mitenkään auttaa Ranskaa sen sotatoimissa Daeshia/ISIS:tä vastaan EU-rajojen ulkopuolella, sen tulee vaatia sitä, että toimille on turvallisuusneuvoston valtuutus. Jos turvallisuusneuvosto valtuuttaa jäsenvaltiot kriisinhallintatehtävään Daeshia/ISIS:tä vastaan artiklan 39 perusteella, Suomi voi osallistua myös sotilaallista voimankäyttöä edellyttäviin tehtäviin.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset