Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Historiallinen puolustuslain muutosesitys

  • Historiallinen puolustuslain muutosesitys

Sipilän (kesk), Stubbin (kok.) ja Soinin (ps.) hallitus näyttää haluavan Suomen puolustusvoimat ulkomaille sotimaan muiden maiden sotia. Muutos nykyiseen on turvallisuuspoliittisesti ja historiallisesti merkittävä.

Jos puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) esitys puolustuslain muutoksesta menee eduskunnassa läpi, mahdollisuutemme pysyä Euroopassa mahdollisesti syttyvän tai sinne leviävän sotilaallisen konfliktin ulkopuolella heikentyy huomattavasti. Myös riski puolustusvoimiemme sotajoukkojen lähettämisestä maailman konfliktialueille sotimaan länsivaltojen puolesta kasvaa.

Edellinen johtuu EU:n perussopimukseen (Lissabonin sopimus) sisältyvästä avunantoavelvoitteesta, jota koskevasta varaumasta hallitus nyt haluaa luopua. Käytännössä se tavallaan luopuu puolustusvoimien osalta osasta kansallista itsemääräämisoikeutta pitäytyä alueellisen koskemattomuutensa turvaamiseen. Laillista perustetta pidättäytyä asevoimien lähettämisestä ulkomaille taistelutehtäviin ei enää olisi. Tämän hallitus tekee oma-aloitteisesti. Mitään kansainvälisoikeudellista velvoitetta EU-maiden sotilaalliseen puolustamiseen ei ole. EU-maat ovat Lissabonin sopimuksessa tunnustaneet Suomelle ja eräille muille jäsenmaille oikeuden pysyä sotilaallisesti liittoutumattomina ja olla sotimatta niiden puolesta.

Puolustuslakiin esitetyllä muutoksella Suomi sidotaan Unioniin liittyneiden ja liittyvien entisten neuvostotasavaltojen ja itäblokin maiden sotilaalliseen puolustamiseen. Suomesta tehdään "eteentyönnettyä tukikohtaa" ja "eturintamaa". Venäjän on rajavaltioidensa kanssa mahdollisesti syttyvien konfliktien varalta pakko ottaa tämä sotilaallisesti huomioon.

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomeen kohdistuvan ennaltaehkäisevän sotilaallisen iskun mahdollisuus kasvaa riippumatta suomalaisten omista toimista. Riski ei ole vain teoreettinen. Entisissä neuvostotasavalloissa on laaja ja asemaansa tyytymätön venäläisvähemmistö, jolla on yllyke muutokseen myös konfliktien avulla.

Itsenäisen Suomen varhaisiin ulkopoliittisiin harhaepisodeihin kuulunut ns. reunavaltiopolitiikka huipentui vuonna 1922 solmittuun puolustusliittoon Baltian maiden ja Puolan kanssa. Sillä kerralla eduskunta ei hyväksynyt sopimusta: sen allekirjoittanut ulkoministeri Rudolf Holsti (ed.) sai epäluottamuslauseen ja joutui eroamaan tehtävästään.  

Globalisoituvassa maailmassa suuret EU-maat kaipaavat muiden jäsenmaiden asevoimia puolustaessaan "EU:n arvoja" maailmalla. Libyan sodan aikana vuonna 2011 ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) vaati, että Suomikin osallistuisi tämän Pohjois-Afrikan maan pommittamiseen. Niihin "pirskeisiin" eivät ilmavoimiemme taistelukoneet osallistuneet sillä kertaa eikä sankarivainajia päästy kuoppaamaan. Ilmapommitusten seurauksena kiihtyneen pakolaiskriisin maksajaksi Stubb on valtiovarainministerinä kuitenkin päässyt. Senkin "lystin" maksavat suomalaiset.

Voimassa oleva kriisinhallintalainsäädäntömme mahdollistaa osallistumisen kansainvälisiin operaatioihin. Mutta se ei riitä Juha Sipilän (kok.) hallitukselle. Nyt puolustusvoimien tehtäviä on muutettava niin, että Suomi voi "täysimääräisesti osallistua" sotilaallisen avun antamiseen ulkomaille.

Kenen etua tämä palvelee? – Tuskin ainakaan suomalaisten. Siitä, että Suomen armeija sotii maailman kriisialueilla hyötyvät ensisijassa ne länsivallat, jotka näihin konflikteihin joutuvat ajaessaan omia etujaan. Todennäköisimpänä perusteluna sotajoukkojen lähettämiseen on "terrorismin vastainen sota".

Jos eduskunta hyväksyy puolustuslain muutoksen, merkitsee se Suomen armeijalle historiallista käännettä. Itsenäisyyden aikana eivät puolustusvoimat ole koskaan osallistuneet sotatoimiin muiden maiden kuin Suomen puolustamiseksi.

Edes natsi-Saksan puolesta itärintamalle vuonna 1941 taistelemaan lähetetty suomalainen SS-pataljoona ei kuulunut puolustusvoimille: kyseessä oli ulkoministeriön johdolla toteutettu "diplomaattinen hanke". Lisäksi se perustui osallistujien vapaaehtoisuuteen, kuten nykyiset rauhanturvaoperaatiokin.

Ensimmäisen sortokauden aikana vuonna 1901 säädetty uusi asevelvollisuuslaki merkitsi käytännössä sitä, että Suomen armeija sulautettiin Venäjän valtakunnan armeijaan: Valtaistuimen ja Isänmaan puolustus on jokaisen Venäjän alamaisen pyhä velvollisuus; ja on siis Suomen miespuolinen väestö, säätyyn katsomatta, asevelvollinen.

Vuoden 1887 asevelvollisuuslain mukaan Suomen armeijan tarkoitus oli Suomen puolustus eikä sitä saanut viedä maan rajojen ulkopuolelle sotimaan. Ensimmäisissä uuden asevelvollisuuslain mukaisissa kutsunnoissa ilmeni suomalaisten tyytymättömyys lakia kohtaan eikä niihin saapunut kuin puolet asevelvollisista. Kutsuntaboikotit aiheuttivat lopulta sen, että laki raukesi. Samalla myös koko suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä lakkautettiin.

Jo vuonna 1809, kun Suomi sai valtiollisen aseman autonomisena suuriruhtinaskuntana, valtionpäämies – joka siis oli myös Venäjän tsaari – lupasi, ettei suomalaisten tarvitse sotia ulkomailla. Suomen kaarti eli Kaartin pataljoona ja sen osallistuminen Turkin sotaan vuosina 1877–1878 muistutti nyky-Suomen rauhanturvajoukkoja ja niiden osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan. Samoin kuin kriisinhallintapataljoonat osoittavat solidaarisuutta "kansainväliselle yhteisölle", kaartin pataljoona ensisijaisesti ilmaisi lojaalisuutta yleisvaltakunnallisille intresseille.

Vertailukohtaa Suomen armeijan täysimääräiselle osallistumiselle muiden maiden sotiin, täytyy hakea niinkin kaukaa kuin Ruotsin vallan ajalta. Silloin suomalaisia sotajoukkoja lähetettiin Eurooppaan puolustamaan läntisen naapurimme suurvaltapoliittisia etuja milloin missäkin.

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan millaiseksi kansanedustajat arvioivat esitetyn puolustusvoimiemme tehtävien muuttamisen merkityksen Suomen valtiolliselle tulevaisuudelle.

Petteri Hiienkoski

 

Aiempi kirjoitus samasta aihepiiristä:

Puolustuslain muutos horjuttaa turvallisuutta. US Puheenvuoro 26.11.2015.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Nato tulee sisään ns. keittiön oven kautta?

Petteri Hiienkoski

Ilmeisesti Nato-jäsenyyden edistäminen on ainakin osalla niiden mielessä, jotka lainmuutosta ajavat. Vai voisivatko päättäjät olla niin ymmärtämättömiä, etteivät tiedostaisi lainmuutoksen muuttavan Suomen suhdetta sotilalliseen avunantoon entisille neuvostotasavalloille, jotka ovat EU:hun liittyneet?

Voidaan Nato-jäsenyyden tarvetta keinotekoisesti luoda suoremmilla ja nopeavaikutteisemmillakin tavoilla, kuten avoimesti provosoimalla Venäjää. En ihmettelisi, jos näinkin tapahtuisi. Puolustuslain muutos taitaa vain olla peitellympi mutta luultavasti myös riskialttiimpi keino ajaa samaa asiaa. Suomi asukkaineen saattaa jäädä sellaiseen välitilaan, jossa asiat ovat entistä vähemmän omissa käsissämme.

Näin näyttää käyvän...

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Nato pitää niin monia erilaisia asioita sisällään, joita ei haluta avata juuri nyt. Puolustaakseen Pohjois-Viroa, täytyy Nato-Suomen luopua jostain muusta.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Höpö höpö Hiienkoski. Historia on historiaa. Siitä pitää oppia tietenkin jotain, mutta itse asiassa hyvin vähän on sovellettavaa.

Nyt esitetty lainsäädännön lisäys on hyvin pieni. Eipä Suomi tuolla perusteella ja vähäisillä puolustusvoimillaan voi tehdä muuta kuin hyvin mitättömiä toimia. Ne ovat sinänsä tarpeen, jotta saataisiin mahdollisesti apua tarvittaessa tänne. Tässä on muutoksen ydin.

Petteri Hiienkoski

Kiitos mielipiteestäsi, Erland Salo!

Historiallisessa perspektiivissä muutos olisi nähdäkseni varsin merkittävä. Näyttää todella siltä, että pitäisi palata aina Ruotsin vallan aikaan saakka ennen kuin edellisen kerran Suomen armeija saattoi taistella maansa rajojen ulkopuolella muiden puolesta.

Jos valtiollisen olemassaolomme katsotaan alkaneeksi siitä, kun Suomesta tuli autonominen suuriruhtinaskunta ja suomalaiset pääsivät "kansakunnaksi kansakuntien joukkoon", Suomessa on siitä alkaen haluttu lujasti pitää kiinni siitä, että armeijamme puolustaa vain omaa maataan.

Mutta "historia on historiaa" eikä kansakuntien valtiollinen olemassaolokaan ole itsestäänselvyys eikä ikuista.

Sotilallisen avun vastaanottamisellehan ei ole estettä. Suomen puolustusvoimien osallistuminen täysimääräisesti muiden maiden puolustamiseen ei myöskään takaa sitä, että Suomi saa sotilaallista apua muilta mailta. Kysymys on nähdäkseni kahdesta eri asiasta.

Käyttäjän JarmoLius kuva
Jarmo Lius

Ottamatta kantaa alkuperäisen tekstin sisältöön, kysyn sinulta Erland, millä perusteella väität muutosta vähäiseksi? Suomen armeijan reservin koko on suurimmillaan laskettuna 900.000 ja pienimmillään 250.000 miestä. Muutos koskee jokaista heistä kuin myös yli viittä miljoonaa suomalaista mahdollisina uusina sotina, vihollisuuksina. Miten ihmeessä voit vähätellä muutosta vähäisenä. Ellet tarkoita vähäisyydellä Brysselin ja NATOn näkökulmaa?

Toimituksen poiminnat