Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Brexit vaikuttaa puolustusarkkitehtuuriin Euroopassa

Let's make Britain Great again, ajatteli varmaankin moni Brexitin puolesta äänestänyt amerikkalaisen Donald Trumpin innoittamana. Epäilemättä taustalla vaikutti haikailu menetetyn maailmanvaltiuden perään.

Aikakauteen, jolloin gintonic oli jääkylmää ja teehetket täsmällisiä britti-imperiumissa ympäri maailmaa, tuskin kuitenkaan on paluuta. There's nothing Great in Britain anymore, saattaa myös moni ajatella.

Brexit voi johtaa brittien vaikutusvallan hiipumiseen. Skotlanti todennäköisesti itsenäistyy ja eroaa Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Seuraavana vuorossa lienee Pohjois-Irlanti, jossa brittivaltaa on oltu valmiit puolustamaan myös väkivalloin. Näille EU ja jäsenyys Unionissa toimivat ensisijaisesti välineenä hillitä brittihallituksen ylivaltaa. Mielenkiintoiseksi saarivaltakunnan tulevaisuuden tekee se, että jopa Lontoon pormestari on ilmaissut halunsa aloittaa neuvottelut Lontoon erityissuhteesta EU:n kanssa.

Yhdistyneen kuningaskunnan mahdollisen hajoamisen seurauksena sen ydinasekapasiteetin jakamattomuus ja pysyvä jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa saattavat joutua kyseenalaisiksi.

Suomessa valtamedia ja poliittinen eliitti näyttävät pitävän Brexitiä yksinomaisesti kielteisenä asiana. Ylen Brexit-sivusto muistuttaa suru-uutisointia. Näkökulma vastaa virallista EU-integraatiota pönkittävää linjaa.

Moni elää edelleen EU-kuplassa, jossa Unionista eromista pidetään mahdottomana, sen hajoamisesta puhumattakaan. Vaikuttaa siltä, että poliittinen eliitti pääministeri Juha Sipilää (kesk.) myöten on Brexitin takia yllätetty huosut kintuissa. Surkuhupaisaa, että perussuomalaiset, jotka saivat vaalivoittonsa pitkälti EU-vastaisuudellaan, näyttävät nyttemmin olevan mukana Brexit-surkuttelijoiden kuorossa. Vaihtoiko hevosmies Timo Soini (ps.) ministerisalkkujen takia häviävään hevoseen?

EU-integraation ylivoimaisuuteen uskovien tuntuu olevan yhtä vaikea ymmärtää Brexitiä kuin Venäjän toimintaa Ukrainain kriisissä. Todellisuus ei mahdu integraatioteorioihin.

Julkisuudessa esitetyt kommentit viittavat siihen, ettei edes Britannian ero Unionista riitä kyseenalaistamaan liittovaltiokehitystä. Edelleenkään ei rohjeta myöntää, että se johtaa Unionin hajoamiseen, eikä näkemään Euroopalle vaihtoehtoisia kehityskulkuja. EU-integraatiota yritetään pönkittää jopa Venäjän uhkalla!

Vaihtoehdottomuus johtaa myös siihen, ettei kyetä arvioimaan mitä mahdollisuuksia Brexit tarjoaa. Brexit ja sitä mahdollisesti seuraava Britannian hajoaminen tuskin on pelkästään huono asia Suomenkaan kannalta.

Jos eduskunta todella päättää muuttaa puolustuslakia hallituksen esittämällä tavalla, puolustusvoimiamme ei Lissabonin sopimuksen avunantovelvoitteen perusteella lähetetä puolustamaan ainakaan brittivaltaa. Todennäköisesti suomalaissotilaille jää EU-sopimuksen puitteissa edelleen tarve ranskalaisen komentokielen opetteluun. Brexitin jälkeen Ranska jää EU:ssa ainoaksi ydinasevallaksi ja YK:n turvaneuvoston pysyväksi jäseneksi. Saksa tuskin enää nousee ekspansiiviseksi ja aggressiiviseksi suurvallaksi, jota Suomen tulisi puolustaa.   

Brexit avaa Suomelle ainakin periaatteessa mahdollisuuden sopia kahdenvälisestä puolustussopimuksesta brittien kanssa, sikäli kuin sellaiselle syntyisi jossain vaiheessa tarvetta. Tämä olisi Lissabonin sopimuksen keskinäistä avunantovelvoitetta verrattomasti parempi vaihtoehto Suomelle. Siihen ei näet liity vaaraa joutua Unioniin liittyneiden entisten neuvostotasavaltojen takia aseelliseen konfliktiin Venäjän kanssa, mihin avunantovelvoite saattaa johtaa. Brittihallituksen haluja kahdenväliseen puolustussopimukseen saattaisi Brexitin jälkeen lisätä kotimainen tarve vahvistaa omaa suurvaltaidentitteettiä. 

Brexitin seurauksena EU-jäsenyys ja siihen liittyvä avuntantovelvoite näyttävät muodostuvan Suomelle turvallisuus- ja puolustuspoliittiseksi rasitteeksi. Näin tapahtuu etenkin siinä tapauksessa, jos puolustuslakia muutettaisiin hallituksen esittämällä tavalla. Jos Suomi jatkaa Unionin jäsenenä, sen tuskin kannattaa olla käyttämättä sitä puolustuspoliittista klausuulia, jossa Lissabonin sopimus jättää mahdollisuuden pysyä sotilaallisen avunantovelvoitteen ulkopuolella.

Sen sijaan mahdolliset kahdenkeskiset puolustussopimukset Ruotsin ja Britannian kanssa edellyttäisivät puolustuslakiin muutoksia, joissa velvoite puolustaa sopimuskumppania asianmukaisesti määritellään. Siihen, onko Suomen turvallisuustilanteessa sellaista vajetta, jonka mahdollinen sotilaallinen liittoutuminen esimerkiksi kahdenvälisellä puolustussopimuksella täyttäisi, ei taida olla niin myönteistä vastausta kuin moni kuvittelee.

Jos Yhdistynyt Kuningaskunta hajoaisi niin että Skotlanti ja Pohjois-Irlanti itsenäistyvät ja liittyvät EU:n jäseniksi tuoden mukanaan esimerkiksi osan saarivaltakunnan ydinasekapasiateettia, Lissabonin sopimuksen avunantovelvoite saattaisi muuttua Suomen puolustuksen kannalta edullisemmaksi. Näin tuskin tapahtuu.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Lissabonisopimuksen avunantovelvoitteessa on jätetty kuitenkin päätösvalta jäsenvaltioille ja direktiiviäkään ei asiasta ole tullut, yhtätyhjä, kuin perustuslakimme, jonka rikkomisesta ei ole sanktiomääräyksiä.

Petteri Hiienkoski

#1. Sopimusteksti ei jätä päätösvaltaa jäsenvaltioille. Kuitenkin vain Suomesta näyttää löytyvän niin hölmöjä poliitikkoja, että haluavat ehdoin tahdoin laajentaa käytettävissä olevien keinojen määrää myös siihen, että armeijamme lähetetään puolustamaan muita jäsenvaltioita. Vertailukohtaa pitää hakea Ruotsin vallan ajalta ennen valtiollista oleemassaoloa, jolloin Suomi oli länsinaapurin itäinen maakunta.

Kepun, Persujen ja Kokoomuspuolueen hallitus saa kyseenalaisen kunnian tehdä historiaa Suomen valtiollisen olemassaolon alasajamisessa siinä vaiheessa kun Euroopan valtiot toimivat oman valtiollisen olemassaolonsa vahvistamiseksi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tekeekö komissio päätöksen hyökkäysenkohteeksi jotuneen jäsenvaltionsa sotilaallisesta avustamisesta kaikkia jäsenvaltioita koskien, Ranskalla on vielä ydinasekin.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #3

#3. Enää ei kysytä edes Komissiolta. Päätöksenhän tekee hyökkäyksen kohteeksi joutunut EU-valtio pyytämällä sopimuksen perusteella apua. Muut jäsenvaltiothan ovat sopimuksessa JO etukäteen sitoutuneet auttamaan käytettäviissään olevin keinoin. Paitsi että sopimustekstiin on tältä osin jätetty klausuuli Suomen ja Ruotsin kaltaisille jäsenvaltiolle jotka ovat halunneet pysyä sotilasliittojen ulkopuolella.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #4

Sotilasliittoonkuuluvanhan sitä eikai tarvinne erikseen pyytääkkään.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #5

Tarvitseepas.

Ja artikla 5 velvoittaa auttamaan vain tavalla jonka kukin jäsenmaa arvio tarpeelliseksi. Vaikka oliiviöljyllä tai kaurahiutaleilla..

Lissabonin sopimus velvoittaa antamaan apua kaikin käytettävissään olevin keinoin.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Miksi ihmeessä Britanniaa kiinnostaisi kahdenvälinen puolustussopimus Suomen kanssa?

Jos sellaista haetaan Venäjän reaktion pelossa Naton jäsenhakemukseen, eikö se kannattaisi mieluummin tehdä Yhdysvaltain kanssa?

Petteri Hiienkoski

#6. Suurvalloilla on suurvaltojen intressit. Jenkeillä epäilemättä on kiinnostusta saada sotilaallisesti jalansijansa Suomesta. Siihen on useampikin syy. Briteillä ei välttämättä ole niin suurta intoa. Mutta sellainen saattaisi liittyä vaikkapa brittien ja jenkkien keskinäiseen yhteyteen tukea toisiaan.

Olennaisempaa on nähdäkseni kuitenkin se, mikä todellisuudessa olisi Suomen intressi liittoutua kummankaan kanssa. Mutta järjellisyysnäkökohta ei taida Suomessa olla "muodissa", kun asioita ratkotaan tunteella...

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Olennaisempaa on nähdäkseni kuitenkin se, mikä todellisuudessa olisi Suomen intressi liittoutua kummankaan kanssa."

Intressi on rauhan tilan säilyttäminen Suomen valtioalueella jopa sotilaallisen jännityksen kiristyessä Pohjois-Euroopassa. Olisikohan asialla jotakin tekemistä sotilaallisen realismin kanssa, verrattaessa yksin jättäytyneen Suomen ja toisaalta Venäjän sotilaallista suorituskykyä?

Toiveajatteluun uskominen on tietenkin turvallisuusongelman yksi ratkaisuyritys silloin, jos todellisuus on liian epämiellyttävä.

Petteri Hiienkoski

#9. Se, että Venäjä on suurvalta, jolla sen mukaisesti on sotilaallista suorituskykyä, tuskin tarkoittaa, että sitä käytettäisiin arvaamattomasti ja vailla painavia perusteita.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #10

Heh, päivän paras. Oletko seurannut itänaapurin toimia viime vuosina?

Hyökkäyksen kohteeksi joutuneille Venäjän perusteiden painavuudella ei ole pienintäkään merkitystä. On idioottimaista jättää Suomen ulkoturvallisuus Venäjän harkintavallan varaan eli annettaisiin Venäjän päättää siitä onko sillä painavia perusteita hyökätä.

Venäjä ei ole suurvalta vaan ydinasevaltio.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #11

#11. Et kai sentään luule, että Venäjä olisi hyökkäämässä naapurimaahansa ydinasein. Venäjästä ei kannattaisi Suomessa luoda sellaista mörköä, että alkaisi itsekin uskomaan siihen. Juuri harhaiset virhearvioit voivat näet johtaa ratkaisuihin jotka ovat Suomen ulkoturvallisuudelle kohtalokkaita.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #12

"Et kai sentään luule, että Venäjä olisi hyökkäämässä naapurimaahansa ydinasein. Venäjästä ei kannattaisi Suomessa luoda sellaista mörköä, että alkaisi itsekin uskomaan siihen."

Nimen omaan, Venäjä itse on oma-aloitteisesti luonut itsestään juuri sellaista mörköä. Yksikään sivistysvaltio ei ole aktiivisesti ja julkisesti uhonnut ydinasemahdillaan Venäjän tavoin.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #13

Asiat kannattaa mielestäni sijoittaa yhteyteensä. Pinnallistunut valtamedia tuppaa hekumoimaan yksipuolisilla "uutisilla", joiden uskotaan herättävän suuren yleisön huomiota.

Taustoitus ja asioiden tarkastelu asianmukaisissa konteksteissaan jää yleensä pintakuohunnan alle. Meidän suomalaisten kannalta on elintärkeää, että ymmärryksemme itänaapurista perustuu reaalisiin tosiasioihin.

Kokosin puolisen vuotta artikkeliini taustoittavia asioita, joiden tunnistamisen ja tunnustamisen jälkeen Venäjän toimintya ei näytä lainkaan niin arvaamattomalta kuin jotkut sen ovat näkevinään.

"Juurettoman Nato-keskustelun vaietut ulottuvuudet"
http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Toimituksen poiminnat