Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Helsinki päätti jättimäisestä siltahankkeesta. – Miksi?

  • Havainnekuva aurinkoisena kesäpäivänä (Kruunusillat-hanke: Helsingin kaupunki ja WSP).
    Havainnekuva aurinkoisena kesäpäivänä (Kruunusillat-hanke: Helsingin kaupunki ja WSP).

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti äänin 63–6, että kantakaupungista Laajasaloon rakennettaisiin siltayhteys: Kruunusillat. Silloilla kulkisi vain raitiovaunuja, pyöräilijöitä ja kävelijöitä. Autoja niille ei päästettäisi. 

Noin 10 kilometrin uusi raitiotieyhteys kulkisi keskustan, Hakaniemen, Nihdin, Korkeasaaren, Kruunuvuorenrannan ja Yliskylän välillä. Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa, joista noin 1 200 metriä pitkä Kruunuvuorensilta olisi Suomen pisin. Rakennustyöt on määrä aloittaa vuonna 2018 ja liikennöinti silloilla vuonna 2025.

Rakentamiskustannuksiksi on tässä vaihessa arvioitu jo 259 miljoonaa euroa. Lisäksi tarvittavittavan raitiovaunukaluston ja varikon kustannukset olisivat yhteensä noin 100 miljoonaa euroa. Kustannusarvioilla on tapana jäädä huomattavasti alle todellisten kustannusten: edes neljännesmiljardi euroa tuskin riittää jättimäisen siltahankkeen kattamiseen.

Kruunusillat on todettu taloudellisesti kannattamattomaksi hankekeeksi. Taloudellisesti ja ekologisesti kestävämpiä vaihtoehtoja liikenneyhteyksien parantamiseksi kantakaupungin ja asukasmäärältään kasvavan Laajasalon välille olisi olemassa. Miksi kaupunginvaltuusto siitä huolimatta päätti erittäin kalliin jättihankkeen käynnistämisestä?

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Jos silta kerran rakennetaan, niin miksi autot eivät saisi siitä kulkea.

Petteri Hiienkoski

Niinpä.

Ilmeisesti autokiellolla halutaan ainakin rajoittaa tavarankuljetusta ja liikuntarajoitteisten kulkua silloilla.

Noin puolet vuodesta säät ovat merialueella kuitenkin sellaiset, että silloilla tuskin kävelijöitä ja pyörälijöitäkään tuolloin paljoa nähdään. Tietenkään missään havainnekuvissa ei näytetä millainen se ilma syysmyrskyjen aikaan siellä on =)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Helsinki päätti jättimäisestä siltahankeesta. - Miksi?"

Vastauksena kysymykseenne: poliitikot ovat aina halunneet rakentaa itselleen muistomerkkejä veronmaksajien rahoilla. Siksi tässä valittiin se kallein ja komeimman näköinen vaihtoehto.

Petteri Hiienkoski

Jotain suuruudenhulluutta siinä lienee. Ehkäpä valtuutetut hullaantuivat kauniista havainnekuvista, joissa paistaa vain aurinko, eikä syksyn synkän tuiskuista näy häivääkään.

Isojen poikien ja tyttöjen junarata. Aika kallis sellainen!

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Kyllähän siinä ideaa sikäli on, että se lyhentää oleellisesti matkaa Laajasalon ym suunnalle.
Kaupungit nyt vaan ovat syöpäkasvaimia, jotka levittävät lonkeroitaan jopa monessa tasossa.
Mitenkähän silta muuten vaikuttaa laivaliikenteeseen?

Nykymuodin mukaan sillan hinta tulee nousemaan pilviin rakentamisen aikana?

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Kuullostaa kovin viher-vasemmistolaiselta ratkaisulta...? - Joukkoliikenne, ei autoja.

Petteri Hiienkoski

Vihervasemmisto tietenkin, mutta taitaa olla grynderipuolueetkin mukana mälläämässä veronmaksajien varoja. Saattaa olla lehmänkauppoja, sulle-mulle tyyliin. Olisko vihreät saatu ostettua tähän luvatulla "autottomuudella" ja nopeuttamalla Hanasaaren voimalaitoksen alasajoa...

Se mikä on taloudellisesti tyhmää, on sitä lopulta usein myös ekologisesti.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#4

Miten siinä vihreyttä voi nähdä kun autot itään mennessään joutuvat kiertämään edelleen mantereen kautta.

Päästäisivät menemään kaikki autot, joissa on vähintään 3- 4 matkustajaa :-)

Talvisin sillalla on parhaimmillaan todella arktiset olosuhteet kun tuuli pääsee estoitta puhaltamaan yli koko Suomenlahden. Jäävät pyöräilijätkin vähiin?

Timo Lehtonen

"...Miksi kaupunginvaltuusto siitä huolimatta päätti erittäin kalliin jättihankkeen käynnistämisestä?"

Oletan, että ko. kuvitellun sillan takana keskustasta päin katsottuna asuu riittävän monta tai merkittävää ns. "silmää tekevää" vaikuttajaa.
Siinä syy päätökseen arkijärjellä ajateltuna.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Siltaprojekti saattaa poikia Suomelle Kertsin siltaurakan.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Kuka nyt yleensäkään haluaa autolla Helsingin keskustaan edes lähiöstä ellei ole ihan pakko. Sinänsä johdonmukainen jatkumo Helsingin autot pois keskustasta politiikalle.

Se tässä vain mietityttää, että kuinka paljon me veronmaksajat muualla Suomessa saamme maksaa tästä viimeisimmästä Helsinkiläisestä hullutuksesta?

Petteri Hiienkoski

Rahavirta taitaa kuitenkin olla toinen. Helsinkiläisten veroista osa menee säännönmukaisesti köyhien kuntien tukemiseen. Lisäksi Helsinki rakentaa ja ylläpitää infrastuktuuria, jota käyttävät ympäryskuntien asukkaat. Elinkustannukset ympäryskunnissa ovat näet alemmat.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Metro ja nyt tämä, eipä oo ihme että matkakortin hintakäyrä näyttää ylöspäin.

Toimituksen poiminnat