Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Todellinen tiedemies nöyrtyy totuuden edessä

  • Professori Jonathan Haidt 19.3.2012 (Kuva: Miller Center of Public Affairs.)
    Professori Jonathan Haidt 19.3.2012 (Kuva: Miller Center of Public Affairs.)

Jonathan Haidt on hieno ihminen. Hän on liberaali ja uusateisti, jumalankieltäjä ja uskonnonvastustaja – vieläpä militantti sellainen. Niin kuin Richard Dawkins. Tai ei alkuunkaan kuin hän. Minut Haidt luultavasti määrittelisi konservatiiviksi ja uskonnolliseksi fundamentalistiksi. Miksi kaikesta huolimatta arvostan ja kunnioitan häntä?

En tee sitä sen takia, että Haidt on akateemisesti ansioitunut sosiaalipsykologi ja onnellisuustutkija. En sen takia, että hänet on palkittu erinomaisista opettajantaidoistaan. En sen takia, että hän on kirjoittanut tieteellisen teoksen, joka on yltänyt New York Timesin bestsellerlistalle. En sen takia, että parikin arvostettua aikakausjulkaisua on nimennyt hänet maailman huippuajattelijoiden joukkoon. Enkä sen takia, että Haidt toimii professorina New Yorkin yliopistossa. Hänen menestyksensä urallaan tosin kertoo siitä, etten välttämättä ole häntä koskevien arviointieni kanssa ihan yksin.

Huolimatta maailmankatsomuksestaan Haidt on oivaltanut jotain olennaista tieteestä ja tieteenteosta. Hänen mukaansa tieteentekijän tulee kunnioittaa havaintoihin perustuvaa empiiristä todistusaineistoa ja välttää henkilöön kohdistuvia ad hominem -argumentteja. Tässä periaatteessa ei sinänsä ole mitään uutta tai yllättävää. Heikkous ja puute on sen käytäntöön soveltamisen harvinaisuudessa.

Haidt korostaa, että tieteen metafora ei ole sota eikä taistelu, vaan löytöretki (a voyage of discovery). Tällainen vertauskuva tukee sitä, mitä tieteenfilosofi Karl Popper (1902-1994) on todennut avoimen keskustelun välttämättömyydestä tieteen kehitykselle. Se taas on edellytys falsifiointiperiaatteen soveltamiselle, toisin sanoen sen arvioimiselle, onko esimerkiksi tieteen nimissä esitetty teoria osoitettavissa vääräksi tai korvattavissa selitysvoimaisemmalla ja loogisesti ristiriidattomalla teorialla. Ilman avointa ja moniarvoista keskustelua se on mahdotonta. Tämän takia Popper vastusti kaikkia totalitarismin muotoja yhteiskunnassa. Avoin ja kriittinen tiedekeskustelu voidaan tukahduttaa myös piilototalitarismilla näennäisesti vapaassa ja demokraattisessa järjestelmässä.

Tieteen ihanteet tuntuvatkin monelta unohtuneen. Tiedemaailmaa rasittaa politisoituminen ja vajoaminen yhteiskuntaa jakavan ideologisen valtataistelun näyttämöksi. Suomessa poliittinen valta on lyhytnäköisesti kaventanut akateemista vapautta taloudellisin perustein ja epäterveillä tuottavuusvaatimuksilla.

Valtamedia on surutta osallistunut ideologiseen sodankäyntiin ja tieteen korruptoimiseen ja prostituoimiseen. Verovaroin ylläpidetty valtiollinen mediajätti on ollut eturintamassa vauhdittamassa tieteenteon rappeutumista. Samalla on luovuttu niistä ihanteista, joihin neljännen valtiomahdin oikeutus kansanvaltaisessa järjestelmässä on perustunut. Valtamedian portinvartijat ovat niin ikään lyhytnäköisesti käyttäneet hyväkseen avaintenvaltaansa, jonka he digitaalisen vallankumouksen myötä uhkaavat menettää.

Löytöretkeilijän asenteensa lisäksi Jonathan Haidtissa on toinenkin piirre, mikä on tieteentekijälle eduksi. Hän on osoittanut kykenevänsä reflektoimaan kriittisesti ennakko-oletuksiaan, toisin sanoen etäännyttämään itsensä käsityksistään sekä arvioimaan niiden merkitystä tutkimustyössään. Ainakin jossain määrin.

Haidt on kiinnittänyt huomiota siihen, että uskonnolliset ihmiset ovat paitsi pitkäikäisempiä, terveempiä ja monilapsisempia myös onnellisempia ja epäitsekkäämpiä (generous) kuin uskonnottomat. Useimmat näistä uskonnon vaikutuksista on todettu myös Euroopassa. Konservatiivit uskovat ovat olleet onnellisempia kuin liberaalit maallistuneet ihmiset niin kauan kuin mielipidetutkimuksia ylipäätään on tehty. Uskovat myös lahjoittavat aikaansa ja varojaan sekä omille yhteisöilleen että jopa sekulaariin hyväntekeväisyyteen enemmän kuin ateistit. Haidtin mukaan moraalisessa käyttäytymisessään – vapaaehtoistyössä, rahanlahjoittamisessa ja verenluovutuksessa – uskonnolliset ihmiset näyttävät olevan moraalisesti ylivertaisia maallistuneisiin verrattuna. Hän näki heissä samaa kuin mehiläisten käyttäytymisessä.

Haidt on käynyt läpi argumentit, joilla hänen uusateistiset kollegansa ovat yrittäneet kumota tutkimustuloksia, mutta todennut ne heikoiksi. Tällaiset tulokset – joista Suomen valtamediassa on vaiettu (sic!) kuten itänaapurin epäkohdista oli aikanaan tapana vaieta – pakottivat tieteentekijän arvioimaan ennakkokäsityksiään. Tulokset eivät sopineet maailmankuvaan, jonka hän oli omaksunut.

Liberaalin käsityksen mukaan moraalissa on kysymys onnellisuudesta ja kärsimyksestä, kuten Sam Harris – eturivin uusateisteja hänkin – sen määritteli. Ja John Stuart Mill (1806-1873) ennen häntä. Tavoitteena on maksimoida onnellisuus ja minimoida kärsimys. Tästä seuraa, että maallistuneet liberaalit pitävät Raamattua ja siihen uskovia konservatiiveja moraalittomina. He ovat moralismissaan usein ahdasmielisempiä kuin uskonnolliset konservatiivit. Uusateistit haluaisivat, että kaikki kääntyisivät ateisteiksi. Haidt on kuitenkin tullut toiveen toteutumisen suhteen epäileväksi.

Se johtuu evoluutioteoriasta, johon hän tietysti uskoo. Tähän vaikuttaa ratkaisevasti oppi-isä Charles Darwinin (1809-1882) näkemys, jonka mukaan hyveet, jotka sitovat ihmisiä heimon muihin jäseniin ja kannustavat heitä uhrautuvaisuuteen johtaa nämä heimot kukistamaan itsekkäämmät heimot, mikä tekee tällaisista hyveellisistä piirteistä vallitsevia.  

Uusateistit ovat tähän asti väittäneet, että uskonto on vain evoluution sivutuote (by-product), paha, josta on päästävä eroon – ei missään tapauksessa luonnonolosuhteiden edellyttämää mukautumista (adoptation). Uskonnon vaikutuksia koskevien tutkimustulosten perusteella Haidt ei voi olla kysymättä, voiko olla tätä suorempaa todistetta siitä, että uskonto on osoitus darwinilaisesta mukautumisesta? Etenkin jos sitä tarkastellaan ryhmävalinnan kannalta. Haidtin mukaan uskonto, jos mikä, sitoo suuria ryhmiä yhteen ja hillitsee yksilöllistä itsekkyyttä ryhmän yhteiseksi hyväksi.

Uusateistit haluaisivat olla metodologisia individualisteja, jotka kieltävät luonnonvalinnan ryhmätasolla ja hyväksyvät sen vain yksilötasolla. Heidän on sen takia vaikea uskoa, että ihmiset voisivat olla onnellisempia tai epäitsekkäämpiä eläessään mehiläisten tavoin yhteisössä kuin omillaan moisen yhteisön ulkopuolella. Haidt ei kuitenkaan voi olla päättelemättä, ettei uskonto olekaan ihmiskunnan virus ja paha, josta on pian päästävä eroon, vaan pikemminkin hyödyksi niin yksilöille kuin yhteiskunnalle ja jopa sitä koossa pitävä voima. Tällaiseen päätelmään uskonnon funktionaalisesta hyödystä tuskin kuitenkaan välttämättä tarvitaan evoluutioteoriaa. Muitakin lähetystapoja epäilemättä löytyy.

Todennäköisesti hillitäkseen itseensä uusateistien taholta kohdistuvaa arvostelua Haidt – joka uusateistina on sitoutunut 5-kohtaiseen uskontovastaiseen ohjelmaan – kritisoi mustavalkoista näkemystä, jonka mukaan ”me” olemme hyveellisiä (virtuous) ja vastusajamme pahoja (evil). Sellaisen esittäminen on ratkaiseva askel koota ihmisiä taisteluun oman asian puolesta. Toinen askel on osoittaa pettureita omasta keskuskuudesta, rangaista tai nöyryyttää heitä. Molemmista löytyy hänen mukaansa paljon esimerkkejä uusateistien teoksista. Ateisteja, jotka ovat rohjenneet puolustaa uskonnon hyötyjä tai esittää liennytystä tieteen ja uskonnon välille, onkin hänen mukaansa verrattu Chamberlainiin, joka teki rauhansopimuksen Hitlerin kanssa. Haidt mainitsee uusateistien keulakuvan nimeltä ja toteaa tämän asenteen muistattavan uskonnollista puhdasoppisuutta (religious orthodoxy).

Haidtin arviot uusateistien suhtautumisesta aatetovereihin, jotka haluavat tieteenteossa olla rehellisiä, muistuttaa siitä, millaisen ryöpytyksen kohteeksi joutui toinen ateisti samaisesta New Yorkin yliopistosta. Filosofian ja oikeustieteen professori Thomas Nagel rohkeni arvostella naturalistista tiedekäsitystä, jonka mukaan todellisuus olisi tyhjentävästi selitettävissä luonnontieteellisillä lainalaisuuksilla. Hän esitti siihen liittyviin tietoteoreettisiin ongelmiin ja terveeseen arkijärkeen perustuvia epäilyjä. Nagelin mukaan materialistis-darwinistinen selitysmalli on "lähes varmasti epätosi".

Todellinen tiedemies nöyrtyy totuuden edessä.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteitä ja lisätietoja:

Jonathan Haidt: ”MORAL PSYCHOLOGY AND THE MISUNDERSTANDING OF RELIGION”. Edge.org. [9.21.07].

Jonathan Haidt: Onnellisuushypoteesi: Nykyaikainen näkökulma ajattomaan viisauteen. (Alkup. The Happiness Hypothesis: Finding Modern Truth in Ancient Wisdom. Basic Books 2006.) Suom. Basam Books. 2011.

Jonathan Haidt: The Righteous Mind: Why Good People are Divided by Politics and Religion. Pantheon. 2012.

Thomas Nagel: Mieli ja kosmos: Miksi materialistis-darwinistinen luontokäsitys on lähes varmasti epätosi. (Mind and Cosmos, 2012.). Suom. Lauri Snellman. Helsinki: Basam Books, 2014.

Lauri Snellman: "Mieli ja kosmos: Mistä Thomas Nagelin materialismin kritiikissä olikaan kyse?" Areiopagi. Vieraskynä. 11.11.2014.

Muutama muukin on noteerannut Jonathan Haidtin kirjoituksia:

Esimerkkejä Suomen ulkopuolelta länsimaisen ei-uskonnollisen median uutisinnoista: 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Viime vuonna julkaistiin tällainen tutkimus, jonka mukaan Religious children are more selfish than atheist children, say US neuroscientists -- Religious parents think their child is more altruistic than secular children

Se, että ateisteissa näkyy uskonnollisia piirteitä, ei ole mitenkään ihmeellistä; tarkoittaahan ateismi sitä, että ihminen USKOO, että Jumalaa ei ole. Agnostikot suhtautuvat Jumalan olemassaoloon avoimesti -- ehkä on, ehkä ei.

Myös tieteeseen suhtaudutaan toisinaan uskonnollisesti. Tyypillinen esimerkki on se, että tiedettä pidetään toisinaan kaikkitietävänä. Tämä näkyy sellaisesta argumentaatiosta, että jos tiede ei ole osoittanut jonkin ilmiön olemassaoloa, ilmiötä ei ole olemassa -- vaikka tiede ei olisi osoittanut sen olemassaolemattomuuttakaan.

Tyypillisesti tuo esimerkki tulee näkyviin silloin kun paneelikeskustelussa ovat vastakkain koululääketieteen puolustaja ja vaihtoehtoisen hoidon tms. puolestapuhuja.

Petteri Hiienkoski

#1. Arkikokemukseni tukee tutkimustulosta sikäli, että omat lapseni - vaikka ovatkin aivan upeita - ovat itsekkäämpiä kuin uskonnottomien tai maallisten perheiden lapset. Muut lapset osaavat muutenkin käyttäytyä paljon paremmin... ;)

Ymmärrän hyvin myös sen, että uskonnollisten vanhempien voi kyselytutkimuksessa olla vaikea myöntää tällaista päätelmää. Luulisi että kristittyjen ja muslimivanhempien välillä olisi asian myöntämisen suhteen eroa...

Kuten Haidt on huomannut, uskonnolliset vanhemmat kiinnittävät lastenkasvatukseen erityistä huomiota. Jos tarkastellaan asiaa hänen laillaan evoluutioteorian kannalta, tarkoituksenahan on sosiaalistaa heitä aikuisina elämään epäitsekkäästi ja uhrautuvasti kuin mehiläiset yhdyskunnassaan.

Olen ollut havaitsevina että ateisti-termiä käytetään vähän eri tavalla muualla kuin meillä. Uusateistiseen (New Atheists) liikkeeseen kuuluvat, kuten Haidt, käyttää sitä aika löysästi tai vapaasti. Hän näyttäisi lukevan heihin sellaisetkin ihmiset, jotka Suomessa eivät haluaisi itseään nimitettävän ateisteiksi vaan agnostikoiksi tai uskonnottomiksi. Heidän loukkaamisensa välttämiseksi tarkennus saattaa siis toisinaan olla tarpeen. (Se, että kirjoituksessani en tällaista erottelua tehnyt, ei luonnollisestikaan johtunut siitä, että tarkoitukseni olisi ollut loukata.)

Sinänsä olen samaa mieltä kuin Nagel, että ateismiin (laajasti ymmärrettynä) nojaava materialistinen maailmankatsomus on perusluonteeltaan - tai tietoteoreettisesti tarkasteltuna - uskonnollinen, vaikka se ei täytäkään sellaisia uskonnon piireitä, joita emme arkielämässä uskontoon liitä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Käsitykseni saattaa olla väärä mutta miellän ateistin sellaiseksi jumalan kieltäjäksi.

Jumalan olemassa oloa ei voi todistaa oikeaksi eikä vääräksi joten hankala mennä kieltämään.

Jumala ei kuitenkaan kuulu tieteeseen mitenkään, koska kaikki väittämät pitää kyetä todistamaan oikeaksi, tai vääräksi. Silloin kun on ei voida väittämiä todistaa oikeaksi eikä vääräksi niin on kyse jostain uskon asioista.

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

"Se, että ateisteissa näkyy uskonnollisia piirteitä, ei ole mitenkään ihmeellistä; tarkoittaahan ateismi sitä, että ihminen USKOO, että Jumalaa ei ole. Agnostikot suhtautuvat Jumalan olemassaoloon avoimesti -- ehkä on, ehkä ei."

Väärin. Ateismi tarkoittaa että ei ole jumaluskoa. Myös kaikki agnostikot (/gnostikot) ovat joko ateistejä, tai teistejä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kielellisen logiikan perusteella juuri näin. A-teisti eikä antiteisti. Myönnettäköön kuitenkin, että Huxley ja Darwin ottivat käyttöön termin a-gnostic siksi, että ajan kulttuurissa ateismilla oli aktiivisen kieltämisen leima.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #16

Sanan ulkoasusta voi huomioida myös sen, että a-te-isti loppuu isti-päätteeseen, joka viittaa jonkun ajatussuunnan kannattajaan. A-te-isti ei siis tämän logiikan mukaan ole välinpitämätön asian suhteen, vaan aktiivinen yhden suuntauksen (ismin) kannattaja.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #17

Tasan päinvastoin. Teismi on se ismi, joka a-teismistä puuttuu.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #18

Rakenteellisesti joko "ei jumaluskoa" tai "usko ei-jumaluuteen". Käytännössä luulen että ismi isti -pari on kielessä vahvoilla niin, että voi sanoa, että ateisti kannattaa ateismia, eli on aktiivinen jonkin asian suhteen. Ei tule mieleen sellaista ismi isti -paria, joka poikeaisi tuosta säännöstä.

Ensimmäisenä mieleen tuli pari nihilisti nihilismi, joka viittaa jonkin asian vähäisyyteen, mutta on kuitenkin aktiivisuuteen viittaava. Toinen pari on anarkismi anarkismi. Viittaa kai johtajan puutteen kannattamiseen, eikä kannattamisen puuttumiseen. Englanninkielisen wikipedian mukaan etymologinen rakenne on näköjään (a-archi)-ism eikä a-(archi-ism).

Vaikka termi ateismi viittaa käytännön kielessä yleensä jumalan kieltämiseen, termiä on käytetty laajemminkin. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Positiivinen_ja_nega...) Tuossa wiki-artikkelissa myös negatiivinen ateismi esitetään siinä valossa, että se on usko johonkin, ei vain tietyn uskomuksen puuttumista. ("Negatiivinen ateismi eli heikko ateismi on _käsitys_, jonka mukaan ...")

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #20

Wiki-artikkelissa jako kapeaan positiiviseen eli vahvaan ateismiin ja toisaalta väljempään negatiiviseen eli heikko ateismiin vaikuttaisi käyttökelpoiselta.

Jälkimmäinen taitaa olla lähellä sitä, mitä yleensä ymmärrämme agnostisismilla ainakin sen jossain muodossa.

"Uusateismi" edustaa tietysti ensin mainittua ja on myös ohjelmallinen ideologinen/poliittinen liike. Tämä saattaa olla syynä myös siihen, että ateismi-termiä on haluttu käyttää väljemmin.

Wiki-artikkelissa oleva Michael Scrivenin luokittelu ei ainakaan agnostisismin osalta taida vastata kovin yleistä käsitystä.

Olen tottunut ajattelemaan, että agnostikko uskoo joko, ettei Jumalan olemassaolosta ylipäätään voi olla tietoa tai ainakaan hänellä ei ole tietoa Jumalan olemassaolosta.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #22

Tuo taulukko keskittyi ehkä hieman liikaa ajatusmalleihin, joissa on olemassa jokin selvä kanta jumaluuksien olemassaoloon. Agnostikko lienee passiivisempi tapaus, joka tosiaan tunnustaa enemmän tietämättömyyttään kuin on varma jostain todisteiden tasajaosta.

Sanan agnostikko kko-loppu sopii muuten paremmin passiivisten, vetäytyvien ja epäilevien asenteiden kuvailuun kuin isti-loppuiset sanat.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Itse kun olen ihan vanhanaikainen ateisti, en ole koskaan innostunut Sam Harrisin tavasta argumentoida ottamatta huomioon yhteiskuntatieteitä.

Kovin kiinnostavaa on kuitenkin, että niin usein sekoitetaan uskonto kulttuuri-ilmiönä ja kristinusko teoriana maailmankaikkeuden yliluonnollisesta toimitusjohtajasta.

Kaikissa suurissa kulttuureissa on sosiologisessa mielessä uskonto. Joihinkin sisältyy usko kaikkeuden moraaliseen toimitusjohtajaan, yhä useampaan kuitenkaan ei. Kaikki nämä uskonnot ovat sekä biologisen evoluution että kulttuurin tuottamia.

Ovatpa uskonnot funktionaalisesti miten hyödyllisiä tahansa, kaikki jumalat ovat ihmisten keksimiä.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Tuo jako uskontoihin kulttuuri-ilmiönä ja toisaalta maailmankaikkeuden yliluonnollisina selityksisnä on hyvä. Jokin hahmo jo nimet erilaisille hahmotetuille asioille ovat aina tarpeen, mutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna uskonnot ottavat usein turhan vakavasti väittelyn siitä, kenen kehittämät hahmotukset ovat oikeampia kuin toisen, ja ovatko yhden uskonnon kehittämät käsitteet aina ikuisia totuuksia.

Petteri Hiienkoski

#4. Uskontoja tai uskonnollisia maailmankatsomuksia voi tarkastella aika monelta kannalta.

Se, mitä Haidtilla ja Nagelilla on annettavanaan koskee nähdäkseni lähinnä "tutkimusmatkailija-asennetta" ("anti-dogmaattisuus"), jossa on valmiutta arvioida myös omia ennakko-oletuksia. Nagel näyttää haluvan osoittaa omaksumaansa katsomukseen perustuvaan selitysmallin uskonnollisen luonteen. Haidt taas näyttäisi pyrkivän saamaan eri katsomukset jonkinlaiseen hedelmälliseen vuorovaikutukseen keskenään.

New Yorkin yliopiston "ateistiprofessoreilla" (with all respect) on ilmeisesti tieteellistä ambitiota tieteen kehittymiseksi ja sen mukanaan tuomaa rohkeutta kyseenalaistaa luutuneita asenteita enemmän kuin "perusprofessoreilla" (with all respect). Se, millaisen kohtelun sellaisesta saada, taitaa olla tuttua modernin tieteen historiasta. Hyvä että keskustellaan...

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #7

Haidt on tehnyt hyvää tutkimusmatkailijatyötä siinäkin mielessä, että käsittääkseni hän luokittelee itsensä liberaaliksi, eli on ollut vieraalla maaperällä uskontojen lisäksi myös konservatiivien mailla. Nagelin asennetta en tunne, joten en voi kommentoida.

Haidt on esittänyt mielestäni hyvin liberaalien ja konservatiivien ajatusmaailmojen erot niin, että konservatiiveilla on ylimääräinen "yhteisöllinen" kerros liberaalien korostaman yksilökeskeisen arvomaailman lisäksi (siis lisäksi, ei sen tilalla).

Haidtin lähestymistapa voi auttaa keskenäisessä ymmärtämisessä. Hän väitti nimenomaan niin, että liberaalien on vaikea ymmärtää tuota konservatiivien ylimääräistä kerrosta. Tällä perusteella hänen esitystapansa auttaa nimeomaan liberaaleja ymmärtämään konservatiivien ajatustmaailmaa. Ei siis samassa määrässä toiseen suuntaan, koska konservatiiveilla on kai selvempi käsitys jo valmiiksi siitä, miten liberaalit tapaavat ajatella.

Kaikki kunnia tuollaisille kavereille, jotka pyrkivät enemmänkin ymmärtämään ja selittämään asioita kuin vain etsimään kaikenkarvaisia argumentteja itselle läheisimmän mallin puolustamiseksi. Sinullekin pienet pointsit tasapuolisesta blogikirjoituksesta.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Haidtin mehiläisvertaus on hyvä. Se luonnehtii osuvasti Haidtin jakoa yhteisknnan rakanteita tukeviin koservatiiveihin ja enemmän yksilöorientoituneisiin liberaaleihin.

Liberaalitkin voivat suhtautua positiivisesti yhteisöön, mutta kuitenkin olettavat sen rakentuvan enemmän yksilöiden vapauksien ja moraalin varaan, kun taas konservatiivit korostavat myös tarvetta säilyttää (ja kehittää) niitä yhteiskunnan rakenteita, jotka ovat keskenäiseen luottamukseen perustuvan toimivan yhteiskunnan rakentumisen mahdollistaneet.

Uskontojen hyötdyt historiassa (Darwinin kehitysopin hengessä) ovat kai olleet nimenomaan yhteisöjen moraalikoodin ja sitä kautta yhteisöllisyyden ja yhteen hiileen puhaltamisen ylläpitämisessä.

Jos hyväksymme kulttuurievoluution käsitteen, pitää kai hyväksyä myös se, että kulttuurit, ja myös uskonnot, kehittyvät ajassa suuntaan, jossa ne joko paremmin palvelevat yhteisön menestystä (joko luonnonvalinnan kautta tai ihmisten itsensä ohjaamana). Konservatiivit pohjaavat tässä mielessä maailmankuvansa ja toimintansa siihen, että ihmisen ohella myös yhteisöt kehittyvät, ja että tämä ei aina tarkoita maksimaalista yksilönvapautta, vaan myös perusteltuja tapoja, sääntöjä ja rajoituksiakin.

Haidt tuskin haluaa sanoa, että uskonnot olisivat ratkaisu, vaan että konservatiiviset yhteiskuntarakenteet voivat tuoda ihmisille perusturvaa ja toimintaan tervettä rakennetta, ja että uskonnotkin ovat yksi tällainen konservatiivinen rakenne.

Petteri Hiienkoski

#3. Juu. Ei Haidt ateistina tietenkään esitä, että uskonnot olisivat ratkaisu. Varovaisin sanakääntein (toimintaympäristö huomioon ottaen) hän tuntuu kuitenkin katsovan niiden olevan tarpeen tai ainakin hyödyksi. Ei hän myöskään halua kieltää ateistien hyveitä, vielä vähemmän vähätellä uskontojen kielteisiä puolia.

Mielestäni Haidtin esittämät näkemykset jossain määrin ristiriitaisia, mikä saattaa johtua osin toimintaympäristöstä, tai sitten en vain ymmärrä niitä oikein.

Minua ihmetyttää mm. evoluutioteoreettinen selitysmalli, jonka mukaan altruismi olisi kehityksen korkein aste. Johtuuko tähän näkemykseen tarttuminen Haidtin kohdalla siitä, että sillä toisella näkemyksellä, sosiaalidarwinismilla, on niin huono maine? Nähdäkseni Darwinin kirjoituksista saa tukea kumpaankin näkemykseen, joista sosiaalidarwinista olisin taipuvainen pitämänään biologisesti perustellumpana. Tämä ristiriitaisuus taitaa liittyä kiistelyyn siitä ohjaako evoluutiota ryhmävalinta vai yksilötason valinta.

"Nietscheläinen tulkintani" on sen suuntainen, että Darwinin esittämänä altruismin korostaminen on ikään kuin "reliikki" johtuen hänen kristillisestä kasvatuksestaan ja koulutuksestaan ja/tai keino inhimillistää teoriaa saadakseen sille poliittista hyväksyntää, mutta yhtä kaikki, heikkoutta tunnustaa sitä, mitä evoluutiobiologiasta johdonmukaisesti seuraa.

Valtaapitävillä on iät ajat ollut tarvetta hyödyntää uskontoa/ideologiaa valtakuntansa koossapitämiseksi. Rohkenen väittää, että kristinusko on eräs kustannustehokkaimmista keinoista ylläpitää koheesiota. En usko, että tämä näkemykseni johtuu pelkästää siitä että olen itse kristitty. Tämähän on pelkästään ulkonainen yhteiskuntatieteellinen lähestymistapa asiaan.

Uskonnoissa - eritoten kristillisessä uskossa - itsessään fokus on kuitenkin hengellinen tai metafyysinen, mikä perusolemukseltaan on persoonallinen ja siinä mielessä yksilöllinen kysymys. Sosiaalinen ulottuvuus, yhteisön merkitys, on toki myös erittäin vahva "juutalaiskristillissä uskontotraditiossa" (uskontotieteellisesti ilmaistuna). Syvemmälle tarkastelu ulotetaan, sitä selvemmiksi käyvät myös uskontojen erityispiirteet.

Mielestäni Haidtin esittämä "perusliberaali" moraalikäsitys onnellisuuden maksimoinnista ja kärsimyksen minimoinnista koskee tavallaan ulkonaista pintatasoa, vaikka onnellisuus on pohjimmiltaan subjektiivinen kokemus. Nähdäkseni uskonnot, kristillinen usko, toimivat samalla "markkina-alueella" sikäli, ettei onnellisuuden tavoittaminen ja kärsimyksen välttäminen suinkaan ole niille vierausta. Kysymystä tarkastellaan kuitenkin ikään kuin laajemmassa mittakaavassa, jossa otetaan huomioon myös "tuonpuoleinen". Tällä asialla on sitten seurannaisvaikutuksia, jotka vaikuttavat "tämänpuoleiseen".

Uskontojen niputtaminen yhteen tekee mielestäni väkivaltaa todellisuudelle. Enkä sano tätäkään ainoastaan sen takia, että olen itse kristitty. Kaikkiin uskonyhteisöihin mehiläisvertaus tuskin sopii. Käytännössä Haidt ja kumppanit useimmiten kuitenkin tarkoittavat juutalais-kristillistä uskontoa, johon toisinaan liittävät myös islamin.

Kristittynä en ole esim. sitä mieltä, että kristinusko olisi uskontoevoluution huippu. Ymmärrän kuitenkin että perusteita tällaisellekin tulkinnalle voisi ulkopuolelta tarkasteluna tehdä.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Näen sosiaalidarwinismin vain teknisenä ilmiönä, eli vahvimpien menestymisenä. Tämän päälle on ehkä rakennettu rakennelmia kunkin omien toiveiden mukaan, vaikkapa niin, että sosiaalidarwinismin vietäväksi jättäytyminen olisi oikea ("markkinavetoinen") ratkaisu. Altruismi on taas käsite, jota jokseenkin kaikki pitävät positiivisena. Tieteessä siihenkin pitäisi kai pääsääntöisesti suhtautua neutraalisti (eli ne lajit/yhteisöt joissa toisia autetaan sen sijaan, että pyrittäisiin vain omaan hyvän, menestyvät usein muita paremmin). Tieteessä kannattaa siis välttää tunnelatautuneita ilmauksia. Minusta sekä ryhmä- että yksilötason valinnat ovat toimivia malleja. Tutkimus saa selvittää, kuinka paljon kummastakin on etua missäkin tilanteessa. Altruismi on tässä joko yhteisön (sovittu käyttäytymissääntö) tai yksilön (vaistomainen peritty) ominaisuus. Molemmissa tapauksissa se voi vaikuttaa osaltaan lajin/yhteisön menestykseen.

Uskon että uskontoihin on vuosisatojen varrella liitetty paljonkin kulloistenkin vallanpitäjien intresseihin liittyviä painotuksia ja lisukkeitakin. Yksinkertaisimmillaan ja brutaaleimmillaan kyse voi olla vaikkapa vääräuskoisten vainoamisen oikeuttamisesta. Uskonnot voivat sis pitää ryhmää kasassa ja kurissa - joskus vähän liiankin vahvasti, aina uskonnon periaatteiden vastaisiin tekoihin ajamiseen asti.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #10

Mielenkiintoinen kysymys.

Jos on todella niin, että altruismin (epäitsekkyyden, muiden puolesta uhrautumisen) katsotaan tukevan lajin/yhteisön menestystä, eikö siitä seuraa, että se, joka tavoittelee lajin/yhteisön menestystä kannattaisi tukea sellaista uskomusjärjestelmää, joka tukee altruismia?

Se, että Haidt on evoluutioteorian perusteella vakuuttunut näkemyksestä, jonka mukaan altruismi on tärkeä tekijä, on siis johtanut hänet ristiriitaan liberaalin ateistisen maailmankuvansa kanssa. Se kun ei tutkimusten mukaan tue altruismia.

Sen takia Haidt osoittaa niin suurta kiinnostusta uskonnollisiin konservatiiveihin ja yrittää ratkaista ongelmaa selvittämällä, mihin perustuu altruismi, jonka tutkimukset osoittavat olevan ominaista konservatiivisten uskovien parissa. Ellei "salaista reseptiä" löydy tai sitä ei onnistuta "eristämään" ja "istuttamaan" liberaaliin ateistiseen maailmankuvaan, siihen perustuvan yhteisön/lajin tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Sen takia käynnissä on myös nämä tutkimusohjelmat, joissa on mm. selvitty jumaluskon ja moraalin geneettistä osuutta.

Näinkö tämä siis olisi ymmärrettävä?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #12

Itsekkääseen geeniin perustuva altruismin selitys ei itse asiassa liity metodologiseen individualismiin, vaikka jotkut liberaalit niin ajattelisivatkin.

Se, että geenit "pyrkivät" jäljentämään itseään, on vain toinen tapa sanoa, että populaatiossa geenisuhteet pysyvät, ellei ole valintapaineita.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #13

Tässä puhun siis vaistonvaraisesta altruismista. Tietoista, empatiaan perustuvaa toisten huomioon ottamista esiintyy vain nisäkkäillä, linnuilla ja joillakin matelijoilla.

Sitä on kuitenkin ollut satoja miljoonia vuosia ennen ensimmäisiä uskontoja.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #12

Mehiläinen uhrautuu vaistomaisesti pesän puolesta tekemällä itsemurhahyökkäyksen ja pistämällä tunkeilevaa ihmistä. Ihmisen geenit yllyttävät häntä kehittämään tarinoita auttamisen ja itsen uhraamisen jaloudesta. Lopulta hän sitten uhrautuu muiden puolesta, yhteisön kehittämän uhrautumista arvostavan kulttuurin vuoksi.

Ihminen voi myös kannattaa tietoisesti tuon kaltaisia uskomusjärjestelmiä. Koska ihminen on monitasoinen, joku kannattaa vilpittömästi, toinen saadakseen muut uhrautumaan puolestaan. Viisas ihminen ymmärtää kuitenkin myös sen, että pienet uhraukset voidaan palkita myöhemmin, ja on olemassa taso, jolla auttavaisuus on kannattavaa sekä itselle että koko yhteisölle. Riittävän luottamuksen puitteissa yhteisön jäsen voi toimia jatkuvasti altruistisesti, ja saada siitä hyötyä sekä itsele että koko yhteisölle.

Tässä konservatiivisuus voi auttaa niiin, että se korostaa yhteisten arvojen ylläpitoa, ja yhteiset arvot säilyvät, kun niitä konservatiivisesti vaalitaan. Liberaalikin uhrautuu yksilökeskeisten, mutta hyviä tapoja korostavien arvojensa vuoksi, mutta ehkä heikommin, kaikkien apuna kaikille, eikä konservatiivien tapaan, erityisen vahvana apuna luotettavimpien piirien jäsenille. Näin ajatellen liberaalitkaan eivät ole immuuneja altruismille, mutta se voi olla heikompaa konservatiivisten yhteisten paikallisten sääntöjen ja niiden generoiman keskinäisen luottamuksen vähäisyyden vuoksi. Liberaali ei kai kiistä altruismia, vaan uskoo siihen, mutta ei käytännössä voi sitä yhtä luottavaisesti (konservatiivisissa) pienyhteisöissä soveltaa.

Altruismin täysin kieltävä liberalismi olisi kai jonkinlaista vääristynyttä inholiberalismia. Ihminen osaa kyllä keksiä sellaisia selityksiä, jotka vapauttavat hänet joistain hankaliksi koetuista velvollisuuksista. Esimerkiksi liikemes voi psyykata itsensä ajattelemaan, että bisnes on kovaa, ja kaikki muutkin käyttävät hieman likaisia konsteja, joten se on välttämätöntä myös itselle.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #14

Konservatiivisuus ja liberaalisuus voidaan ymmärtää monella tavalla ja myös varsin väärin. En väitä, että nyt olisi ymmärretty väärin.

Haidtin katsannossa ne liittyvät lähinnä nykyamerikkalaiseen poliittis-ideologiseen jakoon, joka taitaa olla aika monessa suhteessa karrikoiva. Hän tosin tarkastelee omasta viitekehyksestään myös uskonollista funtadamentalismia ja saa tai on saavinaan siitä irti merkittävän tuntuisia "sävyeroja". Kiinnostavaa sinänsä.

Haidt joka tapauksessa liittää konservatiivisuuden uskonnollisuuteen, käytännössä kristillisyyteen, joka nojaa enemmän tai vähemmän "klassiseen" kristinuskoon. Mutta se on tietenkin yhteiskunnallisia arvoja säilyttävää vain sikäli kuin ne tukevat uskonnollisia arvoja.

Mielestäni olisi huomattava, että "perinteisiä" arvoja, kuten patriotismia, lojaaliutta ja uhrautuvaisuutta omalle maalle ja kansalle, voidaan tukea myös ilman kristillisen uskon motiivia. Tämä nähdään varsin selvästi Amerikassa, vaikka tämäntyyppinen säilyttävä konservatiivisuus liittyy siellä vahvasti myös kristilliseen uskonnollisuuteen. Mutta sitä on myös Euroopassa. Kristinusko ymmärretään tällöin lähinnä kulttuurisenä ilmiönä, jota käytetään poliittis-ideologisen kamppailun välineena.

Ero näiden kahden kristillisyyden välillä tulee ehkä selvimmin ilmi väkivallanteoissa, joissa "perinteisiä" arvoja perustellaan uskonnollisesti. Kulttuuriradikalismia, joka turvautuu jopa terroritekoihin tiettyjen arvojen edistämiseksi, on mielestäni jossain määrin mieltää konservatiivisuudeksi. Joskus törmää termiin "äärikonservatiivi", joka minusta vaikuttaa käsitteellisesti äärimmäisen paradoksaaliselta. Paradoksaalisuutta lisää se, että termin käyttäjä vaikuttaa usein ideologisesti fanaattiselta (minun mielestäni).

Jos riisutaan kristinusko näistä kulttuurisista lisäkkeistä, mikä on mahdollista esim. tarkastelemalla tilannetta ns. alkukirkon eli uuden liiton seurakunnan aikaa ns. varhaiskristillisinä vuosisatoina, tuskin voidaan puhua konservatisuudesta siinä merkityksessä, että kristillinen uskonnollisuus olisi tuolloin pyrkinyt tukemaan vallitsevia arvoja, jotka usein sotivat kristillistä uskonvakaumusta vastaan. Kulttuurinen radikaalisuus ei kuitenkaan ilmennet suoranaisena epälojaalisuutena ei-kristillistä tai pikemminkin antikristillistä (keisari Jumalan asemassa) yhteiskuntaa vastaan tai ei ainakaan terroritekoina. Lojaalius ei-kristillistä yhteiskuntaa kohtaan tuskin kuitenkaan ulottui sen rajan yli missä se olisi pakottanut ristiriitaan uskonvakaumuksen kanssa. Sen säilyttämiseksi oltiin valmiita uhraamaan vaikka oma henki.

Kun tätä taustaa vasten tarkastellaan altruismia, herää kysymys, mitä sillä evoluutioteorian näkökulmasta todellisesti tarkoitetaan. Ihmiset ovat uhranneet henkensä, mitä ihmeellisempien ideologioiden puolesta. Paljon on sotia käyty ja lisääntymiskykyisiä nuoria miehiä kaatunut ideologian ja yhteisön puolesta. Tukeeko mikä tahansa tällainen altruismi evoluutioteorian tarkoittamaa lajin/yhteisön menestymistä?

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Jotain hajatelmia aiheen tiimoilta, Haidtia en osaa kommentoida sen isommin.

Vain nöyrä voi omaksua (tieteen löytämiä) uusia malleja ajatella. Uskonnot esittävät usein ensin vastaukset, ennen kuin on edes kysytty. Se ei ole ollenkaan rehellistä puuhaa ;D

Ihminenhän on valintojen tulos, ei vain luonnonvalintojen, vaan hyvin pitkälle ihmisen omien valintojen tuotos. Olemme sen näköisiä kuin olemme, ja ajattelemme siksi niin kuin ajattelemme, koska aiemmat sukupolvet ovat tehneet suuren joukon erinäisiä valintoja.

Aiemmin uskonnoilla oli huomattavasti enenmmän valtaa, kun joka puskassa oli joku henki tai taivaalla vaelsi mörköjä. Jumalanhan keksi viisas mies joka halusi hallita typeryksiä :D Oikean tiedon lisääntyminen tulee edelleen vääjäämättä aiheuttamaan edelleen periytyviä ajatusvalintoja, jotka karsivat uskonnollista ajattelua maailmankuvituksestamme.

Hyvä tai huono, ihminen muuttuu, ehkä joku suuttuu, niin aina. Mielestäni ihmisten energiat pitäisi yrittää aina suunnata johonkin järkevään, kuten vaikka maapallon tahi meidän lajin pitkään selviytymiseen. Ja vähemmän mielikuvitusten luomien virtuaaliolentojen palvomiseen ja seinille puhumiseen.

On varmasti järkiperäisempää hyväksyä tieteen tulokset kuin niiden kanssa ristiriidassa olevat käsitykset. Maailmankaikkeus tarjoaa jatkuvasti positiivisia yllätyksiä, tässä uusimpia http://www.eso.org/public/finland/news/eso1634/?lang

Petteri Hiienkoski

#5. Sekä Haidt että Nagel näyttäisivät kumpikin olevan omasta tieteenalaistaan käsin sitä mieltä, että "vastaukset" olisivat ihmisellä ensin välittömän tuntemuksen tasolla tai jotenkin muuten valmiina (a priori), minkä jälkeen analyyttinen järkemme käy töihin rationalisoidakseen omat tuntemuksemme järkeilyn kautta (Haidt) tai yrittää sovittaa havaintoja ennakko-oletuksiin (Nagel).

Jos tämä pitää paikkansa sisäsyntyiset ja historiassa tehdyt valinnat tai koetut ja omaksutut asiat ohjaavat aika lailla tapaamme hahmottaa ja selittää ympäröivää todellisuutta. Olemmeko determinoituja sen takia? Ainakaan arkikokemukseni perusteella emme ole. Jos valitsemme sellaisen selitysmallin että olemme, silloin on ilmeisesti on aika hyvä syyt uskoa että olemme ;)

Vaikken uskokaan makroevoluutioon, olisin sitä mieltä, että tieteellä on taipumuksena kehittyä. Ei automaattisesti, ei suoraviivaisesti, eikä deterministisesti välttämättä aina edes oikeaan ja parempaan. Historiallisessa katsannossa kuitenkin, olisin taipuvainen ajattelemaan, että jossain merkityksessä oikean tiedon määrä on kasvanut. Toisaalta väärän tiedonkin määrä on epäilemättä kasvanut. Tieto on myös pirstaloitunut, keskenään ristiriitaista ja eri tasoista. Eri tieteenalat operoivat myös jossain määrin erilaisten tiedekäsitysten ja käsitteellisten viitekehysten varassa. Mutta tieteellisen tiedon käytännöllisessä soveltamisessa etenkin teknologiaan on joka tapauksessa kiistatta tehty ja tehdään valtavia harppauksia.

Tieteen tosiasiallisesta pirstaloitumisesta huolimatta kulloinkin lienee jokin vallitseva tiedekäsitys, jota tieteenfilosofi Thomas Kuhn taisi kutsua "normaalitieteeksi". Toisin sanoen, tiedekäsitys, jonka perusteella hahmotamme ja selitämme ympäröivää todellisuutta. Kuhnin mukaansa tiede kehittyy, kun tämä tiedekäsitys muuttuu ja tulee uusi normaalitiede.

Eri tieteenalojen käsite- ja selitysmaailmojen väliset eroavuudet, ja se, mitä esim. New Yorkin professorit esittävät, viittaa mielestäni osaltaan siihen, että muuros on käynnissä. Tieteenfilosofiassa tähän liittyvät päätelmät ilmeisesti on tehty jo vuosia sitten. Vääntöä, ankaraakin, käydään "tiedepapiston" sisällä vielä kauan, koska muutokset eivät ole helppoja. Vakiintuneet ajattelumallit istuvat syvässä. Ihmisten arkitodellisuuteen johtopäätökset tulevat myöhemmin, oppikirjoihin luultavasti viimeisenä... ;) Jollain elämänalueille, esim. taiteeseen tai viihdeteollisuuteen, saattavat tulla ennen muita.

Mielestäni ilmeistä on joka tapauksessa se, että tieteen tarjoama maailmankuva ei ole staattinen, vaan muutoksessa. Tänään maailmaa hahmotetaan tällaisten "silmälasien" läpi, huomenna toisenlaisten.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Joitain hajatelmia raskaan työviikon päätteeksi.

Ihan kelpo arvaus olisi että olemme determinoituneita jo syntymässä, perimässä on muutakin dataa kuin rajennusohjeet. Sitten alkaa yhteiskunnan painostus, determinoiko se lisää, toki varmaan, ehkä ei aina. Ei ole liene sellaista puhdasta ihmisalustaa olemassa, joka voisi täysin vapaasti todeta jotain "ulkopuolisia" näkemyksiä maailmasta.

Siinä lie eräs syy miksi on niin paljon näkemyksiä ja käsityksiä. Jokainen sitten ajattelun tai ajattelemattomuuden kautta hakeutuu tai ajautuu mieleiseensä ajatuslaatikkoon, jossa on hänen hyvä olla. Sosiaalinen eläin harvoin uskaltaa ottaa kovin jyrkkiä irtiottoja, keskiajalla siitä hyvästä viellä poltettiin. On toki paljonkin esim. tiedemiehiä, jotka ovat pitäneet päänsä, ja palkittu sitten myöhemmin, että kannatti.

Ei makroevoluutio olekaan uskon asia vaan tiedon, uskohan taas ei ole tiedon vaan tunteen asia. Mikro- ja makroevoluutiota ole oelmassakaan, on vain evoluutiota. Asiasta on niin paljon evidenssiä, että sitä ei voi hylätä valehtelematta itselleen. En tosiaankaan ala tässä luettelemaan evoluution todisteita, koska jokainen lukija osaa ne halutessaan etsiä ihan itsekin. Jos pääsee laatikostaan sen verta ulos, toisen laatikkoon ;D

Tieteen viehätys on juuri siinä että se "elää", ja näinhän pitääkin olla. Koska uudet havainnot voivat muuttaa hyvinkin paljon aiempaa tiedekäsitystä. Parhaimpana alana tässä muutoksessa toiminee tähtitiede ja kosmologia kaikkineen. Kaukoputken keksimisen jälkeen on maailmankuvat menneet mullin mallin moneen kertaan, ja menevät vielläkin monesti uudentyyppisten havaintolaitteiden myötä.

Esim. viimeisimpinä uumoiluina on että ns. pimeää eksoottista ainetta ei olisikaan, vaan näkymättömien runsaslukuisten mustien aukkojen parvet aiheuttaisivat "pimeä aine" efektin. Universumin laajeneminenkin on hiljan kyseenalaistettu, selitetään että laajenemishavainnot johtuvatkin paikallisavaruuden liikkeistä. Näin saadaan uusia tiedekäsityksiä, kunhan tekniikka vain kehittyy, niin saadaan todisteet. Hyvänä esimerkkinä hiljattain havaitut painovoima-aallot. Teoria oli ne jo löytänyt, puuttui vain tarpeeksi pätevä havaintolaite.

Tekniikan evoluutio lisää ymmärrystämme, missä kulkee tekninen raja, sitä emme voi tietää 2016. Keksimmekö joku päivä laitteen tai tekoälyn joka todistaa kaiken olevankin vain jonkinlainen simulaatio (luotu). Näitäkin kokeita on muuten jo tehty > https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teore...

Kukaan ihmisolio ei tiedä mikä on maailmankaikkeus, ja miksi sellainen on, koska voisi se kai olla olemattakin. Elämmekö alkuperäisessä universumissa jossa kehitys kehittyy. Elämmekö multiversumissa missä tapahtuu aivan kaikki tapahtumat mitä tapahtua voi, elämmekö mustassa aukossa, elämmekö simulaatiossa, jonkin älyn mielessä, onko kaikki luotu viime torstaina muistoja myöden, onko vain yksi "sinä super aivo", joka kuvittelee kaiken muun, olemmeko jonkinlainen universumin silmä jolla se tutkii itse itseään? Kukaan ei tiedä, ja sitähän tässä pohjimmiltaan ollaan selvittämässä, mitä täällä tapahtuu ja miksi niin tapahtuu kuin tapahtuu.

Käsityspuroja syntyy siis väistämättä, mutta uskoakseni ne eivät vähenekään, vaikka suurista linjoista päästäänkin konseksukseen. Tiedehän on siitä jännää, että yksi löydetty vastaus synnyttää kymmenen uutta kysymystä. Universumi on paljon monimutkaisempi kuin osaamme edes ajatella. Voi olla että emme selvitä sen arvoitusta ikinä. Se olisi aika surkea lopputulema.

Jos universmuin ikä muutetaan vuodeksi, on Ihmiskunta on yleisen tiedekäsityksen mukaan ilmestynyt universumiin vasta aivan viime sekunneilla. Kaikki tekniikan kehitys on tapahtunut sen vuoden viimeisen sekunnin aikana. Onhan siinä homma yrittää kelata kaikkia tapahtuneita sinne tammikuun ekan päivän alkuun. Aika hyvin on edistytty, ja se on mielettömän jännää että näin käy juuri meidän elinaikana.

Puhut yleisestä tiedekäsityksestä, on kai sellaisiakin, isompia ja pienempiä puroja löytyy, ja paljonkin. Minua kiinnostaa ainoastaan luoda itse oma maailmankäsitykseni, ja siinä tiede on tietenkin pääosissa löytöineen. Uskonto ei tarjoa minulle väylää muuhun kuin ihmismielen mielikuvitus saavutuksiin. Uskonto, aikansa virtuaalitodellisuutta joka on determinoinut, ehkä jopa pilannut aivomme lopullisesti. Uskonsodat varjostavat olemisemme portteja kovemmin kuin koskaan ennen. Kenen jumala onkaan kovempi ja moraalisempi jätkä. Mielten virtuaalisota on oikeaa sotaa ydinaseineen kaikkineen, ja se on aivan hiton sääli.

Yksilönkään ei suinkaan ole aina helppoa muuttaa uskomiaan tiedollisia käsityksiä, saatika yhteisöjen, tiede- tai vaikkapa uskonnollisten yhteisöjen. Mutta on epä-älyllistä valikoida tietyt rusinat pullasta, kun kaikki on se koko pulla. Vaikka universumimme olisi pahainen näppylä virtahevon persauksessa, ja se olisi totta, sekin kelpaa minulle aivan mainiosti. Vain totuus, tässä ja nyt. Uskonmies ja tiedemies nöyrtykööt sen edessä ;D

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #21

Mitä on tieto? Aika yleisen määritelmän mukaan se on hyvin perusteltu tosi uskomus. Seuraavaksi pitäisi määritellä, mikä sitten on totta ja mikä ei...

Olemme rajallisia, erehtyväisiä ihmisiä. (Itse)kriittisyys on sen takia hyvin perusteltu keino suhtautu kaikkeen siihen, mitä me ihmiset suuressa viisaudessamme esitämme. Ei varmaankaan ole sattuma, että sillä on ollut niin tärkeä asema modernissa tieteessä.

Sen sijaan, että pöytään isketään "dogmaattisesti" ilmeisen katsomuksellisia elementtejä sisältävä väittämä, pitäisin reilumpana ja tieteellisempänä todeta, että jokin asia on totta tietyssä viitekehyksessä, toisin sanoen tietyssä uskomusjärjestelmässä, johon kuuluu tietyt perusolettamukset. Jos tällaista avoimuutta ei ole, viittaa se mielestäni vahvasti sellaiseen, jota uskontotieteessa kutsutaan tabuksi - etenkin jos siihen sisältyy vahvoja tunnelautauksia. Uskollisiin uskomusjärjestelmiin sisältyy dogmeja, pyhiä uskonkappaleita, joiden kyseenalaistamisen uskonyhteisö tai "papisto" kieltää.

Koska ihminen luonnostaan ja sisäsyntyisesti on uskonnollinen ja jumaluskoinen, ainakin viimeaikaisten geenitutkimusten ja kognitiivisen psykologian mukaan, on varsin luonnollista ja myös johdonmukaista ellei peräti väistämätöntä, että ihmisillä on taipumuksena muodostaa tai omaksua uskomusjärjelmä ja yrittää myös pitää kiinni sen uskottavuudesta, sekä torjua asiat, jotka saattaisivat horjuttaa sitä.

Kun tällainen ilmapiiri leviää tiedeyhteisöön - mihin artikkelissani viittasin - mitä se merkitsee tieteen kehittymiselle ja yhteiskunnalle, johon se vaikuttaa? Tieteentekijä, joka rohkeneekaan sohaista "pyhää lehmää", voi pian olla entinen tieteentekijä. Hänet haluttaisiin sulkea tiedeyhteisön ulkopuolelle, mieluiten vaikka polttaa roviolla.

Kaikki "totuudentorvet" eivät tietenkään ole oikeassa ja nekin, jotka ovat, voivat olla sitä vain jossain suhteessa. En myöskään usko siihen automatiikkaan, että totuus välttämättä voittaisi, puhumattakaan, että sen puhuja eliaikanaan vieläpä palkittaisiin. Valitettavan moni on saanut maksaa totuudesta hengellään. Ihmiskunta voi mennä täysin harhaan ja tuhota itse itsensä (monien arvostamieni viisaiden mielestä näin on tapahtumassakin.)

Tiede on kuitenkin siitä "pirullinen" menetelmä, että sen kehittäjät ovat älynneet liittää siihen sellaisia ihanteita tai periaatteita, että myös ihmisen taipumus itsepetokseen vaikeutuisi. Jos näistä ihanteista, kuten avoimuudesta ja itsekriittisyydestä, aidosti pidetään kiinni, edellytykset tieteen itseäänkorjaavudelle ovat mielestäni olemassa.

Myös Thomas Nagel on oivaltanut jotain olennaista tieteellisestä metodista (vaikkei ilmeisesti esitäkään mitään uutta, mitä ei tieteenfilosofiassa olisi oivallettu jo aiemmin). Ateistisesta maailmankatsomuksestaan huolimatta hän on kuitenkin kyennyt reflektoimaan paitsi omaa ateistista maailmankatsomustaan myös kritisoimaan ns. naturalistista tiedekäsitystä. Rehellisyys (itselleen ja muille) on erinomaisen tärkeä ominaisuus tieteentekijälle.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #25

Anteeksi, en ymmärtänyt tästä erikoisesta (mahdollisesti kopio) 'vuodatuksestas` oikeastaan yhtään mitään. Ole siunattu hassussa armossasi ;D

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #26

Sorry. Ehkä esitin näkemykseni liian "dogmaattisesti" tai jotain. Eikä tarkoitukseni myöskään ollut vyöryttää mitään 'vuodatusta'.

Ihmisen uskomusjärjestelmää koskevat asiat ovat yleensä aika sensitiivisiä. Vaatii siis taitoa osata esittää asioita niin ettei toinen koe sitä käsittämättömänä vuodatuksena, kuten nyt ilmeisesti tapahtui. Yritän ottaa opikseni. Juu ja - kiitos - olen siunattu hassussa armossani. =)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #25

"Koska ihminen luonnostaan ja sisäsyntyisesti on uskonnollinen ja jumaluskoinen, ainakin viimeaikaisten geenitutkimusten ja kognitiivisen psykologian mukaan..."

Höpöt. Sori. Tuo "jumaluskoinen" on oma lisäyksesi, joka ei todellakaan perustu geenitutkimukseen eikä kognitiiviseen psykologiaan.

Kaikissa kulttuureissa on uskonto, mutta juuri siksi voisimme sanoa, että ihminen ei ole uskonnollinen "luonnostaan". Tämä ei ole niin tärkeätä, mutta hyppäys uskonnosta "jumaluskoon" on kohtuutonta huuhaata.

Petteri Hiienkoski Vastaus kommenttiin #27

En ilmeisesti esittänyt asiaa riittävällä tarkkuudella.

Se, mitä tarkoitetaan ihmisen synnynnäisellä uskonnollisuudella tai jumaluskoisuudella, on nähdäkseni aika pitkälle myös määrittelykysymyksiä.

On huomattava, ettei tutkimusten perusteella ole esitetty, että ihmisellä olisi luonnostaan jokin valmis "uskonto" uskonkohtineen sisäänrakennettuna. Mutta jos ihmisellä on sisäsyntyinen uskonvaisto/uskonvietti, mitä muuta se on kuin jumaluskoisuutta, määrittelemättä siis kuitenkaan opillisesti sen sisältöä. Jumalavaisto/vietistä on puhuttu näiden tutkimusten yhteydessä niinikään.

On kuitenkin huomattava, että tutkimuksissa, joiden tekijät taitavat pääsääntöisesti olla ateisteja, ei oteta kantaa Jumalan olemassaoloon. Havaintoja on yleensä selitty evoluutiolle.

http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Olennaista on nähdäkseni se, ettei ihmistä ole näiden tutkimusten perusteella syytä pitää luonnostaan ja sisäsyntyisesti uskomisen suhteen neutraalina, saati ateistisena.

Toinen olennainen asia on se, ettei usko ja uskonnollisuus tutkimusten perusteella suinkaan ole jokin ihmiskunnan "virus" tai "mielenhäiriö", saati "mielisairaus", kuten eräät näkyvät uusateistit ja uskontokriitikot ovat esittäneet. Päinvastoin uskonnollisuuteen liittyy kiistattomia hyötyjä, joita myös Haidt on tuonut esiin, vaikka itsekin on ateisti.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #28

Luin paremmin tuon aiemman vastauksesi, olit aika paljon kanssani samoilla linjoilla. Katselukulma mitä nyt vain 180 astetta, jonnekin ;D Mutta, pari hajatelmaa viellä nousi mielen pintaan...

Tuskinpa kai kukaan aikuinen voi ihan aidosti sydämessään uskoa ev-lut-kirkon tarinoihin. Ettei sellainen olekin pelkkää tarkoituksen etsintää, itseään lohduttavia fantasioista, ajattelisin että lähinnä jopa itsepetosta. Olemme kaikki ateisteja jos kerran määritellä pitää.

Kuten tuossa aiemmin yritin sanoa, minua ei myöskään kiinnosta tieteelliset maailmankuvat, paitsi se muuttuva jonka saan kaikesta tutkitusta tiedosta itselleni parsittua kasaan. Mielestäni tarkoitukset elämään pitää rakentaa itse, sellainen kestää. Ei maaplaneetalla ole yhtään kellään mitään tietoa eikä valmista vastausta olemisen mysteeriin, arvaan ihan rehellisesti.

Jos luoja loi avaruuden ja sinne sitten myös ihmisolion yhdelle mitättömälle kivelle, niin miksei se luoja sitten yksinkertaisesti näyttäydy sille luomalleen, ettei tarvis aina arvailla, onko siellä ketään? Erikoista että luoja tekisi olion aivoihin jonkin mekanismin, joka sitten uskoo näkymättömiin yliluonnollisiin olioihin, vaikkei aistit sano yhtään mitään, ei edes mitkään tekniset laitteetkaan.

Taivaallista kuurupiiloako täällä pelataan, sainpas sut kiikkiin, ähä kutti, poltankin helvetissä for ever. Juu ei näin heh, täysin hullua ;D

Parhaitten tämän luojan näkymättömyyden ymmärtää jos universumi onkin tietokonesimulaatio. Se taas olisi hyvin hyvin tylsää semmoinen, olla vaan joku bittipelle jonkun, minkä lie, hyvin hyvin raadollisessa pelissä ;D

Edelleen ajattelen että elämme alkuperäisessä universumissa, jonka hämmästyttävät ominaisuudet ovat suoraan sen jumalaksi kutsumamme ominaisuuksia. Uskiksia helpottaisi paljon kaikkeuden hämmästelyssä, jos kutsuisivat universumia jumalaksi, tai vaikka nimellä pröööt, aivan sama, mutta niin kyllä helpottaisi. Koska se on se luoja, näin minä ajattelen nykyään ;D

Mutta mitäs näistä, kuten sanottua, jokainen luokoon tarkoituksensa aivan itse, sillä pärjää parhaitten. Pitäisiköhän ihmiskunnan jo kasvaa ja alkaa vaikka galaksin valloitus. Tällä yhdellä kivellä on lajin säilymisen kannalta aivan liian vaarallista elellä ja pohtia auttaisko joku näkymätön yliolento meitä. No kun ei auta ;D

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #28

Uskonnollisuus on luontainen piirre ihmisessä.

Se asia mitä uskonnollisuudesta tiedetään faktatietoa on se, että ihmiset jotka kokevat uskonnollista kokemuksta parhaillaan aktivoivat samoja aivoalueita kuin kokiessaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Mitä se sitten tarkoittaa niin sitähän voi sitten pohdiskella ja uskonnollinen maailmankatsomus ei siis ole mitenkään väärä.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #32

Uskonnollisuus syntyy mielestäni kaikkeuden mystisyyden ihmettelemisestä, ja on siten tietenkin luonnollista. Myöhemmin sillä hallittiin menestyksekkäästi suuriakin laumoja. Mystiikan osuus ihmisten elämässä kapenee kun tulemme tietoisimmiksi siitä mitä ja miksi on tapahtunut, mitä on tapahtunut. Kun tietoisuus ja rahkeet paranee, saatamme joku kaunis päivä ottaa vastuun pois jumalilta, joille se ei ole kuulunut alun perinkään ;)

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #25

"Mitä on tieto? Aika yleisen määritelmän mukaan se on hyvin perusteltu tosi uskomus. Seuraavaksi pitäisi määritellä, mikä sitten on totta ja mikä ei..."

Ajattelen, siis olen.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #34

Olen joskus miettinyt että vain ajatukset ovat "todellisia", todellisuus kun taas on, so. illuusio. Hyvää läppää tiedosta, tieteestä > http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/12/juha-hurme...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset