Mikä on politiikantutkijoiden vastuu?

Yhdysvaltain presidentinvaalien suuriin häviäjiin – valtamedian lisäksi – kuuluvat myös median käyttämät kansainvälisen politiikan asiantuntijat. Tämä koskee erityisesti niitä, jotka ideologisesti tai poliittisesti samastuvat valtaeliittiin. Tieteellisen auktoriteettinsa turvin nämä kertoivat, miten huono asia Donald Trumpin valinta olisi paitsi suomalaisille, myös Euroopalle ja koko maailmalle. Kauhistelua on jatkettu hänen valintansa jälkeen.

He eivät kuitenkaan saaneet äänestää, kuten emme mekään. Ei siis auttanut, vaikka asiantuntijat saivat meitä valistettua siitä, mitä näissä vaaleissa tuli kannattaa – aivan kuten Britannian EU-kansanäänestyksessäkin saimme heiltä ”oikean” vastauksen. Sama juttu. Déjà-vu.

Onko näillä asiantuntijoilla mitään vastuuta julkista lausunnoistaan? Ilmestyykö Trump nyt esikuntineen Ulkopoliittisen instituutin (UPI) tiloihin osoittamaan sormellaan sammakoita suustaan päästäneitä tutkijoita ja sanoo: ”You’re Fired!” – Ei. Trump ei anna heille potkuja, vaikka joku painajaisia siitä saattaisi nähdä.

Kaupallista mediaa edustavan MTV:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila myönsi Trumpin valinnan varmistuttua julkisesti, että virheitä on uutisoinnissa tehty ja mediallakin on peiliin katsomisen paikka. Jäämme odottamaan johtopäätöksiä. Muuttuuko uutis- ja ajankohtaistoiminta asenteiltaan avarammaksi ja lähestymistavoiltaan moniarvoisemmaksi?

Valtiollisen mediahegemonian journalistisen johdon en ole nähnyt pahoittelevan elitistisyyttään tai poliittisesti ennakkoasenteellista ja yksipuolista uutisointiaan. Vai pitäisikö sellaiseksi tulkita toimittaja Markus Leikolan kolumni, jonka hän kirjoitti, koska sai toimeksiannon löytää Trumpin valinnasta hyviä puolia?

Lause on paljonpuhuva. YLE on ohjelmissaan käsitellyt toki sitä, miksi vaaleja edeltäneet mielipidemittaukset eivät vastanneet vaalitulosta. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin oman uutis- ja ajankohtaistoiminnan ennakkoasenteellisuuden itsekriittinen arviointi.

Veronmaksajien varoilla ylläpidetyn UPI:n yksittäisten tutkijoiden tai johtajien en myöskään ole huomannut esittäneen pahotteluja enkä ilmaisseen tarvetta palata ennen vaaleja annettuihin lausuntoihin. Sellaista lienee turha odottaa. Pelkäänpä, ettei itsekritiikkiä harjoiteta tutkimuslaitoksen sisälläkään.

Jos tutkijakunta muodostuu poliittisesti samanmielisistä, linjaa voi olla vaikea muuttaa. Markkinoiden ehdoilla toimivien yritysten kohdalla muutospaine lähtee ulkoa päin. MTV:n on otettava huomioon yleisön tai yleisöjen näkemyksiä, muuten se ei saa mainosaikaa myydyksi.

Julkisin varoin ylläpidettyjen laitosten kohdalla tilanne on toinen. Muutokset lähtevät ylhäältä organisaation johdosta, jos ovat lähteäkseen. Mutta kun toiminta on verorahoitteista, miten turvata omistajan moniäänisyyden kuuluminen?

UPI:n kohdalla toimeenpanevan johtajan yläpuolella on erilaista ”hallintohimmeliä”. Siihen kuuluu eduskunnan nimittämän hallituksen lisäksi eduskunnan kansliatoimikunnan nimeämä neuvottelukunta sekä tieteellinen neuvosto, joka koostuu lähinnä ulkomaisista professoreista. Jälkimmäisen pitäisi muun muassa seurata instituutin toiminnan laatua ja vaikuttavuutta. Siitä, minkä sisältöisiä ja tasoisia lausuntoja yksittäiset tutkijat suomenkielellä julkisuuteen antavat, heillä tuskin on hajuakaan.

UPI:n hallitus ainakin muodollisesti päättää tutkimusohjelmista, mutta niitäkin toteuttaessaan tutkijat voivat paeta heille taatun tieteellisen autonomian taakse. Upin tutkijat kommentoivat medioissa ajankohtaisia kysymyksiä oman tutkimuksensa ja asiantuntemuksensa pohjalta samaan tapaan kuin kollegansa yliopistoissa. Ilmoittamalla, että Upilla ei ole yhtenäistä kantaa kansainväliseen politiikkaan liittyvissä kysymyksissä, tutkimuslaitos kieltäytyy tosiasiallisesti ottamasta vastuuta poliittisesta agendasta, jota sen tutkijat mediassa edistävät. Jos UPI:kaan ei ota vastuuta tutkijoidensa lausunnoista eikä niiden tasosta, miten käytännössä toteutuu laadunvalvonta tai tulosvastuu?

Monet Uuden Suomen blogistit ovat esittäneet kriittisiä puheenvuoroja UPI:n julkaisutoiminnasta ja yksittäisten tutkijoiden lausunnoista (niitä voi hakutoiminnolla kollata). Surullisen kuuluisa Venäjä-raportti herätti arvostelua US-blogien lisäksi myös useissa kansanedustajissa ainakin demareissa ja kepussa. Trumpin vaalivoiton jälkeen UPI:in kohdistuva kritiikki näyttää koventuvan:

Arvostelun voi tiivistää siihen, että toimintaa pidetään poliittisesti asenteellisena ja yksipuolisena. Tutkimuksen sijasti tuotetaan mielipiteitä. Tämä ilmenee etenkin Nato-jäsenyyden ja EU-integraation puolesta propagoimisena ja kielteisen Venäjä-kuvan pönkittämisenä. Valtamedialla, joka valitsee käyttämänsä asiantuntijat, on vastuunsa mielikuvan syntymiselle.

Jos eduskunnan ylläpitämällä kansainvälisen politiikan tutkimuslaitoksella, jonka tehtävä on tuottaa aineistoa ulkopolitiikan johdon käyttöön, käytännössä kuitenkin on yksisuuntainen poliittinen agenda, tilanne on kurja. Maailmanpolitiikka on altis muutoksille, kuten lähihistoria osoittaa. Sen takia olisi tärkeää, että asioita tutkitaan monipuolisesti erilaisista teoreettisista viitekehyksistä ja poliittisista näkökannoista käsin. Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin. Ukrainan kriisistä lähtien UPI:lla on julkisissa ulostuloissaan ollut ilmeisiä vaikeuksia teoreettisesti orientoitua suurvaltasuhteissa ja turvallisuusympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin, puhumattakaan, että niitä olisi kyetty ennakoimaan.

Jokaisella on toki oikeus mielipiteiseensä ja sen esittämiseen, myös tutkijalla. Se ei kuitenkaan ole yhdentekevää, missä yhteydessä ja millä tavalla mielipide esitetään. Tieteentekijä, joka mediassa asiantuntijana esiintyessään sekoittaa toisiinsa tosiasiat ja niistä tekemänsä poliittiset päätelmät, toimii kansalaisia ja heidän valitsemiaan päättäjiä harhauttavasti.

Saman virheen tekee toimittaja, joka uutisointiin sekoittaa mielipiteitään. Tahattomana kysymys on ammattitaidottomuudesta, mutta tahallisena ammattiaseman väärinkäyttämisestä. Kehitys on joka tapauksessa mennyt villimpään suuntaan.

Valtamedian suosimat tutkijat näyttävät erityisesti merkittävien ratkaisujen yhteydessä asettuneen poliittisesti korrektin vaihtoehdon taakse epäkorrektia vastaan. Tällöin tieteentekijä ei enää toimi sen tehtävän ja mandaatin mukaisesti, mikä hänelle kansanvaltaisessa järjestelmässä on varattu. Se on demokratian toimivuudelle vahingollista.

Jos demokratia ei toimi normaalisti, sillä on taipumuksena herättää vastareaktioita, kuten purkautua ääri-ilmiöinä. Myös niin sanotun oikeistopopulismin kannatuksen nousu liittyy tähän. Mitä enemmän poliittisesti korrektia vaihtoehtoehtoa tuputetaan ja epäkorrektia yritetään padota, sitä suuremmaksi muutospaine kasvaa. Ellei tyytymättömyys voi kanavoitua vaalien ja puolueiden kautta, se purkautuu muuten – ulkoparlamentaarisesti, jopa poliittisena väkivaltana.

Valtamedian toimittajien lisäksi sen asiantuntijoina käyttämillä tutkijoilla on siis ammattieettisesti omalta osaltaan ainakin moraalinen vastuunsa kansanvaltaisen järjestelmän toimivuudesta.

Petteri Hiienkoski

Huom! En kirjoituksellani halua kyseenalaistaa kaikkien kansainvälisen politiikan tutkijoiden osaamista tai ammattietiikkaa. UPI:ssa ja muissakin tutkimuslaitoksissa, kuten yliopistoissakin, tehdään myös laadukasta tutkimustyötä ja toimitaan julkisuuden suhteen vastuullisesti.

Aiheeseen liittyvää:

"Valtamedia hävisi vaalit – You're Fired" (US puheenvuoro 9.11.2016)

"Demokratian oppitunti amerikkalaiseen tapaan" (US Puheenvuoro 10.11.2016)

petterihiienkoski
Helsinki

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. *Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa.*
Käsitykseni edustavat vain itseäni ellei joku muu välttämättä katso olevansa jostain samaa mieltä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu