Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Valtamedian vaikeat valinnat

  • Vaihtoehtomedioista MV-lehti on nostettu kepin nokkaan varottavaksi esimerkiksi.
    Vaihtoehtomedioista MV-lehti on nostettu kepin nokkaan varottavaksi esimerkiksi.
  • Ideologisesti yksipuolisella ja asenteellisella journalismilla valtion mediayhtiö nakertaa olemassaolonsa oikeutusta.
    Ideologisesti yksipuolisella ja asenteellisella journalismilla valtion mediayhtiö nakertaa olemassaolonsa oikeutusta.
  • Kaupallisille TV-yhtiöille ideologisesta yksipuolisuudesta seuraava yleisön vieraantuminen vähentää mainostajien kiinnostusta.
    Kaupallisille TV-yhtiöille ideologisesta yksipuolisuudesta seuraava yleisön vieraantuminen vähentää mainostajien kiinnostusta.
  • Ideologisella ja poliittisella yksipuolisuudella maksullinen printtimedia nopeuttaa valta-asemansa päättymistä.
    Ideologisella ja poliittisella yksipuolisuudella maksullinen printtimedia nopeuttaa valta-asemansa päättymistä.

Hieman huvittuneena seuraan keskustelua, jota Yhdysvaltain presidentinvaalituloksen selvittyä Suomessa käydään.

Valtaeliittiin ideologisesti samastuvat näyttävät reagoivan psykologian oppikirjojen mukaisesti. Epämiellyttäväksi koettu ilmiö yritetään torjua vähättelyllä, kieltämisellä, toiseuttamisella, marginalisoinnilla, vääristelyllä, pelottelulla, mustamaalauksella, demonisoinnilla jne.

Myös valtamedian uutis- ja ajankohtaisjournalismissa edelleen turvaudutaan lähes kaikkiin niihin mielipiteen muokkauksen keinoihin, jotka tähänkin asti ovat olleet käytössä.

Valtamedia on suurissa ongelmissa – ei vähiten taloudellisesti. Sen uskottavuus murenee johtuen kuitenkin ensisijassa siitä itsestään. Syyllisiä on sen takia turha etsiä muualta, kuten niin sanotuista vaihtoehtoehtomedioista.

MV-lehti sopii liiankin hyvin linnunpelättimeksi (strawman), johon voi liittää monia yleisesti paheksuttavia piirteitä. Sen rinnalla valtamedia voi esiintyä myönteisessä valossa. Näyttää siltä, että valtaeliitti on valtamedian tuella nostamassa MV-lehteä varottavaksi esimerkiksi. Hyökkäys on paras puolustus. Vai onko?

Itsekriittiselle journalismille olisi valtamediassa nyt sosiaalinen tilaus. Vaikka joitain kriittisiä puheenvuoroja on esitetty, valtamediassa ei edelleenkään tiedosteta ja tunnusteta ideologista ja poliittista vääristymää, joka uutis- ja ajankohtaisjournalismia vaivaa. Uudelleenarvioinnin tarvetta tuskin tyydytetään kirjoituksilla, joissa harmitellaan ja kummastellaan sitä, etteivät mielipidemittaukset antaneet oikeaa kuvaa vaalituloksesta. Ongelma on syvemmällä.

”Mitään valtamediaa ei ole olemassakaan” – vai onko?

Eräs keino väistää ongelman kohtaaminen, on yksinkertaisesti kyseenalaistaa ajatus valtamediasta ja kieltää sen olemassaolo. Eihän sellaista voi olla! Mehän elämme vapaassa demokraattisessa länsimaassa, emmekä missään Venäjällä tai kehitysmaassa, Pohjois-Koreasta puhumattakaan!

Ajatus valtamediasta, joka ideologisesti samastuu valtaeliittiin, loukkaa ihannekuvaa demokratiasta. Jos todellisuus ei vastaa utopiaa, sen pahempi todellisuudelle: saakoon todellisuus väistyä.

Onko valtamedia sitten niin epämääräinen käsite kuin väitteen esittäjät antavat ymmärtää? – Mielestäni ei ole.

Valtamedia on poliittisesti korrektia valtavirtaa myötäilevä ja pönkittävä media, joka tietoisesti tai tiedostamattaan samastuu ideologisesti valtaeliittiin.

Median ja poliittisen eliitin ”liitto” ei ole uusi ilmiö Suomessa. Perinteet ovat suomettuneisuuden ajassa. Merkittävänä voi pitää EU-kansanäänestystä edeltänyttä kampanjointia vuonna 1994, mikä selittyy sitä edeltäneellä suomettuneisuudella. Muutama valtamedian edustajista on vasta vuosia myöhemmin havahtunut siihen, kuinka vahingollista tällainen on demokratialle. Valtaosa ei sitä ymmärrä tai halua myöntää: tarkoitus pyhittää keinot. Vai pyhittääkö sittenkään?

Syy siihen, että media liittoutuu eliitin kanssa ja omaksuu poliittisen agendan, liittyy yleensä haluun turvata oma valta-asema ja vaikutusvalta. Muodollisesti saatetaan pitää kiinni omista rooleista, vaikka valtamedia käytännössä kylpee eliitin kanssa ideologisesti yhdessä ja samassa ammeessa. Siellähän niitä kuplia syntyy.

Valtiollinen mediahegemonia ja koko siitä riippuva mediakenttä on taloudellisesti sidoksissa poliittiseen johtoon. Sitä on osin myös kaupallinen media, joka on riippuvainen esimerkiksi veropoliittisista ratkaisuista.

Se, että Suomi on väkimäärältään pieni maa, voi kuitenkin olla merkittävämpi asia: piiri pieni pyörii. Aiemmasta poiketen valtamedian asema on nyt erityisen uhattuna digitaalisen vallankumouksen takia. Maksullisen printtimedian tulevaisuus näyttää synkimmältä.

Valtaideologian näennäisdemokraattinen luonne

Valtaeliitistä joidenkin käyttämänä nimitys "suvaitsevaisto" tai "suvakit" kertoo aika paljon siitä, ketä ja mitä tarkoitetaan. En näihin termeihin kuitenkaan ole mielistynyt, koska niihin sisältyy harhaanjohtava ja vääristynyt käsitys suvaitsevaisuudesta.

Valtaeliitin ja sitä pönkittävän valtamedian suvaitsevaisuus on näennäistä. Taustalla on suvaitsevaisuuskäsityksen uudelleentulkinta, joka on perinteisen käsityksen irvikuva. Klassisen suvaitsevaisuuskäsityksen mukaan eri tavoin ajatteleville näet tunnustetaan aidosti olemassaolon oikeus. Omaa ajattelua ei ole välttämätöntä mukauttaa toisen ajatteluun. Vielä vähemmän vaaditaan toista muuttamaan ajatteluaan ennen kuin hänelle myönnetään olemassaolon oikeus. 

Käsitteen modernin uudelleentulkinnan mukaan todellisuudessa suvaitaan siis vain samanmielisiä. Toisinajattelijoille ei myönnetä olemassaolon oikeutta. Heiltä edellytetään "oikean" ideologian omaksumista.

Koska tämä ei paljoakaan kerro poliittisesti korrektista valtaideologiasta, jota valtamedian pönkittää, kutsun sitä mieluummin arvoliberaaliksi. Sekään termi ei tosin ole täysin tyydyttävä, samasta syystä kuin ei suvaitsevuustermikään.

Sen jälkeen, kun demokratia on länsimaissa viimeisten parin sadan vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa hallitusmuotona, liberalismi on menettänyt alkuperäisen merkityksensä, mikä sillä aikoinaan oli poliittisena ideologiana. Sen jälkeen, kun Suomen Kommunistinen Puolue 1960-luvun lopulla ohjelmassaan ainakin muodollisesti luopui väkivaltaisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin vaatimuksesta, ei tietääkseni ole ollut yhtään laillista puoluetta, joka uhkaisi demokratiaa sellaisena kuin se klassisen poliittisen liberalismin mukaan toimii. Fasistin ja natsin leimaa on toki isketty hanakasti sinne sun tänne.

En väitä, etteikö edelleen ilmenisi ulkoparlamentaarista toimintaa, joka kohdistuu demokraattisen järjestelmän olemassaoloa vastaan. Demokratian ongelmat ovat kuitenkin ensisijassa siinä, etteivät sen instituutiot, kuten media, toimi tehtäviensä mukaisesti. Järjestelmää vaivaa sisäinen korruptoituneisuus.

Idealistinen maailmankuva ja epärealistinen ihmiskäsitys

Arvoliberalismi kuvaa valtaeliitin ideologiaa paremmin kuin "suvakkius" tai "suvaitsevaisuus". Se kertoo jotain olennaista maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä, jonka valtaeliittiin ideologisesti samastuvat – myös valtamedia – näyttävät jakavan. Tälle valtaideologialle on ominaista idealistisuus, jopa utopistisuus.

Käsityksen ihmisestä voi sanoa olevan "positiivinen" ja "optimistinen". Paremmin sitä voi kuitenkin kuvata sanalla epärealistinen. Sen mukaan ihminen on moraalisesti pohjimmiltaan hyvä tai ei ainakaan paha. Taipumuksena on ylipäätään kieltää, vähätellä tai hämärtää moraalisen arvoasetelman olemassaolo. Ihmiskuva on egosentrinen ja (ääri)individualistinen: yksilöllä on vain vapauksia ja oikeuksia.

Arvoliberalismin omaksuneella valtamedialla on myös uutis- ja ajankohtaisjournalismissaan taipumuksena jäsentää maailmaa epärealistisesti sen mukaan millaisen sen toivotaan olevan, sen sijaan, että tyydyttäisiin raportoimaan siitä realistisesti ja monipuolisesti sellaisena kuin se on. Räikeimmin asenteellisuus on ilmennyt Britannian ja Yhdysvaltain vaalien yhteydessä. Tämä on myös toimittajaidentiteettiin liittyvä ammattieettinen ongelma.

Media, joka samastuu valtaeliittiin, toimii väärin ja sitä tehtävää vastaan, joka sille demokratiassa kuuluu. Kampanjat, joita valtamediassa käydään sen harjoittamaan manipulointiin kriittisesti suhtautuvia vastaan, ovat hälyttäviä. Ne ovat myös tuhoontuomittuja ja aiheuttavat valtamedialle itselleen vahinkoa.

Medialla on periaatteessa toki oikeus valita poliittinen ja ideologinen lähestymistapansa ja näkökulmansa, josta uutis- ja ajankohtaisjournalismia harjoittaa. Ongelmaksi se muodostuu, kun niin tekee valtiollinen mediahegemonia, jonka pitäisi turvata ideologisesti moniarvoinen uutis- ja ajankohtaisjournalismi. YLE:n journalismia seuraamalla saa kuvan, että kyyti on välillä villiä kuin Repo-radiossa 1970-luvulla.

Kun yksipuolisuuteen ja asenteellisuuteen syyllistyvät kaupalliset mediatalot, ne ottavat riskin menettää yleisönsä tai yleisöjään. Tuo riski näyttää realisoituvan niin sanottujen vaihtoehtomedioiden suosion kasvussa.  

Toimiva demokratia ja median murros korjaavat vääristymiä

Nykyinen arvoliberalismi, kuten suvaitsevaisuuskäsityksen uudelleentulkintakin, on pohjimmiltaan totalitaarinen ideologia. Se ei käytännössä anna olemassaolon oikeutta siihen krittisesti suhtautuvalle arvokonservatismille: sehän on ideologisesti arveluttavaa, poliittisesti "epäkorrektia". Valtamedian uutis- ja ajankohtaisjournalismi esittää arvoliberaalista valtavirrasta poikkeavat näkemykset tavalla, joka ei jätä yleisölle epäselväksi, miten niihin pitäisi suhtautua. Näin toimiessaan se myös kasvattaa toisinajattelijoiden joukkoja.

Ei siis pidä ihmetellä, jos tämä herättää vastareaktioita vaaleissa, joissa tyytymättömyyden kanavoimiselle on mahdollisuus. Asiat olisivat huonosti, ellei tällaista mahdollisuutta olisi edes vaaleissa. Demokratia toimii.

Mediankäyttäjän kannalta tilanne on tällä hetkellä sikäli otollinen, että valistunut kansalainen kykenee varsin helposti tunnistamaan ideologisen ja poliittisen manipuloinnin ja sen ennakkoasenteen, jolla Donald Trumpin valintaan liittyviä asioita lähestytään ja niistä kerrotaan.

Toisaalta valtamediassa on nyt myös mahdollisuus harjoittaa tervettä itsekritiikkiä ja aidosti uudistua. Viitteitä siitä, että toimituksissa on asioita puitu, on havaittavissa. Kuinka pitkälle uutis- ja ajankohtaisjournalismia koskevat uudelleenarvioinnit kantavat, on sitten toinen asia.

Valtamedian vaikutusvaltaa murentava digitalisaatio ja vapaat vaalit varmistavat kuitenkin sen, että muutoksen tuulet puhaltavat. Mullistukset ilmeisesti jatkuvat.

Petteri Hiienkoski

 

Aiheeseen liittyvää:

"Valtamedia hävisi vaalit – You're Fired" (US puheenvuoro 9.11.2016)

"Demokratian oppitunti amerikkalaiseen tapaan" (US Puheenvuoro 10.11.2016)

"Mikä on politiikantutkijoiden vastuu?" (US puheenvuoro 13.11.2016)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat