Kuka oikeastaan on ekstremisti?

”Ääri”-sitä, ”ääri”-tätä. Kun jostain sanotaan, että se on "ääri"-jotain, se tarkoittaa, että sitä jotain tulisi pitää pahana tai huonona. Se on jotain sopimatonta.

Suvaitsevaisuusideologian omaksuneet käyttävät määrettä yleensä halventavana ilmauksena ja kohdistavat sen niihin, joita he eivät suvaitse.

Englanninkielessä samaa tarkoittava sana on extreme. Kysymys on siis ekstreemistä tai ekstremismistä. Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti ekstremistit ovat niitä, jotka eivät kunnioita oikeusvaltion periaatteita (rule of law), lakia ja järjestystä tavoitteidensa edistämisessä. He saattavat siis hyväksyä myös väkivallan ja turvautua siihen.

Kun puhutaan äärivasemmistosta ja -oikeistoista, on ”ääri”-määreellä ollut tapana viitata tähän keinovalikoimaan. Leimatessaan kanssaan erimieltä olevia ekstremisteiksi tai "ääri"-joksikin, vaikka nämä eivät sitä todellisuudessa ole, niin sanotut suvaitsevaiset eivät käytä sanoja niiden varsinaisessa tai ainakaan perinteisessä merkityksessä.

Sanojen väärinkäytön seurauksena "ääri"-määreen merkitys hämärtyy. Lienee jo hämärtynyt.

Harhaanjohtavan käsityksen levittämistä motivoivat tietysti poliittiset tarkoitusperät. Tästä syystä suvaitsevaisuusideologian omaksuneilla kai on valtamediassakin tapana leimata kansallismielisiä ja jopa konservatiiveja äärioikeistolaisiksi. Lyhytnäköistä. Äärioikeistolaisuus on perinteisesti liitetty kansallissosialismiin eli natsismiin.

Vaarana on se, että niitä, jotka oikeasti ovat ekstremistejä, natseja tai uusnatseja, ei kyetä enää tunnistamaan ja erottamaan muista. Heille myös annetaan määräänsä suurempi poliittinen merkitys.  

Surkuhupaisin esimerkki on ”äärikonservatiivi” -termin käyttö. Se on jo käsitteenäkin sisäisesti ristiriitainen, jopa mahdoton. Poliittisella konservatiivilla tarkoitetaan näet henkilöä, joka korostaa lain ja järjestyksen kunnioittamisen merkitystä. Konservatiiveja kutsutaan sen takia myös maltillisiksi (moderate).

Kristitty -termin kohdalla on vähän sama juttu. ”Äärikristitty” on käsitteellinen mahdottomuus.

Kristittyhän on Raamatun mukaan (Room. 12:1s) velvoitettu noudattamaan yhteiskunnallisia lakeja Jumalan hyvinä lahjoina (määrättyä erikoistapausta lukuun ottamatta). Kristityllä ei ole lupa ottaa oikeutta omiin käsiinsä. Raamatullista kristittyä ei sanan tavanomaisessa ja täsmällisessä merkityksessä voi näin ollen pitää ekstremistinä.

Sanojen varsinainen merkitys kuitenkin hämärtyy, terve järki pimentyy ja arvioitikyky pettää, kun vieraannutaan luonnollisesta jumalatuntemuksesta ja luonnollista moraalilaista. Yhtäkkiä Raamatun opetus onkin "radikaalia" ja "kumouksellisesta”. Olihan se sitä tosin Jeesuksen aikanakin.

Nyky-yhteiskunta on itse jo niin äärimmäisessä, ekstreemissä tilassa, että niinkin normaalia asiaa kuin sitä, että kristitty pitäytyy Raamattuun, saatetaan pitää ”ekstreeminä”. Kaikki on suhteellisesta? – Ei kuitenkaan kristitylle. 

Petteri Hiienkoski

petterihiienkoski
Helsinki

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. *Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa.*
Käsitykseni edustavat vain itseäni ellei joku muu välttämättä katso olevansa jostain samaa mieltä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu