Kristinusko ja islam III: "Teologian desantit" ja Aabrahamin usko

Dosentti Jyri Komulainen kailottaa Suomen Kuvalehden blogissaan (26.7.2016)Jotta edes faktat olisivat kohdillaan – että muslimit ja kristityt – sekä siinä sivussa juutalaiset – puhuvat kaikki ihan samasta Jumalasta!

Komulainen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri. Hän julistaa väitettään ”uskontotieteellisenä tosiasiana”. Myöntääkö hän käsityksensä olevan epätosi jossain muussa mielessä, esimerkiksi teologisesti?

Väite perustuu samaan uskontorelativistiseen harhakäsitykseen, jota paavikin levittää. Se, että Lähi-idässä on syntynyt joukko uskonnollisia perinteitä, jotka pitävät uskonsa esikuvana Abrahamia, ei kuitenkaan tarkoita, että niissä uskottaisiin samaan Jumalaan, mihin Aabraham (noin 2021–1846 eKr.) – "kansojen paljouden isä" (1. Moos. 17:5) – uskoi. Asia on todennettavissa vertaamalla keskenään sitä, mitä Raamattu ja Koraani Jumalasta opettavat.

Komulainen on oikeassa siinä, että kysymys on ”perintöriidasta”. Huolimatta virastaan piispankokouksen pääsihteerinä, hän ei näytä tietävän tai välittävän, kuka on laillinen perijä ja millä perusteella. Dosentilta menevät sekaisin paitsi yleinen (Room. 1:19–21) ja erityinen ilmoitus, myös Vanhan ja Uuden Testamentin ilmoitusten välinen suhde. Ei ihme, että asia on hänelle ”monimutkainen”.

Jos perintöriidan olemus on Vanhassa Testamentissa jäänyt epäselväksi, Uudessa Testamentissa sitä selvitetään Johannes Kastajan (noin 0–32 jKr.) julistuksesta alkaen (Matt. 3:79). Terävimmin sen osoittaa Vapahtaja itse keskustellessaan aikansa "teologian desanttien" kanssa siitä, ketkä ovat ”Aabrahamin lapsia” ja millä perusteella, ja ketkä eivät:

  • He vastasivat ja sanoivat hänelle: “Aabraham on meidän isämme.”
  • Jeesus sanoi heille: “Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja. Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt. Te teette isänne tekoja.”
  • He sanoivat hänelle: “Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala.”
  • Jeesus sanoi heille: “Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.” (Joh. 8:39-47.)

Jeesus antoi tuntomerkin, mistä tiedetään, ketkä ovat Aabrahamin perillisiä ja Jumalan lapsia: ne, jotka kuulevat hänen sanansa ja uskovat sen! Nämä juutalaiset ”teologian desantit” eivät kuitenkaan sietäneet Jeesuksen sanaa, koska he olivat ”isästä perkeleestä”.

Paavikirkko julistaa näkevänsä Aabrahamin – muslimien ja juutalaisten tavoin – mallina ”ehdottomasta alistumisesta Jumalan määräyksiin”. Koraani osoittaa paavin olevan oikeassa muslimien suhteen. Siinä Aabrahamin näet väitetään jopa täyttäneen Jumalan käskyt. 

  • Tai eikö hänelle ole ilmoitettu, mitä on Mooseksen kirjoissa, ja kuinka Aabraham täytti käskyt? (53: 36-37.)
  • Entä kun Herra koetteli Aabrahamia käskyillään, ja tämä täytti ne? Hän sanoi: »Tahdon totisesti tehdä sinut ihmisten uskonnolliseksi johtajaksi.» Aabraham kysyi: »Teetkö samoin (ihmisten uskonnollisen johtajat) jälkeläisistäni?» Hän vastasi: »Minun liittoni ei ulotu väärämielisiin.» (2:124.)
  • Kun hänen Herransa sanoi hänelle: »Alistu!» hän vastasi: »Olen antautunut maailmojen Herran alamaiseksi». (2:131.)
  • Kenellä on parempi uskonto kuin sillä, joka kaikkinensa alistuu Jumalan tahtoon, tekee hyvää ja seuraa vanhurskaan Aabrahamin oppia? Itse Jumala otti Aabrahamin ystäväkseen. (4:125.)

Apostoli Paavali (noin 3–64 jKr.) – joka lihan mukaan kuului Aabrahamin jälkeläisiin ja Benjaminin sukukuntaan (Room. 11:1) – selvittää kirjeissään, että perintö ei tullut Aabrahamille ”alistumisesta Jumalan määräyksiin” eikä mistään lain teoista. Se olisi siinä tapauksessa tullut ansiosta eikä armosta. Sen tähden Paavali korostaa sitä, että Jumala luki vanhurskaudeksi Aabrahamille tämän uskon, joka kohdistui lupaukseen tulevasta Kristuksesta.

  • Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo? “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.”
  • Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
  • Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. (Room. 4:2-14.)
  • Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.” Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska “vanhurskas on elävä uskosta.” —
  • Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: “Ja siemenille”, ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: “Ja sinun siemenellesi”, joka on Kristus. —
  • Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. —
  • Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. (Gal. 3: 9-11, 16, 18, 29.)

Raamattu sulkee lakiuskonnon vaatiman "alistumisen Jumalan määräyksille" tykkänään pois perusteena Jumalan mielisuosiolle ja perintöoikeudelle. Paavalin mukaan Jumala päinvastoin ”vanhurskauttaa jumalattoman”.

Apostoli myös korostaa yksikkömuotoa "sinun siemenellesi" osoittaen näin, että Kristus oli luvattu jo Aabrahamille. Se siemen on näet Kristus ja hänestä tullaan osallisiksi yksin uskon kautta (sola fide). Aabrahamin usko on näin ollen uskoa Kristukseen.

Nykypäivän "teologian desantti” viittaa pakanallisen (ei-juutalaisen) Korneliuksen tapaukseen (Ap.t. 10:34–35) perusteluna harhakäsitykselleen, jonka mukaan Jumalan pelastava toiminta ulottuisi islamiin ja muihin uskontoihin, joissa kielletään Kristuksen jumaluus ja sovitustyö. Piispainkokouksen pääsihteeri – joka ilmoittaa olevansa ”perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan” – ei näytä ”omassa erinomaisuuden kuplassaan” tuntevan edes kristinopin alkeita, Raamatusta ja Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista puhumattakaan.

Uskonpuhdistaja Martti Luther (1483–1546) opettaa Schmalkaldenin opinkohdissa (1537), että ennen kuin Pietari kastoi Korneliuksen, joka oli roomalainen sadanpäämies, tämä ei suinkaan ollut Kristuksen kieltäjä tai vainoaja, vaan uskoi Vanhan Testamentin lupauksiin tulevasta Messiaasta.   

  • Korneliuskin (Ap.t. 10:2–22) oli jo paljon aikaisemmin juutalaisilta kuullut tulevasta Messiaasta. Siten hänestä oli tullut vanhurskas Jumalan edessä, ja sellaisen uskon tähden hänen rukouksensa ja almunsa olivat otollisia. Sen tähden Luukas sanoo häntä vanhurskaaksi ja jumalaapelkääväiseksi. Ilman sellaista edeltävää sanaa ja kuulemista hän ei olisi voinut olla uskossa eikä vanhurskas.
  • Silti pyhän Pietarin täytyi ilmoittaa hänelle, että se Messias, johon hän siihen asti oli uskonut tulevana, nyt oli tullut. Hänen uskonsa tulevaan Messiaaseen ei saanut pitää häntä paatuneitten, epäuskoisten juutalaisten vankina, vaan hänen tuli saada tietää, että hänen nyt oli määrä pelastua läsnäolevan Messiaan kautta, jota hän ei saanut juutalaisten kanssa kieltää eikä vainota. (AS III: VIII: 8, s. 276.)

Kristillinen usko on aikojen alusta asti ollut uskoa syntien anteeksiantamukseen Kristuksen lunastustyön perusteella (Ap.t. 10:43; Joh. 8:56). Aabraham ei ole malli "ehdottomasta alistumisesta Jumalan määräyksille" ikään kuin hän sen perusteella olisi vanhurskas Jumalan edessä. Ei! Sellaista ei Aabrahamin usko Raamatun mukaan ole, vaikka muslimit, paavit ja piispat, pipit ja papit tai muut "teologian desantit" niin väittäisivät.

Aabrahamin usko on uskoa evankeliumissa luvattuun Kristukseen. Sen Jumala lukee itselleen kelpaavaksi vanhurskaudeksi yksin armosta (sola gratia). Sen takia Paavali nimittääkin kaikkia, jotka uudessa liitossa maailman loppuun asti uskovat evankeliumin, "Aabrahamin lapsiksi" ja "Aabrahamin siemeneksi" (Gal. 3:6s).

Petteri Hiienkoski

petterihiienkoski
Helsinki

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. *Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa.*
Käsitykseni edustavat vain itseäni ellei joku muu välttämättä katso olevansa jostain samaa mieltä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu