Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Kertomus erillissodasta ei ole pelkkä myytti

  • Virallisesti Suomi ilmoitti 25.6.1941 joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi vaikka osallistuikin hyökkäyssotaan Saksan rinnalla.
    Virallisesti Suomi ilmoitti 25.6.1941 joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi vaikka osallistuikin hyökkäyssotaan Saksan rinnalla.
  • Hitler teki yllätysvierailun Mannerheimin syntymäpäiville 4.6.1941.
    Hitler teki yllätysvierailun Mannerheimin syntymäpäiville 4.6.1941.
  • Mannerheimin vastavierailu Hitlerin luona kesällä 1942. Kenraali Erfurth Hitlerin oikealla puolella. (Kuva: F.Forsman/ SA-kuva.)
    Mannerheimin vastavierailu Hitlerin luona kesällä 1942. Kenraali Erfurth Hitlerin oikealla puolella. (Kuva: F.Forsman/ SA-kuva.)
  • Himmler ja Mannerheim keskustelemassa päivällisellä Mikkelin klubilla 30.7.1942. (Kuva: SA-kuva.)
    Himmler ja Mannerheim keskustelemassa päivällisellä Mikkelin klubilla 30.7.1942. (Kuva: SA-kuva.)
  • Stalin, Roosevelt ja Churchill Teheranin konferenssissa 28.11.-1.12.1943. (Kuva: US Signal Corps photo.)
    Stalin, Roosevelt ja Churchill Teheranin konferenssissa 28.11.-1.12.1943. (Kuva: US Signal Corps photo.)
  • Moskovan välirauhansopimus 19.9.1944 oli erillisrauha.
    Moskovan välirauhansopimus 19.9.1944 oli erillisrauha.
  • Mannerheim Helsingin synagogassa kunnioittamassa sodassa kaatuneiden juutalaisten muistoa itsenäisyyspäivänä 1944.
    Mannerheim Helsingin synagogassa kunnioittamassa sodassa kaatuneiden juutalaisten muistoa itsenäisyyspäivänä 1944.

Valtiotieteen tohtori ja eversti evp Pekka Visuri tekee mielestäni turhan pitkälle menevän päätelmän toteamalla, ettei ole mitään perusteita enää puhua erillissodista.

Käsityksensä arvostamani tutkijakollega UPI-ajalta esitti eilisessä MOT-ohjelmassa. Päätelmä perustuu Mikkelin päämajaan saksalaisten yhteysupseeriksi komennetun kenraali Waldemar Erfurthin päiväkirjamerkintöihin, joita Visuri on vuoden 1941 osalta suomentanut.  YLE intoutuu tämän perusteella julistamaan, että Kertomus erillissodasta pelkkä myytti.

Siinä ei sinänsä pitäisi olla mitään yllättävää, että saksalaiskenraalin muistiinpanoista ilmenee Suomen ja Saksan sotilaallinen yhteistyö strategisia ja operatiivisia ratkaisuja myöten. Se ei kuitenkaan kerro kaikkea Suomen ja Saksan suhteista, joka on huomattavasti laajempi kysymys. Se, että suomalaiset ja saksalaiset olivat aseveljiä ja kanssataistelijoita, jotka taistelivat puna-armeijaa vastaan, ei kumoa merkitystä joka erillissodalla on.

Käsitys erillissodasta ei ole ristiriidassa sen kanssa, että sotilaallinen yhteistyö oli tiivistä ja Suomi sidottiin Barbarossa-suunnitelmaan jo keväällä 1941. Erillissotaan kuului olennaisesti se, ettei Suomella ollut liittolaissopimusta Saksan kanssa. Sotilaallinen yhteistyö toteutettiin operatiivisella tasolla.

Erillissodan käsitteellä oli muutakin kuin vain retorista merkitystä. Se, ettei valtiosopimusta Saksan kanssa solmittu, oli paljon tärkeämpi asia kuin MOT-reportaasissa annetaan ymmärtää.

Suomessa erillisota-termiä käytettiin alusta alkaen, koska haluttiin pitää etäisyyttä natsi-Saksaan. Yksi syy on se, että marsalkka Mannerheimia tuskin saattoi pitää erityisenä Saksan ja vielä vähemmän kansallissosialismin ystävänä. Tämä todennäköisesti tiedettiin myös Saksassa, minkä takia yhteysupseeriksi komennettiin kokenut jalkaväkikenraali, joka ei ollut natsi. Ystävystyminen Mannerheimin kanssa palveli lopulta Suomen sodanjohdon päämääriä.

Jatkosota-nimityksellä korostettiin sitä, että Suomelle kysymys oli talvisodan jatkosta. Erillissota-käsitteen korostamisella oli sodan alusta asti erityiset poliittiset syynsä sekä Saksaa vastaan sotivien länsivaltojen että suomalaistenkin takia. Kansallinen yksimielisyys joutui koetteelle ilman virallista liittosopimustakin.

Erillissodan merkitys ilmeni kun liittoutuneiden johtajat sopivat joulukuun alussa 1943 Teheranissa sodan jälkitoimista: presidentti Franklin D. Roosevelt ja pääministeri Winston Churchill eivät hyväksyneet sitä, että vaatimus ehdottomasta antautumisesta koskisi myös Suomea.

Näin siitäkin huolimatta, että Britannia oli julistanut sodan Suomelle jo joulukuussa 1941. Toisin kuin akselivallat Suomi ei julistaneet Yhdysvalloille sotaa Pearl Harbouriin kohdistuneen yllätyshyökkäyksen jälkeen. Suomen ja Yhdysvaltain välillä säilyivät diplomaattisuhteet aina kesäkuuhun 1944 asti, mutta tuolloinkaan ei Yhdysvallat julistanut Suomelle sotaa.

Erillissotaansa Saksan rinnalla sotinut Suomi oli lopulta ainoa Saksan liittolaismaa, jota ei sodan missään vaiheessa miehittänyt sen enempää Saksa kuin Neuvostoliittokaan. Myös sotasyyllisyysoikeudenkäynti poikkesi muista vastaavista sekä järjestämistavaltaan että lievempien tuomioiden takia.

Erillissota tarkoitti myös sitä, että Suomi saattoi tehdä erillisrauhan. Rauhantunnusteluja tehtiin jo asemasotavaiheen aikana. Ne yritettiin pitää saksalaisilta salassa, vaikkakin huonolla menestyksellä. Saksa katkaisi niiden seurauksena asetoimitukset Suomeen. Selvää on sekin, ettei saksalaisen yhteysupseerin muistiinpanoista ilmene se, että tiiviistä aseveljeydestä huolimatta suomalaiset samanaikaisesti vakoilivat saksalaisten toimia.

Myös kesän 1944 tilanteessa, kun Suomen armeija tarvitsi kipeästi saksalaisten aseapua puna-armeijan pysäyttämiseksi, poliittinen johto torjui valtiosopimuksesta, jolla Suomi olisi sitoutunut taistelemaan Saksan rinnalla loppuun asti. Kuten tunnettua presidentti Risto Ryti antoi kuitenkin vastaavan sisältöisen sitoumuksen. Mutta hän teki sen henkilökohtaisesti omissa nimissään. Muun muassa tästä syystä hänet "palkittiin" sodan jälkeen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä langettamalla hänelle 10 vuoden kuritushuonetuomio.

MOT-reportaasissa tuodaan esille se tosiasia, ettei Suomen sodanjohto missään vaiheessa ollut saksalaisten komennossa. Tämä kävi selvästi ilmi kysymyksessä Leningradin piirityksestä. Saksalaiset vaativat Suomea kiristämään piiritysrengasta ja hyökkäämään kaupunkiin. Mutta marsalkka Mannerheim tähän sanoi päättäväisesti: "Nej!"

Myöskään vaatimuksiin Muurmannin radan katkaisemisesta sodanjohto ei suostunut. Se olisi estänyt länsiliittoutuneiden aseavun toimittamiselle Neuvostoliitolle.

Erillissodan luoteella ja sillä, ettei Suomi tehnyt virallista liittosopimusta Saksan kanssa, oli muitakin käytännön vaikutuksia. Yksi niistä liittyy Suomen juutalaisten pelastumiseen joutumasta natsien keskitysleireille. Toisin kävi Saksaan liittosuhteessa olleiden maiden juutalaisille.

SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler kävi loppukesästä 1942 Suomessa ja vaati juutalaisten luovuttamista. Kun marsalkka Mannerheim kuuli asiasta, hän saattoi kantansa hallituksen jäsenten tietoon:

– Minun armeijastani ei oteta yhtään ainoaa juutalaista luovutettavaksi Saksaan. Ainoastaan minun ruumiini ylitse voisi sellaista tapahtua. Kysymykseen ei myöskään voi tulla sotilaitteni omaisten tai sukulaisten luovuttaminen, sillä tällainen tapaus kotirintamalla heijastaisi raskaasti heti myöskin taistelevissa joukoissa. Koko asia on mahdollisimman vähin äänin haudattava.

Petteri Hiienkoski

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Pekka Visuri on "yya-ajan sotilas ja historioitsija". Se tarkoittaa, että Suomi yksin oli "syyllinen" sotiin Neuvostoliittoa vastaan. Suomessa kuitenkin tiedettiin jo ennen Talvisotaa, ettei Suomi ole turvassa yksin. Talvisodasta Suomi vielä selvisi, mutta oli päivän selvää ettei Neuvostoliitto jätä Suomea rauhaan.

Kun länsi yhdisti Saksan pettämän Neuvostoliiton kanssa voimansa, kaikki ajattelevat ihmiset tiesivät Suomen olevan taas Neuvostoliiton vapaata riistaa. Eli ainoa asekumppani valtiona olisi Saksa. Mahdollisesti oli "Erillissota", mutta aivan varmasti oli "pakkoliittoutuminen" Saksan kanssa.

ps. Toki ystävällisiä suhteita Suomen ja Saksan välillä oli ollut jo vuosisadan alusta kuninkaan hankinnasta ja työläisten lahtaamisesta asti, eikä Mannerheim ollut niissä "takarivin taavi".

Petteri Hiienkoski

#1. Tuntemani Pekka Visuri ei ole kapeakatseinen. Joskus hieman provosoiva tosin.

Ihmetyttää hänen yliampuvalta vaikuttava kanta erillissota-käsitteeseen. Ehkä se on vastareaktio sille, että Jatkosodasta on esitty Suomen kannalta liiankin kaunisteleva kuva "puhtaasta sodasta". Ilmeisesti saksalaiskenraalin päiväkirjamerkinnät vuodelta 1941 vahvistavat sen, että tuossa alkuvaiheessa oli niitä lenokkaitakin suunnitelmia. Marskihan antoi miekantuppipäiväkäskynsä heinäkuun alussa. Siinä innostettiin sotilaita Suur-Suomi-haaveilla. Intoilun merkitystä on sittemmin yleensä vähätelty ja pidetty lähinnä propagandana.

Mutta päiväkirjan mukaan Erfurth huomasi jo elokuun lopulla, että marski aavisteli, ettei sakemannin sotasuunnitelmat toimikaan. Tulkintani on se, että alkuinnosta huolimatta sodanjohto - poliittisesta johdosta puhumattakaan - piti kuitenkin hajurakoa saksalaisiin.

Ei siinä Suomella ollut käsittääkseni mitään mahdollisuuksia talvisodan jälkeen kuin liittoutua joko NL:n tai Saksan kanssa. Eli käytännössä vai Saksan kanssa. Ruotsikin oli Saksan vasaran alla. NL:n oli vapaussodan ja talvisodan kokemusten jälkeen täysin epäluotettava. Suomen tilannetta pahensi se että Baltia oli NL:n miehittämä sekä Hanko ja Suomenlahden saaret NL:n hallinnassa. Lisäksi oli vaarallinen kauttakulkuoikeus Hankoon.

Marski ei ollut saksalaismielinen eikä hyväksynyt Ukko-Pekan saksalaissuuntaust. Irtisanoutui niistä touhuista. Kuin ihmeen kaupalla homma kääntyikin onnellisesti kun kuningisseikkailu tyssäsi ja marskia tarvittiinkin juuri länsivaltoihin orientumisensa takia. Hieman vastaava kuin 1944 kun aseet käännettiin Saksaa vastaan.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Edesmenneen Tasavallan presidentti Risto Rytin painoarvo kulkee kirkkaasti Pekka Visurin painoarvon edellä tässä asiassa, kun keskustellaan sanasta erillissota. Sota ilman yhteisiä sopimuksia on aina erillissotaa. Tämän Ryti tuo selvästi esille päiväkirjassaan.

Faktan suurena ystävänä tässä on katkelmia Risto Rytin päiväkirjasta.

4.7.41
”Schoenfeld oli luonani esittäen promemorian ja tiedusteli asennettamme. Sanoin, että olimme valitettavasti joutuneet Venäjän uuden hyökkäyksen kohteeksi ja pakotettuja parhaamme mukaan puolustamaan vapauttamme ja elämäämme. Onneksi oli Venäjä joutunut sotaan Saksan ja eräiden muiden valtioiden kanssa, mikä tällä kerralla talvisotaan verraten suuresti huojensi asemaamme.
Sch. kysyi, oliko meillä poliittisia sopimuksia Saksan ja sen liittolaisten kanssa. Vastasin, ettei meillä ollut mitään poliittisia sopimuksia paremmin Saksan kuin sen liittolaisten kanssa. Sotilasjohtomme on ollut kosketuksissa Saksan sotilasjohdon kanssa sotatoimien koordinoimisesta, mutta olemme niiden kanssa vain cobelligerentejä faktillisen tilanteen vuoksi. Käsitämme sotamme erilliseksi puolustussodaksi, emmekä halua sekaantua suurvaltojen välisiin suuriin välien selvittelyihin, joihin varamme ja voimamme eivät riittäisikään, eivätkä ne meitä kiinnosta. Meidän kohdallemme on kysymyksessä vain oma elämämme ja turvallisuutemme vapaana itsenäisenä kansana.”
Arthur Hans Fredrik Schoenfeld oli Yhdysvaltain Helsingin-lähettiläs.

2.8.44
Blücherin muistiinpanojen mukaan:
”Lopuksi von Blücher sanoi Rytille, että tämä oli pelastanut Suomen kolme kertaa, ensimmäisen kerran Moskovan rauhanteolla, toisen kerran ryhdyttäessä sotaan Venäjää vastaan ja kolmannen kerran juhannuskeskustelujen kautta” (sivu 346).
Ensimmäinen kerta oli Talvisodan rauha, toinen kerta oli sotaan johtaneet venäläisten pommitukset Suomeen 22.6.1941 ja kolmas kerta neuvottelut Saksan ulkoministeri von Ribbentropin kanssa kesäkuussa 1944.
21.6.44 Rytin päiväkirjan mukaan Neuvostoliitto oli vaatinut Suomelta ehdotonta antautumista. Wipert von Blücher oli Saksan Helsingin lähettiläs sota-aikana.

Mitä Jatkosotaan tulee, niin suosittelen kirjaa presidentti Risto Rytin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuheesta ”Risto Rytin puolustus”, joka julkaistiin näköispainoksena vuonna 1989. Se on erittäin arvokas dokumentti.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen
Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Suomen toimet Leningradin ja Muurmannin radan suhteen eivät tukeneet liittoutumista Saksan kanssa, kuin ei myöskään Suomen kanta juutalaisten kohteluun saksalaisten intressien mukaisesti.

Suomalaiset taisivat olla melkoisen kieroja kumppaneita Saksalle, mutta Saksassa tätä katsottiin sormien läpi omien etujen oltua silti etusijalla kokonaisuutta ajatellen.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Puhe erilllisodasta, aseveljeydestä ja muusta perustuu aika lailla sävyeroihin. Suomi ei ollut Saksan ja Hitlerin sätkynukke, mutta liitto on silti liitto.

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Tulkinta, kävikö Suomi erillissotaa vai eikö käynyt, ei ole Suomen tehtävissä. Tulkinnan tekevät Suomen viholliset Jatkosodassa; Neuvostoliitto/Venäjä, Iso-Britannia kumppaneineen jne.

Otan vertauksen 2010-luvulta: Suomi ei oman tulkintansa mukaan käy sotaa Isistä vastaan, sattupahan vain turvaamaan rauhaa USAn tueksi, mutta Isis on eri mieltä ja Suomi on samalla tappolistalla USAn kanssa.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/2017/09/sivarit-i...

http://asfalttikukka.blogspot.fi/2017/09/terrorist...

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Niiden jälkiviisastelijoiden, jotka syyttävät ja syyllistävät Suomea sotimisesta Saksan rinnalla jatkosodassa, olisi paikallaan astua esiin ja kertoa, mikä muu taho olisi ollut parempi antamaan Suomelle realistiset turvatakuut vuoden 1940 historiallisessa tilanteessa.

Oli päivänselvää, ettei talvisodan Moskovan rauhan 12.3.1940 jälkeinen välirauha ollut Neuvostoliiton kannalta mikään pysyvä ratkaisu, vaan seuraava erä kesken jääneessä valloitussodassa oli vain vääjäämätön ajan kysymys.

Tämä käy selvästi ilmi Molotovin neuvotteluista Hitlerin ja Ribbentropin kanssa Berliinissä 12.–13.11.1940: http://www.worldfuturefund.org/wffmaster/Reading/G...

Tottakai Saksan turvatakuilla oli hintansa – Suomen osallistuminen Operaatio Barbarossaan. Se oli kuitenkin ehdottomasti paljon pienempi paha kuin olisi ollut hävityn talvisodan jälkeen uusi sota yksinään suurvaltaa vastaan vielä epäedullisemmista lähtökohdista. Yksin jättäytyminen olisi merkinnyt Suomen murskatappiota, suomalaisten kansanmurhaa sekä Baltian miehityksen kaltaista kohtelua – tai julmempaa, koska Stalinilla oli kostonhalua talvisodan nöyryytyksen johdosta koko maailman silmissä.

Suomella oli koko ajan Saksasta erilliset, omat sodan päämääränsä, mitä Visurikaan ei kiistä. Suomi ei Hitlerin odotusten mukaisesti hyökännyt Leningradiin eikä katkaissut pysyvästi Muurmannin rataa; Suomi ei osallistunut juutalaisten vainoon; kansallissosialisteilla ei ollut Suomessa merkittävää poliittista asemaa; Suomi ei koskaan julistanut sotaa mitään länsiliittoutunutta valtiota vastaan. Nämä kaikki seikat Liittoutuneet ottivat sittemmin huomioon rauhanteon yhteydessä.

Mutta niin kauan kuin sotaa käytiin yhteistä vihollista vastaan – myötäsotijoina eli ko-belligerentteina – niin tottakai siinä pyrittiin sotilaalliseen tehokkuuteen ja omien tappioiden minimointiin; eihän muussa olisi ollut mitään järkeä. Siispä siihen tarvittiin tiivistä yhteistoimintaa sodankäynnissä, kuten Waldemar Erfurth on päiväkirjoihinsa kirjannut.

Häpeämistä ei jatkosodassa ole Suomelle, koska emme tuolloin halunneet sille ainoaa vaihtoehtoa, Baltian maiden kohtaloa, vaan pitää itsenäisyytemme. Siinä tammenlehväsukupolvi onnistui, mistä olemme heille ikuisesti suuressa kiitollisuuden velassa.

* * *

MOT-ohjelma on muuten otsikoitu erikoisen typerästi "Mannerheimin kotinatsi", vaikka kenraali Waldemar Erfurth nimen omaan ei ollut natsi, vaan ammattisotilas. Jopa ohjelman sisällössä tämä sanotaan selvästi, mutta älyllisesti epärehelliseen sensaatiohakuiseen otsikointiin se ei ole kuitenkaan vaikuttanut.

Käyttäjän SeppoPenttinen kuva
Seppo Penttinen

Otsonointi oli MOTin ja Ylen kuten aina.

Toimituksen poiminnat