*

Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Regimentit sekaisin? – tunnustus maallisen ja hengellisen vallan erottamisesta

  • Suomen vaakunaleijonan kädessä on esivallan miekka: kruunupäinen leijona symboloi Juudan Leijonaa, Kristusta (1. Moos. 49:9-10).
    Suomen vaakunaleijonan kädessä on esivallan miekka: kruunupäinen leijona symboloi Juudan Leijonaa, Kristusta (1. Moos. 49:9-10).
  • Vaakunasta peräisin olevalla puolustusvoimain tornileijonalla kädessään esivallan miekka valtion ulkoista turvallisuutta varten.
    Vaakunasta peräisin olevalla puolustusvoimain tornileijonalla kädessään esivallan miekka valtion ulkoista turvallisuutta varten.
  • Vaakunaleijonaan viittaavassa poliisin leijonatunnuksessa esivallan miekka valtion sisäistä turvallisuutta varten.
    Vaakunaleijonaan viittaavassa poliisin leijonatunnuksessa esivallan miekka valtion sisäistä turvallisuutta varten.
  • Luterilaiset tunnustuskirjat eli Yksimielisyyden kirja (Liber Concordiae) vuodelta 1580.
    Luterilaiset tunnustuskirjat eli Yksimielisyyden kirja (Liber Concordiae) vuodelta 1580.
  • "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka" (Hepr. 4:12).
    "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka" (Hepr. 4:12).

Raamatussa tehdään selvä ero maallisen ja hengellisen hallintavallan (regimentin) välillä, vaikka ulkonaisessa kristikunnassa sitä ei aina ole tunnustettu.

Vapahtaja itse tiivisti regimenttien erottamisen toisistaan tunnetussa lausumassaan kirkkaasti: Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on. (Mark. 12:17.)

Ero regimenttien välillä on niin tärkeä, että ilman sen tuntemista kristillistä uskoa on vaikea, ellei mahdoton oikein ymmärtää. Regimenttioppi loi perustan myös länsimaisen demokratian kehitykselle.

Regimenttiopin kirkastaminen mullisti valtiolliset olot

Regimenttien erottamista koskevan Raamatun opin kirkastaminen kuului uskonpuhdistuksen keskeisiin saavutuksiin. Se ei ainoastaan kumonnut Rooman piispan (paavin) maallista valtaa, vaan mullisti myös Euroopan valtiolliset olot.

  • Piispojen vallasta on aikaisemmin esiintynyt suuria kiistoja, joissa on taitamattomasti sekoitettu toisiinsa kirkon valta ja maallisen miekan valta. Tästä sekaannuksesta on ollut seurauksena suuria sotia ja kapinoita. …
  • Vieläpä he [paavit] ovat yrittäneet muuttaa maallisia hallituksia ja ottaa keisareilta pois hallitusvallan. Näitä väärinkäytöksiä ovat hurskaat ja oppineet miehet kirkossa jo paljon aikaisemmin moittineet. Sen takia meikäläisten oli omientuntojen ohjaamiseksi pakko osoittaa ero hengellisen ja maallisen vallan välillä ja opettaa, että molempia tulee Jumalan käskyn johdosta pitää hartaan kunnioituksen ja arvonannon kohteina, koska ne ovat Jumalan parhaita hyviä tekoja maan päällä. (CA XXVIII: 1-2, 3-4, s. 74.)
  • Kärsivä, orjantappuroin kruunattu ja kansan pilkattavaksi kuninkaalliseen purppuraan puettu Kristus oli ennuskuva siitä, että hengellistä kuninkuutta halveksittaisiin eli evankeliumi tukahdutettaisiin ja sen tilalle perustettaisiin kirkon vallan varjolla toinen, maallinen valtakunta.
  • Vääriä ja jumalattomia ovat paavi Bonifatius VIII:n [(noin 1235–1303)] konstituutio 11 sekä muut sellaiset lausumat, … jotka väittävät, että paavi on jure divino [Jumalan sanan mukaan] maailman valtakuntien herra. Siitä uskottelusta saivat alkunsa kirkossa kaamea pimeys ja myöhemmin koko Euroopassa suuret levottomuudet.
  • Paavi ei siis ainoastaan vastoin Kristuksen käskyä ole tunkeutunut maallisen vallan alueelle, vaan hän on tyrannin tavoin korottanut itsensä yli kaikkien kuninkaiden. Teko on jo sinänsä moitittava, mutta erityisen inhottavaa on, että hän vetää tekonsa verhoksi Kristuksen arvovallan, käyttää taivasten valtakunnan avaimia maallisen valtakunnan asioihin ja tekee pelastumisen riippuvaksi näistä jumalattomista ja rikollisista mielipiteistään. Hänhän väittää pelastumisen välttämättömäksi ehdoksi, että ihmiset uskovat tämän herruuden kuuluvan paaville jure divino. Koska nämä kauheat harhat pimittävät uskon ja Kristuksen valtakunnan, niistä ei pidä vaieta. Havaitsemme, että niistä on koitunut kirkolle suurta tuhoa. (TP 32-34, 36-37. s. 289.)

Perusajatus on se, että maallista hallintavaltaa Jumala käyttää valtion mutta hengellistä kristillisen kirkon kautta. Vaikka sekä valtio että kirkko ovat Jumalan säätämiä järjestyksiä, niitä ei tule sekoittaa keskenään. Kummallakin on paitsi eri tarkoitus myös erilaiset keinot päämääränsä saavuttamiseksi. Edellinen tähtää vain ajalliseen ja maalliseen, mutta jälkimmäinen hengelliseen ja myös iankaikkiseen hyvinvointiin.

  • Esivalta ei varjele sieluja vaan ruumiita ja maallisia asioita laittomuuden estämiseksi ja se harjoittaa pakkoa miekalla ja ruumiillisilla rangaistuksilla. Evankeliumi taas varjelee sieluja jumalattomilta mielipiteiltä, Perkeleeltä ja iankaikkiselta kuolemalta.
  • Sen takia kirkollista ja maallista valtaa ei pidä sekoittaa toisiinsa. Kirkollisella vallalla on oma valtuutuksensa, nimittäin opettaa evankeliumia ja toimittaa sakramentit [kaste ja ehtoollinen]. Se ei saa sekaantua sille vieraisiin tehtäviin, ei vaihtaa maallisia hallituksia, ei kumota esivallan säätämiä lakeja, ei kieltää lain määräämää kuuliaisuutta, ei asettaa esteitä tuomioille, jotka koskevat maallisia järjestyksiä tai sopimuksia eikä määrätä esivallalle sääntöjä valtion järjestysmuodosta.
  • Sillä Kristus sanoo: "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta," (Joh. 18:36) tai: "Kuka on asettanut minut teille tuomariksi tai jakomieheksi?" (Luuk. 12:4) Myös Paavali sanoo: "Meillä on yhdyskuntamme taivaissa" (Fil. 3:20), ja edelleen: "Meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan järjen päätelmät" jne. (2. Kor. 10:4). (CA XXVIII: 11-17, s. 75.)

Kirkolla ei ole kuin Jumalan sanan valta

Kristillisen kirkon avulla Jumala haluaa herättää hengellisen elämän ja tehdä ihmisiä autuaiksi.  Tehtävänsä toteuttamiseksi kirkolla ei ole muuta välinettä kuin Jumalan sana, evankeliumi (Matt. 28:19-21). Kirkon valta ei ulotu Raamatun sanan yläpuolelle: Ei yli sen, mikä kirjoitettu on (1. Kor. 4:6 ).

Tavoite on pelastavan uskon synnyttäminen, syntien anteeksiantamus sekä iankaikkinen elämä ja autuus, joka "alkaa täällä jo maitten päällä" – kuten laulussa sanotaan.

  • Tätä [hengellistä] valtaa käytetään yksinomaan opettamalla eli julistamalla evankeliumia ja jakamalla sakramentteja joko monille tai yksityisille, sen mukaan kuin kukin on saanut kutsun. Sillä siinä ei lahjoiteta aineellisia vaan iankaikkisia lahjoja, iankaikkinen vanhurskaus, Pyhä Henki ja iankaikkinen elämä. …
  • Kun siis hengellinen valta jakaa iankaikkisia lahjoja ja sitä käytetään vain sanan viran välityksellä, se on haittana maalliselle hallitukselle yhtä vähän kuin laulutaito. Maallinen hallitus on tekemisissä aivan toisten asioiden kanssa kuin evankeliumi.  (CA XXVIII: 8, 10-11, s. 74, 75.)

Kirkolla ei itsessään ole lupaa käyttää ulkonaista pakkoa eikä väkivaltaa, jotka Jumala on uskonut maalliselle esivallalle.

  • Kristus on antanut apostoleille yksinomaan hengellisen vallan, se merkitsee: tehtävän saarnata evankeliumia, julistaa syntien anteeksiantamus, toimittaa sakramentteja ja erottaa jumalattomia kirkon yhteydestä ulkonaista väkivaltaa käyttämättä. Kristus ei ole antanut heille valtaa käyttää miekkaa eikä valtaa perustaa, pitää hallussaan tai antaa toisille maallisia valtakuntia.
  • Näin sanoo Kristus: (Matt. 28:19 s.) "Menkää ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mistä olen antanut teille käskyn." (Joh. 20:21) "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät."
  • Varmaa on, että Kristusta ei lähetetty käyttämään miekkaa eikä pitämään hallussaan maallisen valtakunnan kuninkuutta. Itse hän sanoo: (Joh. 18:36) "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta", ja (2. Kor. 1:24, 2. Kor. 10:4) Paavali: "Me emme vallitse teidän uskoanne", "Meidän sota-aseemme eivät ole lihallisia". (TP 31, s. 288-289.)

Maallinen esivalta "ei miekkaa turhaan kanna"

Maallisen esivallan avulla Jumala haluaa edistää ajallista hyvinvointiamme rajoittamalla ulkonaista pahuutta ja ylläpitämällä kuria ja järjestystä, että "voisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää" (1. Tim. 2:2). Sille on sen takia uskottu pakkovallan ja maallisen miekan käyttö.

  • Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
  • Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi.
  • Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden.
  • Sentähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia. (Room. 13:1-7.)

Valtiovallalla on paitsi suvereeni oikeus säätää ulkonaisia, ajallista elämää koskevia lakeja, myös legitiimi väkivaltamonopoli niiden täytäntöön panemiseksi lainkäyttöpiirissään.

  • Jumala tahtoo nimittäin, että tämä yhteiskunnallinen järjestys pitää kurissa lihalliset ihmiset, ja sen ylläpitämiseksi hän on antanut lait, sivistyksen, oppineisuuden, esivallan ja rangaistukset. (ACA IV: 22, s. 94.)
  • Jumala on nimittäin uskonut pahantekijöihin kohdistuvan rankaisuoikeutensa vanhempien asemesta esivallalle. … Tässä [5. käskyssä] on siis kaikkia muita kielletty vihastumasta paitsi, kuten sanottu, niitä jotka toimivat Jumalan sijaisina eli vanhempina ja esivaltaa. Sillä Jumalan ja hänen valtuuksillaan toimivien asiana on vihastua, nuhdella ja rangaista niitä, jotka rikkovat tämän ja muut käskyt. (DK I:V: 181, 182, s. 354, 355.)
  • Tärkeintä onkin rukoilla maallisen esivallan ja hallinnon puolesta, sillä pääasiassa juuri sitä Jumala käyttää jokapäiväisen leipämme ja koko tämän ajallisen elämämme turvaamiseen ja ylläpitämiseen. Vaikka me olemmekin saaneet vastaanottaa Jumalalta runsain määrin kaikenlaista hyvää, mitään siitä me emme voisi pitää hallussamme emmekä käyttää turvallisesti ja iloisesti, ellei hän antaisi meille vakaata ja rauhallista hallitusta. Rauhattomilla, riitaisilla ja sotaisilla alueilla on näet jokapäiväinen leipä jo riistetty tai ainakin kavennettu. (DK III:IV: 74, s. 393.)

Regimenttien sekoittamista

Regimenttien sekoittamisesta on kysymys silloin kun kirkko turvautuu sille uskotun Jumalan sanan sijasta (Matt. 28:19-20) ”lihan käsivarteen” (2. Aik. 32:8) eli ulkonaiseen pakkoon ja väkivaltaan. Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot. (Sak. 4:6.)

Huolimatta siitä, ettei ulkonainen kristikunta – paavikirkkoa lukuun ottamatta (vrt. Vatikaanin kirkkovaltio) – enää tunkeudu maallisen esivallan virkaan ainakaan yhtä karkeasti kuin ennen uskonpuhdistusta, regimenttien sekoittamista ilmenee nykyisinkin. Sitä tapahtuu monella tavoin ja jopa lisääntyvässä määrin.

Karkeasta regimenttien sekoittamisesta on kysymys silloin kun kirkko tai sen viranhaltijat asettuvat maallista esivaltaa, laillista yhteiskuntajärjestystä ja sen määräyksiä vastaan. Näin tapahtuu esimerkiksi kun kirkko piilottelee laittomia maahanmuuttajia tai sen viranhaltija yrittää estää näiden niin sanottuja pakkopalautuksia. Raamattu velvoittaa kristillistä kirkkoa ja sen jokaista jäsentä kunnioittamaan maallista järjestystä kuin Jumalan omana säätämyksenä.

  • Yhteiskunnallisen elämän asioista seurakuntamme opettavat, että yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa, ratkaista oikeusasioita keisarillisen tai muun voimassa olevan lain mukaan, tuomita lain vaatimiin rangaistuksiin, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimuksia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa sekä solmia avioliitto. (CA XVI: 1-2, s. 56-57.)
  • Eihän evankeliumi [Jumalan sana laajassa merkityksessä] tee loppua yhteiskunnan eikä talouselämän järjestyksestä [valtiosta ja perheestä], vaan päinvastoin hyväksyy ne ja käskee noudattamaan niitä niin kuin jumalallista järjestystä ainakin, ei vain rangaistuksen pelosta, vaan omantunnonkin tähden. … (ACA XVI: 57, s. 196.)
  • Muuten evankeliumi ei vain hyväksy ulkonaista yhteiskuntajärjestystä, vaan myös alistaa meidät sen alaisiksi, samoin kuin pakosta olemme vuodenaikojen, talven ja kesän vaihtelun alaisia, se kun perustuu Jumalan järjestykseen.
  • Evankeliumi kieltää yksityisen koston. Tätä Kristus tähdentää monen monta kertaa siinä tarkoituksessa, etteivät apostolit luulisi tehtäväkseen riistää käskyvaltaa niiltä, jotka muutoin pitävät sitä hallussaan - sellaiseksihän juutalaiset haaveilivat Messiaan valtakuntaa - vaan tietäisivät, että heidän tehtävänsä oli opettaa hengellistä valtakuntaa eikä muuttaa yhteiskuntajärjestystä. Sen tähden yksityisen koston kieltäminen ei tapahdu neuvon, vaan käskyn muodossa, Matt. 5:39, Room. 12:19.
  • Julkista kostorangaistusta, joka tapahtuu esivallan toimesta, ei sen sijaan kielletä, vaan siitä on käsky ja se on Jumalan työtä, niin kuin Paavali sanoo Room. 13:1s. Julkisen koston muotoja ovat tuomiot, kuolemanrangaistukset, sodat ja sotalaitos. (ACA XVI: 58-60 s. 196.)

Ainoa poikkeus on tilanne, jossa esivalta vaatii toimimaan vastoin Raamatun sanaa, esimerkiksi valehtelemaan, varastamaan, raiskaamaan, huoraamaan tai syyttömiä tappamaan. Tällaiseen syntiin suostuessaan kirkko ja sen yksittäinen jäsen, kristitty, taas asettuu itseään Jumalaa vastaan. Toiminta ei silloin horjuta vain kirkon, vaan viime kädessä myös valtion olemassaolon perusteita.

  • Se [evankeliumi] ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap. t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Ap. t. 5). (CA XVI: 5-7, s. 57.)

Regimenttien sekoittamiseen liittyy sekin, että maallinen esivalta luopuu sille kuuluvan maallisen miekan ja ruumiillisten rangaistuksien käytöstä eikä täytä tehtäväänsä ulkonaisen pahuuden rajoittamiseksi ja kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.

Karkeassa tapauksessa valtiovalta ryhtyy soveltamaan evankeliumia pahantekijöihin samaan tapaan kuin kristityn edellytetään toimivan suhteessa lähimmäiseensä. Tämä ilmenee esimerkiksi mitättöminä seuraamuksina mainituista moraalilain vastaisista rikoksista tai suoranaisena rikollisten "paapomisena", esimerkiksi kuolemantuomiosta tai sotilaallisesta maanpuolustuksesta luopumisena.

  • Karlstadt oli mieletön, kun hän yritti panna meidät noudattamaan Mooseksen oikeudellisia lakeja. Näitä asioita meikäläiset ovat kirjallisesti valaisseet tavallista runsaammin siitä syystä, että munkit ovat kirkkoon levittäneet monia turmiollisia käsityksiä. He ovat näet nimittäneet omaisuuden yhteisyyttä evankeliseksi järjestykseksi ja väittäneet, että on olemassa neuvoja, joiden mukaan ei saa omistaa yksityisomaisuutta, ei rangaista eikä kostaa. Nämä käsitykset pimentävät pahasti evankeliumin ja hengellisen valtakunnan ja ne ovat myös valtiolle vaarallisia. (ACA XVI: 55-56, s. 196.)

Mooseksen oikeudelliset eli yhteiskunnalliset lait kuuluivat Vanhassa Testamentissa Israelin teokratiaan. Radikaalireformaattorina tunnettu Andreas Karlstadt (1486–1541) ei ymmärtänyt, etteivät ne sellaisenaan kuulu uuteen liittoon.

Myös ajatusta sosialismiin ja kommunismiin kuuluvasta yhteisomistuksesta on vaadittu uskonnollisin perustein evankeliumiin vetoamalla. Harhakäsitys levisi kirkon piiriin ulkonaista nöyryyttä ja köyhyyttä korostavien sääntökuntien kautta. Kysymys ei ole ainoastaan regimenttien sekoittamisesta vaan laajemmasta Raamatun ja kristillisen opin väärinymmärryksestä.

Mikä ei ole regimenttien sekoittamista?

Regimenttien sekoittamisesta ei ole se, jos valtiovalta ulkonaisesti lakia ja pakkovaltaa käyttäen suojelee kristillistä kirkkoa ja sen tehtävän toteuttamista. Historia kertoo tapahtumista, joissa pakanallinen ja ei-kristillinen esivalta on toiminut näin. Siitä on myös koitunut ajallinen siunaus.

Regimenttien sekoittamisesta ei ole kysymys silloinkaan, kun kristitty toimii esivallan virassa ja harjoittaa sille kuuluvia tehtäviä.

  • … tunnustamme, että kristityn on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa keisarillisten lakien tai muiden voimassa olevien lakien mukaisesti, langettaa oikeuden perusteella kuolemantuomioita, käydä oikeutettuja sotia ja olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimuksia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa, solmia avioliitto, sanalla sanoen: yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyvää luomistekoa ja jumalallista järjestystä, ja niitä kristitty voi turvallisesti käyttää hyväkseen. …
  • Tämän elämän kestäessä meidän on kuitenkin sallittua tässä maailmassa käyttää hyväksemme sitä laillista yhteiskuntajärjestystä, joka on voimassa sen kansan keskuudessa, jonka parissa me elämme, aivan samoin kuin meidän on lupa käyttää hyväksemme lääkintätaitoa, rakennustaitoa tai ruokaa, juomaa ja ilmaa. Evankeliumi ei myöskään säädä uusia yhteiskuntajärjestystä koskevia lakeja, vaan opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille, olivatpa ne pakanoiden tai keiden hyvänsä säätämiä. Tässä kuuliaisuudessa me toteutamme rakkauden käskyä. (ACA XVI: 53, 54-55, s. 195, 196.)

Länsimaisessa demokratiassa valtiovalta kuuluu kansalle, joka valitsee edustajansa toimimaan esivallan virassa ja käyttämään kansalta saamaansa valtuutusta. Toimiakseen demokratia edellyttää todenmukaista tiedonvälitystä, poliittisia vaihtoehtoja, avointa kansalaiskeskustelua, aktiivista kansalaisuutta.

Poliittiseen toimintaan osallistuessaan kristittykään ei toimi niinkään hengellisen kuin maallisen hallintavallan alueella. Henkilökohtaisesti häntä kuitenkin sitoo kaikissa tilanteissa Kristuksen käsky rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Silloinkin kun hän toimii esivallan virassa.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteet:

Augsburgin tunnustus. (Confessio Augustana. CA. 1530.) – Tunnustuskirjat s. 47-79. SLEY. Jyväskylä 1990.

Augsburgin tunnustuksen puolustus. (Apologia confessionis Augastanae. ACA. 1531.) – Tunnustuskirjat s. 81-251. SLEY. Jyväskylä 1990.

Kirkkoraamattu. Vuoden 1933/1938 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos.

Martti Luther: Iso Katekismus. (Deutsch Catechismus. DK. 1529.) – Tunnustuskirjat s. 325-423. SLEY. Jyväskylä 1990.

Paavin valta ja johtoasema. Schmalkaldeniin kokoontuneiden teologien laatima tutkielma 1537. (Tractatus de potestate et primatu papae. TP. 1537.) – Tunnustuskirjat s. 283-296. SLEY. Jyväskylä 1990.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Miksi niin valitettavan monet uskovaiset vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, vaikka laillinen esivaltaa on siitä lailla määrännyt? ”Sanalla sanoen: yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat jumalan hyvää luomistekoa ja jumalillista järjestystä...”.

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

#1. Miehen ja naisen välinen avioliitto kuuluu luonnollisen moraalilain piiriin ja on itse asiassa myös valtion perusta. Maallisen esivallan Jumalalta saama valtuutus ei mene luonnollisen moraalilain yläpuolelle.

Olkoon vertailukohtana vaikkapa puolustussota, joka on oikeutettu. Hyökkäyssota sen sijaan menee esivallan valtuutuksen yläpuolelle. Valtiovallalla ei myöskään ole mandaattia murhata syyttömiä ihmisiä, kuten natsi-Saksassa tehtiin.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Suomessa rangaistukset vakavista väkivaltarikoksista ovat naurettavan pieniä, eli esivalta ei hoida Jumalan sille asettamaa tehtävää. Mitä pitäisi tehdä ? Yksityiskosto saattaisi tuntua oikealta ratkaisulta.

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

#2. Pelkäänpä, että hallituksen välinpitämättömyys muslimiterrorismia kohtaan johtaa oman käden oikeuteen.

Raamattu ei sitä kuitenkaan voi hyväksyä. Room. 13:1s mukaan kaikki esivalta on Jumalalta. Huonokin.

Huonoa esivaltaa pidetään ymmärtääkseni Jumalan rangaistuksena. Mutta kristillinen kirkko rukoilee kuitenkin jatkuvasti "kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää"(1. Tim. 2:2).

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen
Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

NÄetkö tosiaan kuolemanrangaistuksessa jotakin myönteistä?

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

#6. Valtiovallan tehtävähän on puolustaa syyttömiä ihmisiä heihin kohdistuvaa ulkonaista pahantekoa, kuten murhaamista, vastaan. Kun valtiovalta hoitaa virkansa, ihmisillä ei ole tarvetta ottaa oikeutta omiin käsiinsä ja ryhtyä kostamaan yksityisesti pahantekijöille. Kun pahantekijälle langetetaan hänän ansaitsemansa oikeudenmukainen rangaistus, se vahvistaa yleistä kunnioitusta lakia ja laillista esivaltaa kohtaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset