Petteri Hiienkoski Vastuullisempaa tulevaisuutta

hallitus

Tekevätkö Vihreät tilaa Vasemmistoliitolle?

Hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok.) ehdotti torstaina 12.5. neuvotteluja hallituksesta, jonka muodostaisivat Kokoomus, SDP, Vihreät, RKP ja KD. Kaksi viimemainittua ilmoittivat ensimmäisinä suostuvansa hallitusneuvotteluihin.

KD hallitukseen hulluutta hillitsemään ja järkeä jakamaan

Pidän valitettavana, etteivät Perussuomalaiset osallistu hallituksenmuodostamiseen, ainakaan tässä vaiheessa. Vaalivoiton perusteella heidän paikkansa pitäisi olla hallituksessa. Toisaalta ymmärrän Timo Soinin (ps.) ratkaisun vetäytyä kokoomuksen ja SDP:n ratkaisun seurauksena. Olin yllättynyt, miten ehdoton Soinin kanta lopulta oli: aiemmat lausunnot viittasivat siihen, että joustomahdollisuuksia olisi ollut. Ehkä ratkaisun taustalla oli muitakin syitä. 

Suunnanmuutos euroidealismista eurorealismiin?

Näyttää siltä, että todelliset päätökset Portugalin tukipaketista olisi tehnyt EU-eliitti. EU-elimet, keskuspankki ja komissio toimivat demokraattisen valvonnan ulottumattomissa intressiensä mukaisesti. Niillä ei tunnu olevan tarvetta kunnioittaa edes jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta. Ylikansalliset EU-elimet toimivat niistä riippumattomasti ja ohjailevat toimillaan niitä. Laskut ratkaisuista maksavat kuitenkin jäsenvaltioiden kansalaiset.

Kiire eurotukien neuvonantajana

Euroidealistisen tukipolitiikan pääneuvonantajana on jatkuvasti ollut kiire, kiire ja kiire. Harkinta-aikaa, valmisteluaikaa tai aikaa vaihtoehdoille ei ole annettu. Kiire on kuitenkin huono neuvonantaja talousratkaisuissa, etenkin jos ne ovat suuria ja laajakantoisia.

Korvaako "uusi kansanrintama" nykyhallituksen?

Valitettavasti hallituspuolueet - Kokoomus, RKP, Vihreät ja Kepu - näyttävät olevan halukkaita jatkamaan vastuutonta europolitiikkaa, suuntautumista Natoon, hyväosaisten verohelpotuksia, veronkorotusten kohdentamista vähäosaisiin, eläkeiän pakkonostoa ja nykyisen avioliittokäsityksen romuttamista.

Julkaise syötteitä