Petteri Hiienkoski Vastuullisempaa tulevaisuutta

ideologia

Älä alistu kulttuuriministerin perusteluille!

Se, että kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, 33 v, on jättänyt jakamatta tukea Kansanlähetykselle ja SLEF:lle (ruotsinkielinen evankeliumiyhdistys), kertonee paitsi hänen asenteestaan kristinuskoon, ennen muuta ideologisesta ohjauksesta, jolla hän puuttuu järjestötoimintaan.

Avioliittovastainen kampanja kertoo Vihreiden tilasta

Millään yhteiskunnalla ei ole tulevaisuutta ilman miehen ja naisen liittosuhdetta: se muodostaa puutarhan, jonka taimia lapset ovat. Avioliitto on maailmanlaajuinen ihmiskunnan historian läpikäyvä yhteiskunnan perusyksikkö. Vastuullinen yhteisö tukee sitä, että tämä puutarha voi hyvin. Kun puutarha ei kukoista, koko yhteisö kärsii. Se tulee myös taloudellisesti kalliiksi. Monet sosiaaliset ongelmat on johdettavissa avioliiton ja perheen rapautumisesta.

Julkaise syötteitä