Petteri Hiienkoski Elävänä vastavirtaan

Kaikki blogit puheenaiheesta Vihapuhe

Suomi menettämässä omavaraisuutensa ruuan suhteen

Juttelin eilen erään maanviljelijän kanssa Mikkelin kalamarkkinoilla ja sen tiimoilta en malta olla kirjoittamatta muutamaa sanaa.

Miksi Kepu pääministeri Sipilän johdolla kurittaa maanviljelijöitä? Pakko tunnustaa, että fanaattiset kepulaiset ovat kyllä uskollisia puolueelleen. Tuki puolueelle on edelleen yllättävä, vaikka maataloutta ollaan ajamassa isolla kädellä alas. Meille on luotu tarkoituksella markkinat, että ulkomailta tuotua ruokaa löytyy jo maajussinkin kaapista.

Koska siniset ja perussuomalaiset palaavat yhteen?

Perussuomalaisista dramaattisesti reilu vuosi sitten eronnut Sininen tulevaisuus on viime aikoina osoittanut olevansa konservatiivisempi kuin Ulla Appelsin, joka puolusti oikeutta aborttiin kirjoituksessaan ja vihapuhetta kannattavampi kuin perussuomalaiset.

Lisää poliiseja, ei ajatuspoliiseja

Kokoomuksen ministeriryhmä kertoi tiistaina perustavansa kolmen ministeriön alaisen vihapuhetyöryhmän. Sen tehtävänä on tehdä ”huolellinen analyysi siitä, mitä kaikkea sananvapauden piiriin sinänsä kuuluu”. 

Kokoomus hyppää jälleen punavihreiden liberaalien tontille ja jättää tolkun konservatiivit kuin nallin kalliolle. Onneksi on siniset.

Onko vihapuhe Suomen ongelma?

Mitä vihapuhe on? Kenen se pitäisi määritellä?  Vihapuhe-termi on tuontitavaraa viimevuosilta (hate speech) ja sitä käytetään Suomessa henkilöihin, jotka ovat eri mieltä tai suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan. Miksi ihmiset, jotka kutsuvat itseään suvaitsevaisiksi eivät suvaitse vastakkaista mielipidettä?

Palestiinalaishallinnon oppikirjat EU:n tarkasteluun

European Coalition for Israel (ECI) – kristillisiä organisaatioita, kirkkoja ja ruohonjuuritason aktiiveja mobilisoiva Brysselissä päämajaansa pitävä vaikutusorganisaatio – julkaisi 15.

Perussuomalaiset kovassa nousussa

Poliittisessa ilmapiirissä on isoja merkkejä siitä, että perussuomalaiset ovat tekemässä kovaa nousua. On selvää, että media, puolueet, ym tahot tekevät ”hiljaisia” gallupeja puolueiden kannatuksista eduskuntavaalien lähestyessä.

 

Juurisyiden hoito vai "vihapuheen" kytkentä

Kokoomus lähtee kitkemään vihapuhetta.

 

Samaan aikaan ja pitkin hallituskautta on puhuttu paljon juurisyihin puuttumisesta.

 

Mietinkin, että mitä mahtaa olla vihapuheen juurisyyt?

 

Suomalaiset ovat hyvin hyvin vihaisia!

Poliisin vihapuheesta kirjaamat rikosilmoitukset jatkavat kasvuaan. Vihapuheesta kirjataan satoja rikosilmoituksia joka vuosi. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana poliisin rasistista vihapuhetta tutkiva ryhmä kirjasi noin 300 rikosilmoitusta vihapuheesta. Lisäksi ilmi tuli mm. kunnianloukkauksia ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä.

Ville Niinistöltä kuitti Aallolle ja Pennaselle?

Entinen vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on julkaissut Twitterissä viestin, jonka voi Iltalehden mukaan tulkita arvosteluksi vihreiden istuvaa puheenjohtajaa Touko Aaltoa kohtaan. "Uskon asiapolitiikkaan - olen siinä vanhanaikainen. Olen politiikassa muuttamassa maailmaa, en vaihtamassa pilkun paikkaa tai tekemässä performanssia - Kiire ilmastonsuojelussa on selvempää kuin koskaan. Hyvinvointivaltio, sivistys, ihmisarvo kaipaavat puolustajaa. Huomio niihin!", Niinistö kirjoittaa.

Facebook – riitelyn ja vastakkainasettelun keskipiste!

Ei olisi Mark Zuckerberg voinut arvata ihmetellessään toistakymmentä vuotta sitten olematonta biletyssisällysluettelon puutetta yliopistossaan, että nyt vuonna 2018 hänen ideoima, tai jonkun toisen – [vrt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä